2013 Kuplii oli ensimmäinen Kuplii, jossa olin kauemmin, kuin sen perus pari tuntia. Toisaalta onko ihmekkään, koska seura oli loistavaa ja juttuja riitti aina sinne yhdeksään illalla!
Tämä Kuplii tarina ei kuitenkaan kerro 2013 vuoden tapahtumasta, vaan vuorossa on vuosi 2014. Ennen siihen siirtymistä kuva musta, jonka Nelliehti napsaista 2013 vuoden tapahtuman aikana!
-- ENGLISH TRANSLATION COMING ASAP. Commenting/wishing for it makes it come sooner, since it's gives me big boost of motivation... Just sayin' --
Mut niin, tän vuoden tapahtumaan. Kuplii järjestettiin siis tänä vuonna 29.3-30.3.2014. Tai siis se viikonlopun osuus, joka on Finlaysonin aukiolla ja siellä on cossaajia + myyntipöytiä jne. Mun kohdalla "tarina" alkoi kuitenkin perjantaina.
Reikutuli Tampereelle perjantaina ja yöpyi mun luona pe-la välisen yön. Menin linja-autoasemalle vastaan ja käytiin ensin syömässä ja siitä sit tultiin meille. Juttua riitti vähän kaikesta, mut eniten kyl puhuttii fureista ja jrockista ylipäätään. (Gaze ja Antiku ftw !) Me katsottiin myös mun koneelta Gazen livee (MELT ♥).
Ja kuten yleensä, pieniltä elämänviisauksilta ei voitu välttyä tälläkään kertaa. Perjantai-ilta meni tosi mukavasti. Seuraavana aamuna herättiinkin suht. aikaisin ja lähdettiin kohti rautatieasemaa, Janikavastaan. Asemalla me sit valmistauduttiin (meikattiin, hiukset jne.) tulevaan päivään. Jos kuvaa haluutte niin esim. Reikun instagramissalöytyy yks. ^^ Ennen itse Kuplii paikalle menoa, käytiin East Asian Martissa. Itse ostin bubble teata (sellasta, et kaadat kuumaa vettä) ja Ramunea.
Sit me mentiinkin Finlaysonille ja hetken kun oltiin ihmisiä etsitty, porukka alko kasaantua. Mentiin istumaan siihen Bella Roman lähettyville ja tällä kertaa meitä ei kertaakaan häädetty pois! Ainakaan jos muistan oikein. Siinä alussa mua jännitti aika paljon, koska meillä oli pieni Parapara esitys.
Tän jälkeen olikin paljon "helpompi" olo, ei ollu mitään mitä jännittää jne. Mä olin tosi suuren osan lauantaipäivästä Shatonja Miinan kanssa. Otettiin siinä alkupäivästä kuvia ja muuten vaan hengailtiin ja juteltiin. Aika nopeesti esityksen jälkeen lähdettiin kohti Koskaria ja mentiin La Mammaan, jossa otin kanapastan puoliks Miinan kanssa. Se oli niin iso, ettei ees yhteisvoimin jaksettu syödä sitä! Sit syömisen jälkeen Miina lähti ja me päätettiin sit kävellä takaisin tapahtumapaikalle.
Ulkona ei sinänsä kylmä ollut. Tuuli oli kuitenkin tosi napakka ja jos tarkasti kattoo, niin huomaa et mun hiukset on tässäkin kuvassa pystyssä! o/ Mut olin ihan iloinen siitä, et sadetta ei ollut - ulkona pysty olemaan ja silleen.
Kun päästiin takaisin Siperiaan (/Finlaysonin alueelle), päätettiin ottaa vähän kuvia. Hetki katteltiin ympärille, et missä niitä kuvia ottais. Sitten löyty sellainen hiljaisempi alue. Sit alkoikin photoshoot~
Mua sinänsä huvittaa se, et mulla on aina suuret aikomukset silleen "nyt otan kameran mukaan ja otan paljon kuvia cossaajista", mut sit se menee aina jollai tavalla pieleen. Joko mulla on jäänyt kamera kotiin/siitä on loppunut akku tai sit vaan en saa aikaiseksi pyydettyä keneltäkään,et saako kuvan. En, vaikka kyseessä olis mun oma kaveri. Tää vain tällaisena välikommenttina.
Fun Fact mun hiuksista, niiden ei alkuperäisten suunnitelmien mukaan pitänyt olla noin! Mä olin perjantai-iltana laittanu hiukset sellasille leteille suihkun jälkeen (Bubzin kiharatutoriaalin mukaan), jotta mulle tulis kivat kiharat. Asia tyssäs sit siihen et hiukset oli ollu liian märkiä ja vaan toinen puoli kihartu. Onneks on aina plan b...
Aika nopeeta löydettiin taas porukkaa kasaan ja istuttiin siinä Bella Roman edessä, kuten aikaisemminkin. Jutustelun lisäks me kans tehtiin fureja jonkin verran! Illan tullessa käytiin vie hesessä Shaton, Janikan ja Reikun kanssa. Siellä sit taas... syntyi settiä.
Sit aika nopeeta tästä jokainen lähti omaan määränpäähänsä.
Sunnuntaina herääminen ja valmistautuminen ei ollut ihan pulkassa mun kohdalla. Mulla meinaan kesti tosi kauan saada itteni lähtemään ja olinkin paikalla vasta 3 aikoihin. Janika ja Reiku oli ehtiny ja lähteä paikalta. Mä vietin sunnuntaita Shaton ja Emilian (johon tutustuin lauantaina, kun oltiin samassa porukassa. : 3) kanssa.
Kävin ostaa Finnkinosta jäähilejuomaa. Suurin osa ajasta me sit istuttiinkin siinä Siperian kahvilan sivupöydässä. Omalta osalta olo oli tosi laginen, mut mikäs siinä puhuessa! Hauskaa oli~ ^^
( Jos musta ottaa kuvia enemmän kuin pari,
tää ilme löytää aika varmasti tiensä joukkoon. Just Sayin' )
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lopulta piti lähteä raahautumaan kohti kotia. Tuntu kieltämättä vähän jännältä istua siinä bussissa yksin, kun just vähän aika sitten oli viettänyt aikaa ihanien ystävien kanssa. Mut sen takia kaikki tällaiset tapahtumat ja keikat on aina mukavia. Ne on niitä päiviä, jolloin näkee oikein kunnolla niitä henkilöitä, joita muuten ei näkis (miltei) ollenkaan.
Kiitos ihan älyttömästi niille, joiden kanssa vietin aikaa ja juttelin Tampere Kupliin kanssa. Erityisesti kiitosShatolle, joka jaksoi mun seuraa koko viikonlopun! \(^o^*) Ootte kivoja! ♥
<< Ai keikasta on yli kaksi kuukautta? Hups. Tää näemmä otti aikansa, vaikka aloitinkin tän väsäämisen tyyliin pari päivää keikan jälkeen... Parempi myöhään kun ei milloinkaan... I guess~
Keikkakuvien kuvaaja on Emmi Tulokas ja kuvat ovat hänen blogistaan. Kys. blogiin pääsette TÄÄLTÄ. >>
----- I'll add English translation asap. Comments make it faster, just sayin'. C: Main point: I went to BORN&Lycaon's gig last September and it was so nice! The pictures from gig are from Emmi Tulokas' blog - you can find itHERE. ------
Tän postauksen aihe selviääkin jo otsikosta. Yritän parhaani mukaan kertoa oman kokemukseni näiden kahden japanilaisen yhtyeen keikasta. Jos postauksen nimi hämmentää, suosittelen kuuntelemaan seuraavat kappaleet ja miettimään, mikä niissä on yhteistä. ;)
(Kaikista helpoimmalla pääsee tosin, jos etsii kummastakin sanat käsiinsä ja vertaa. :D)
Meillä oli yllämainitut kappaleet opetettavina Animeconin furityöpajassa ja siitä se innostus sit lähti. Päätin, et voisin tulla keikalle sillon conin aikaan, kun hengattiin meidän hotellihuoneessa. Oon ehkä yks huonoimmista biisinmetsästäjä youtubessa, joten vaikka pari kuukautta olikin aikaa, en ehtinyt kovin tarkasti tutustua kumpaankaan bändiin. Ja se pieni edistysaskel oli lähinnä Lycaonin suhteen. (katsoin sen niconico livehomman ja opettelin fureja) Lähdin siis matkaan tyhjin odotuksin ja avoimin mielin. Toiveina settilistan suhteen oli - Psychedelic Jelly, Gossip ja Radical Hysteria.
Itse matkaan lähdin aamulla. Mulla ei ollut mitään aikomusta tulla paikalle siten,et olisin jonottamassa jo 9:30. Mun ajatuksissa oli meinaan olla siellä taaempana tekemässä fureja ja päästää ns. suuremmat fanit eteen. Mä kuitenkin halusin olla suht. aikaisin paikalla, koska jonottaminen = ♥.
Lähtö oli 8:07 junalla, eli mun piti herätä about 6 aikaan, jotta ehtisin valmistautua (viedä koira, pakata, mahd. syödä aamupalaa). Laiskottelun vuoksi aamupala jäi tosin teen varaan. Bussi oli rautatieasemalla sen verran aikaisin, että ehdin käydä ostamassa vähän aamupalaa ennen kuin lipunmyynti aukesi.
Kaikki meni tosi hyvin, sain ostettua lipun ja juna oli mukavasti ajoissa. Junamatka kuluikin sit twitterissä, meikatessa, musiikkia kuunnellen ja keikkaa jännittäen. Helsinkiin päästessä kävin sit ensimmäisenä hoitamassa pakolliset tarpeet. (Vessa, jossa mm. kännykän lataus ja ärrältä aamukahvin hankinta!) Sit suunnistus kohti Gloriaa alkoi ja löysin tällä kertaa paikalle eksymättä!!!
Jonoon päästessä bongasinkin heti Essin, Even ja Kirsikan. Jäin sitten heidän seuraansa siinä ja hengasin siinä ainakin parisen hetkeä. Näihin hetkiin ehti mahtua monet keskustelut ja jonon kuvaajat... Jonotuksen aikana ehdin myös nähdä ja jutella monien muiden ihanien ihmisten kanssa. Olin erityisen iloinen siitä, että lagailustani huolimatta tunnistin Netan ja Maijun ja uskalsin mennä juttelemaan. ^^ Mun pitää myös sanoa, et olin enemmän kuin iloinen siitä, et näin pitkästä aikaa Mimon. Ikävä oli jo ehtinyt iskeä, joten oli ihana nähdä pitkästä aikaa! ;3; ♥
Juttelun lisäksi jonotus sisälsi hyvin paljon lagaamista! Olin jollain tasolla väsynyt, vaikka ehdinkin kitata ~10 tunnin aikana kaksi energiajuomaa sen estämiseksi. Onneksi lagaaminen helpottui keikan aikana! Tein myös fureja ja kirjoitin faniprojekteihin.
Tällä kertaa taas huomasin, minkälainen helmi jonottaminen on. Jotenkin fiilis keikalla on ihan loistava, kun pääsee sen odottamisen jälkeen sisälle + näkee paljon kavereita ja voi jopa tutustua uusiin ihmisiin! Aina välillä tuntuu, et mun sosiaalinen elämä ja porukat on suht. pieniä, mut tolloin sitä aina huomaa, kuinka paljon kivaa porukkaa tunteekin! Mä en nyt uskalla alkaa nimeämään kaikkia ihmisiä, joita näin. Mut haluun kiittää ihan kaikkia ihmisiä, jotka jakoi nää hetket mun kanssa. ♥
Yuukin hiuksista tuli jonottaessa ja keikalla sellane yks main point. Tai ainakin mun rakkaudestani niitä kohtaan. Mut saatettiin löytää monesti sanomassa jotain seuraavista:
"Oon niin iloinen, et Yuukilla on taas pinkit hiukset"
"Yuukille sopii kyl mitkä hiukset takaisin... mut oon kyl iloinen et sil on taas ne pinkit. (*^-^*)" "Mä rakastan niitä pinkkejä hiuksia" "Ne hiukset, tho" "En tiedä minkälainen mun reaktio tulee olemaan, kun nään ne hiukset kohta livenä."
En ees muista missä kaikkialla oon tota hokenut, ja kelle kaikille. Siispä ihan mielenkiinnolla, ketkä kuuli mun sanovan jotain hiuksista? : D Olis kiva kuulla, et paljonko ja keille siitä oikein selitin, koska se jäi silleen pienesti pimeen peittoon.
Me tavallisen lipun omaavat päästiin vähän aikaisemmin sisään, kun alun perin oli määräys. Jonotin silloin Annin ja Suskin kanssa ja juteltiin kaikesta mm. biiseistä (ja hiuksista.) Kun päästiin sisälle ja saatiin tavarat narikkaan, menin heti myyntipöydille. Olin kyl vähän surullinen,ettei siellä ollut niitä kangaskasseja. No siellä oli sit kaikkea muuta kivaa, ostin itse t-paidan (kummatkin bändit) ja photosetit.
[shitty paint edit by me - pics from B7Klan fb page]
Me jäätiin vähän taaksepäin Annin kanssa, jolloin Suski meni etsimään toista paikkaa. Photoset kuvat sain pistää Annin taskuun ja paita meni mukavasti taskuun. (En laittanut sitä mun paidan päälle.) Oli oikeesti niin suuri plussa,että Glorialla soitettiin Lycaonin ja BORNin kappaleita! Se nostatti intoa ja ehdin innostua niin monta kertaa, kun tuli tosi tuttu kappale. (köh Radical Hysteria köh köh Gossip köh) Pian meidän porukkaan liittyi myös Emma.
Keikka viimein alkoi. Liityttiin huutokuoroon ja pian saatiinkiin lavalle Lycaon! Voin suoraan sanoa, että mun sydän alko pamppailemaan tosi pahasti ja tuntu, et päässä viimeinenkin järjenvalo sammui. Olin jo tässä vaiheessa ihan mukana tunnelmassa. Alkubiisi meni vielä silleen, "jeejee soitatte tosi hyvin ja kiva biisi" mut mitäs sitten.......... Toinen kappale tapahtui - Psychedelic Jelly.
Olin jo aikaisemmin sanonut "Sit kun Lycaon soittaa Psychedelic Jellyn .... ja (jos BORN soittaa) Radical Hysterian niin tämä tyttö on taivaassa." Tossa vaiheessa adrenaliini rupesi virtaamaan sellaisella vauhdilla, että huh huh. Fureja tuli tehtyä hullun lailla ja sanat vaa sinkoili suusta. Onnistuin siinä kaikessa metakassa satuttamaan selkäni (pelkä kävely ja pitkään seisominen sattui, saati sitten kun pitäisi moshata vähänkään alempana)... surullista sinänsä, sillä tää vähän varjosti furien tekoa, vaikka loppupeleissä viis veisasin kivusta ja olin mukana fiiliksessä. Toivottavasti en ihan hirveästi irvistellyt, tho.
Ensimmäisten biisien jälkeen oli jo sen verran kuuma, että naama ui hiessä ja pinnit olivat vähän missä tahansa. Yhdessä vaiheessa Satoshi katsoi muhun päin ja alkoi hymyilemään tosi leveästi. You know, sellainen et repee kohta nauramaan tyyppinen hymy. Kiitti tosi paljon hei! :D
Mä en muista settilistaa juuri ollenkaan. Mut sen sanon, et Lycaon se vasta livebändi on. Ne piti sen koko setin aikana yleisön hallussaan. Tajusin myös, et Yuuki on tosi karismaattinen henkilö. Yleisesti keikalla tuppaan katsomaan sitä, joka mun puolella on. Tällä kertaa monesti kävi silleen,et Yuuki tuli sinne puolelle ja lähtiessään kävelemään, mun katse vaan seuras sitä. Damn Yuukin käheä, matala ääni ja ne hiukset! Tähän samaan voisin kans sanoa, et Satoshi se osaa huudattaa yleisöä! Se vaan alko selittää siellä lavalla kaikkee randomia, perushuudatusten ja lausahdusten lisäksi (onko hyvä fiilis, rakastan teitä). Kuultiin mm. et Hanoi Rocks on Satoshille aika kova nimi, tosin ton pysty jo arvaamaan aikaisemmin mm. twitterin perusteella. :D
Haluan kuitekin tarjota jonkinlaista settilistan poikasta. Onneksi tässä tapauksessa on käytettävissä netti. Suski sai tosiaan settilistan (joka oltiin kirjoitettu englanniksi) ja sain siitä sitten kappaleet. Tosta näkee myös, missä kohtaa tuli MC. Tää on siis silleen, et toi tähdellä Suski on pistänyt japaniksi, mikä kappale kyseessä. ^^ Kiitos paljon settilistasta. ♥
(Ps, mitä oon muita settilistoja katsellut niin toi nelosen kappale vaihtelee. Tai siis, et siitä ei oo 100% varmuutta, et mikä kappale se nyt sit on. Itse en voi myöskään siihen vaikuttaa koska a) mitään muistikuvaa ei ole ja b) ei ole videomateriaalia... mikä tosin on vain hyvä!)
- SE (M-1) - *マゾヒストレッドサーカス -Masochist red circus-
1. Evil Woman *悪女の微笑 -Akujo no hohoemi-
2. Psychedelic *Psychedelic Jelly
3. Plug in to the Socket
- MC (BGM-M-2) -
4. Masochist *霊猫香とマゾヒスト -Reibyou to masochist-
5. CANDY & WHIP *飴と鞭 -Ame to muchi-
6. KURO-NO-DATURA *黒のダチュラ -Kuro no datura-
7. ZANKOKU *残酷のサロメ -Zankoku no Salome-
8. Aventure *Aventure -アバンチュール-
- MC (BGM M-3) -
9. Shadow
10. MOON Queen *月は無慈悲な夜の女王 -Tsuki wa mujihi na yoru no joou-
11. Who's bad *Who's bad psycho party
12. gossip
Koko setin ajan olin oikeesti niin tunnelmassa mukana. Mä hypin, heilutin, tein fureja ja moshasin. Lauloin kans mukana aina kun pystyin. Kuten aiemmin sanoin, selkä oli sen verran huonossa kunnossa, etten meinannu päästä moshaan sillee kivalla volyymilla (aka silleen et pää melki kohti lattiaa), mut kiitos adrenaliinin, se sit lopulta onnistu. Se alun varovainen moshaaminen tuntu meinaa tosi oudolta. :'D
Kun setti oli loppumassa ja ilmoitettiin,et nyt olis viimeinen biisi kyseessä, olin silleen "pliis pliis soittakaa gossp jooko". No voitte arvata kahdesti, mikä kappale sieltä tuli! Viimeiset voimani pistin kappaleeseen. Kun Lycaon sit poistui lavalta, mä enemmän tai vähemmän romahdin lattialle. Olin ihan puhki ja mun piti vaan päästä pois tilasta, saada vähän happea. Me mentiin sit aulaan ja Anni kävi hakemaan laukustaan kylmägeelin, jota pistettiin mun selkään. Olishan sääli, jos en pystyis vetää täysillä myös keikan toista puolta, right? Samalla käytiin myös ottamassa vettä.
Kun olin saanut juotua veden, mentiin takaisin saliin ja istuttiin siihen lattialle. Siinä sit kuultiin, kun salissa soitettiin Radical Hysteriaa monennetakohan kertaa ... Reaktio oli jälleen sama ja taas kerran osa kääntyi katsomaan, mitä me oikeen riehutaan. Sit BORN astelikin lavalle.
Mä en oo aikaisemmin juurikaan seurannut Lycaonia ja BORNia, joten en tiedä jäsenistä juuri mitään. Keikan ajan katsoin oikeesti tosi paljon Mion suuntaan, tosin vasta myöhemmin sain tietää kys. herran nimen ja et se oli Lycaonin entinen basisti. Mut se oli kans tosi karismaattinen ja huomasin tuijottavani sitä tosi usein. BORNin keikka oli kans tosi upea, veti tosi hyvin.
Settilista ei ollut mulla tiedossa, mut voin sanoa, et myös nää piti yleisön hallinnassaan tosi hyvin. Ainakin mulla oli tosi hauskaa. En oo muuten varmaan aiemmin ollut myöskään keikalla, jossa joku olis _oikeasti_ hypännyt yleisön sekaan. Nyt sekin tuli koettua moneenkin kertaan, vaikka itse olinkin niin takana, että olin vain katseleva osapuoli.
Ja kuten Lycaonin kanssa, netti oli taas ystävä settilistaa etsiessä. Tää lista on otettu keikan tapahtumasivulta (jrocksuomi). Kiitos kuuluu siis JaME tiimille, joka parsi listan kokoon~ ^^
1. THE STALIN
2. SKIN
3. Devilish of the BUNK
4. ケミカルロマンス (Chemical romance)
5. ProudiA
6.剥愛のスローモーション (Hakuai no Slow Motion)
7. RADICAL HYSTERIA
8. 乱刺℃ (Ran toge ℃)
9. BREAKTHROUGH
10. SATISFACTION?
11. BLASTED ANIMALS
-EN-
EN1. DEMONS
Voin sanoa, et mulle BORNin settilistan paras hetki oli, kun Radical Hysteria tuli. Se tunne, kun kaikki jäsenet lavalla kääntyvät selin meihin. Mun sydän alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa. Mä käännyin Annia kohti silleen innosta säkeilevin silmin, samalla mielessä pyörii "voiko... voiko olla?!" ajatukset. Yleisö alkaa huutaa ja me kummatkin huudetaan samassa. Mun katse on liimautunut lavalle ja samalla kun huudan ja heilutan kättä, huudan "Voiko se olla, tapahtuuko tää oikeasti".
Sit alkaa ne tutut huudatukset ja oon niin onnellinen. Yhtäkkiä tuntuu,et oon ihan omassa kuplassa. Olin oikeasti niin innoissani. Kun biisi alkaa ni teen oikeesti kaikella energiallani fureja mukana. Parasta oli kertosäkeistöä kipitykset. Toisin sanoen se kohta, kun kertosäkeistössä hypitään laidalta laidalle. Oltiin valittu sellainen paikka, ettei mennä ihmisiä päin. Me siis oikeesi hypittiin sitä salia puolelta toiselle sellaisilla hirveenkokoisilla hirviharppauksilla. Biisin loputtua olin pelkkää hymyä. Olin tosin niin puhki et seuraavan biisin aikana en vain millään löytänyt happea hyppiäkseni, vaan jouduin vähän "huijaamaan" siinä vaiheessa. Mut vähän "huilattua" oli sit taas uutta energiaa.
Olin tosi iloinen siitä, et BORN soitti encoren. Bändejä on aina ilo kuunnella niin paljon kun mahdollista. ♥ Vaikka pakko mainita, et olis kyl ollu ihan loistavaa, jos myös Lycaonilla olis ollut encore tai et ne olis tullu siin lopulla lavalle yhdessä BORNin kanssa. Olis ollut kiva nähdä myös heidät keikan lopuksi. Mut kiva se oli kans tällein, ei sillä~
Mä pelkäsin vähän, et toi olis sellainen suht lyhyt keikka. Tyyliin kun japanissa on ollut niitä, missä on monta bändiä. Mitä katselin kummankin yhtyeen viiden kappaleen niconico livejä, ni ne oli sen ~30 minuuttia. Oli sellainen pieni pelko, et mitä jos.... mut onneks kummatkin soittivat sen päälle 10 kappaletta!
Keikan jälkeen matka suuntasi narikkaa kohden. Saatuani kamat kasaan, siirryttiin väen tungoksesta ulos, siinä samalla tuli kans sanottua nopeat heipat muutamalle kaverille. Matka kohti rautatieasemaa alkoi. Fiilikset jylläs edelleen, joten kävellessä kuunneltiin Annin puhelimesta Psychedelic Jellyä ja laulettiin mukana. Kun päästiin junaan, oli kyl kieltämättä aika puhki olo. Katsastin nopeasti Twitterin, laitoin sinne jonkinsortin kiitostweetin tai pari. Loppumatkan ajan katsottiin Annin kännykästä Lycaonin kommenttivideoita.
Tampereella takaisin - mutta missä äiti?
Äidin piti tulla hakemaan mut rautatieasemalta, mutta en nähnyt häntä missään. Pikaisen soiton jälkeen äiti lähti matkaan. Ei äidin saapumisessa oikeesti mennyt kun 10 minuuttia, mut kylmä ehti silti iskeä, joten laitoin t-paidan päälle keikkapaidan. Kun äiti tuli paikalle, matkan päämäärä ei ollutkaan koti, vaikka niin kovasti luulin. Meidän kaveriperheen isällä oli 40v juhlat, jossa äiti ja isä oli ollut, sisko kans aikaisemmin päivällä. Aluksi meidän piti mennä vain hakemaan isä, mut kohta jo huomasinkin itseni istumassa pöydän ääressä, edessä patonginpalanen ja juomaa. Tietysti tämä vasta onnittelun jälkeen!
Mä pääsin illan aikana sit kertomaan millä keikalla olin ollut. Koska nimet eivät sanoneet mitään kenellekään muulle kun mulle, näytin sit noita kuvia, mitä olin aiemmin ostanut keikalta. Siinä sit kuulin pitkästä aikaa tän jrock fanille niin tutun fraasin "Ai noi kaikki on miehiä? Olin ihan varma et suurin osa noista on naisia."
Tossa vähän kuvaa keikan jälkee. Ulkonäkö vähän räjähtänyt, mut
eiks se niin vähän meekkin hauskan keikan jälkeen? :D
Loppujen lopuksi ei oltu paikalla ihan hirveen kauaa, kun oli jo niin myöhä. Hypättiin siis autoon ja äiti kaahas kotiin. Kello oli tässä vaiheessa jotain kaksi yöllä, joten menin melkein suoraa tietä nukkumaan. Tästä päivästä jäi kyl tosi mukavat muistot mieleen! ♥ Olis kaduttanut, jos olisinkin perääntynyt ja jättänyt menemättä.
Mites muut keikalla olijat, minkälaiset fiilikset teille jäi? c:
Mun kesä ja elämä ylipäätänsä tuntuu menevän vähän syklissä. Joskus on sellane hiljaisempi kausi, jolloin ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Sit yhtäkkiä tapahtuukin kaikkee kivaa ja jännää, et parin viikon verran sitä onkin kokoajan menossa. En oo ihan varma et onko se vaan minä, vai tapahtuuko tää myös muille?
My summer and whole life seems to go on with some kind of cycle. There are times, when it feels like nothing happens - and I mean, _nothing_. And then a lots of things happens in very short time and for a couple of weeks, I'm going everywhere whole time. I'm not sure if it's just me, or does it happens to others as well?
Nyt just on meneillään sellanen nopeempi sykli, mikä on toisaalta ihan mukavaa. Pientä vaihtelua sille sängyssä makoilulle. Sen takia ajattelinkin kirjoitella oikeesti sellaisen nopsakan postauksen, jossa kerron vähän et mitäs oon hommailu. Eli luvassa on pientä kertailua pienemmistä asioista, mitä nyt viime aikoina on tapahtunut. Jätän siis pois sellaset isommat, mistä teen sit isomman postauksen. (= häät, Animecon ja miittailua, )
Now I have going to the busier cycle, which is actually nice. A little change for the previous "lazying around, laying on my bed" time. That's why I thought about writing a quick post, about things which have happened lately. I decided to leave out those bigger ones, which are going to have their own post.
Tässä kuva meidän koirasta - Lunasta! ♥ Äiti ja isä osti itselleen uudet patjat vanhojen jousipatjojen tilalle. Koska niissä ei ollut mitään vikaa, saatiin sit ne käyttöön Tuizin kanssa ja meidän vanhat patjat on sit vieraskäyttöön.
This is a picture of our dog - Luna! ♥ Mum and dad bought new mattresses for themselves, so we got their old, comfy (and soft) ones. Tuizi's and mine old mattresses are going to be used for visitors.
Kävin katsomassa the Winyls nimistä yhtyettä heinäkuussa, Tammerfestien aikaan. (18.7.) Mua kiinnosti viimein käydä tsekkaamassa näiden keikka, kun stream teamin pikkujouluissa vähän lupailin, et tuun katsomaan jos Tampereelle tulevat. Onnistuin katsomaan bussin väärin, mut onneks seuraavallakin ehti hyvin, keikkapaikkana oli siis Anniskeluravintola Ruma. Näin Miinan ja keikka oli kiva! Sit keikan jälkeen kävin vie ostaa the Winyls t-paidan ja CD'n.
I went to check the band named the Winyls in July. (18.7.) I wanted to see what kind of gigs' they'll do and I had earlier, in their street team's meeting (December), that when they'll have gig in Tampere, I'll be there. I managed to watch the bus timetable wrong, but luckily I was still able to get there on time. The gig took place is Ruma. I saw Miina and the gig was great! After the gig I bought the Winyls t-shirt and CD.
Olin vähän kipeenä + sää oli kelju ni suojelin vähän meikkiä tolla maskilla. Se ei siis ollut mulla päällä, kun menin itse keikalle!
I was a bit sick + the weather wasn't too nice, so I tried to protect my make up with the mask. I didn't have it, when the gig was on!
Heinäkuussa meillä oli kans Tanparan kesäleiri! (5.7-6.7.) Me viikonlopun verran pidettiin hauskaa yhdessä, parisen tuntia päivässä, Rosendahlin rannassa. Syötiin nyyttärimeiningillä herkkuja, juteltiin ja tanssittiin. Sunnuntaina lähdin tosin Annin kanssa aikaisemmin, sillä meillä oli samana päivänä furityöpajan kokoontuminen. Haettiin Reiku linja-autoasemalta ja lähdettiin Annille.
Tanpara's summer camp was also in July. We spend a weekend, few hours per day, together in Rosedahl's beach while having fun, We ate snacks (everyone brought something), talked and danced. On Sunday, Anni and I left a bit earlier, since we had a furi workshops meeting at the same day. We went to the bus station to take Reiku with us and then went to Anni's place.
Yks mitä oon tehnyt paljon tänä kesänä on - parapara! Ennen leiriä opettelin koetanssibiisiä, jonka esitin sit kesäleirillä. Sit me tanssittiin leirin jälkeisen viikon keskiviikkona, jolloin meillä oli aika extempore, leirillä sovittu tapaaminen. Keräännyttiin Tytin luokse katsomaan "Tuuli nousee (Kaze Tachinu)" elokuva ja sit sen jälkeen mentiin parailemaan ja kuvailemaan muutamia tansseja. Mut myös hyväksyttiin meidän esitykseen (TRACONIN ULKOLAVALLA = Tamperetalon taustalla lauantaina 13.9. klo 11, be there) ja ensimmäisistä harjoituksista lähtien oon tanssinut monet monet kerrat esitysbiisiä.
One thing, which I've done a lot during the Summer is - parapara! Before the camp I learned the dance, which I had to perform at the camp if I wanted to be part of the Tracon performance. Then after the camp, on next week's Wednesday we gathered around Tytti's place to watch movie called "The Wind Rises (Kaze Tachinu)" and after that we went out to dance parapara and video few dances. I got accepted into our performance and after the first practice, I've danced the dance very many times.
Koska mun on oikeesti pitänyt näyttää naamaani ulkona, oon jopa saanut itseäni niskasta kiinni ja oon saanut taas enemmän motivaatio oikeesti laittautua.
And because I've had to show my face outside, I've got some motivation to actually make myself ready. (Make up, clothes etc.)
Meillä oli Animeconin furityöpajassa (meillä on kans Traconissa sunnuntaina!) mukana BORNia ja Lycaonia, juurikin sen takia, että bändit saapuvat suomeen 6.9.2014. Hotellihuoneessa sit tuli sellainen fiilis, et mitä jos sitä kuitenkin piipahtaisi siellä keikalle. Tykkäsin työpajassa olleista biiseistä, joten mikäpä oliskaan parempi tapa tutustua uusiin bändeihin kuin nähdä heidän live-esiintymisensä. Tää seuraava biisi (Psychedelic Jelly) soikin sitten iPodista moneen, moneen otteeseen! Oon myös aina välillä innostunut laittamaan kynsiä vähän useammin.
We had furi workshop in Animecon (also we'll have one in Tracon!) and we had choose a song from BORN and Lycaon, because they're coming to Finland 6th of September, 2014. In our hotel room, I got a feeling that I maybe should go and check them out. I really liked the song we had in our workshop so which would be better way to get to know band than seeing them live. The following song (Psychedelic Jelly) really played in my iPod many, many times! I also had some inspiration to paint my nails a bit more than usually.
Slow me countdown ♪
Kuten aikaisemmin sanoin, oon aika-ajoin oikeesti saanut otettua itseäni niskasta kiinni. Mä niin tykkään tosta SEX POT ReVeNGen paidasta. (Se ei tosin oo mun....) ja noi on uudet housut, sellaset persikan väriset! Käytiin yks päivä elokuun alussa syömässä Pizzeria Napolissa ja sen jälkeen käväistiin kans Seppälästä, josta noi löyty.
As I said earlier, I really have had more motivation times to times, when it comes to my looks. I like this SEX POT ReVeNGe's shirt. (It's not actually mine...) and these are new trousers I got, the color is peach! One day, in the beginning of August, I went to Pizzeria Napoli with my family and after that we went to Seppälä, where I got these.
Äiti ja isä lähti kaveriperheen luokse kylään, joten jäätiin vahtimaan kotia ja Lunaa Tuizin kanssa viikonlopuks. Äiti anto meille rahaa, et päästiin elokuviin ja käytiinkin sit perjantaina katsomassa Turtles. Ihan vaan koska vartuttiin kys. sarjaa katsoen (Tässä tulee teinininjat !) ja 3D on kiva. Käytiin siis kattoo ihan alkuperäisin äänin ja ite tykkäsin kyl! Jos on mietteissä et meniskö kattoon, niin voisin kyl sanoa et kannattaa. Ainakin itse sain kunnon naurut! :D
Mum and dad went to their friends (our families are pretty close) place for a weekend and I stayed at home with Tuizi. Mum gave us a little money so we could go to the movie and so we went on Friday to watch Turtles in 3D. We went to watch is just because we grow up while watching the series. (Teenage mutant ninja turtles!) and I always liked 3D movies. I really liked it and if you're wondering whether you'd see the movie or not, I'd say you should watch it. At least I was very entertained! :D
MC Mickey ♦
Hey, MAMACITA naega ayayayaya ♪
Oon ollut niin innoissani tästä nyt pari päivää. Super Juniorin comeback tuli viimein, elokuun lopulla! MAMACITAakuunnellessa tulee mieleen, kuinka onkaan ollut ikävä näitä tyyppejä. Mä itse tykkään tästä kappaleesta ja se on jännän koukuttava! Mä myös saan itselleni mun ihka ensimmäisen kpop albumin. (Sain apua tilaamiseen yhdeltä suomalaiselta ELFiltä, koska en voi itse tilata netistä. Kiitos ♥) Sain viestiä, että albumi lähti liikkeelle eilen, joten yyyh. Nyt vain odottamaan.
And this is one biggest reason why I've been so excited last couple of days. Super Junior's comeback finally came, in the end of August! While listening to MAMACITA I can really remember, how much I've missed these guys. I really like the song, it's very catchy! I'll even get my very first kpop album. (I got some help from a Finnish ELF with ordering, since I couldn't order anything in internet. Thank you ♥) I got a message, which said that it's on it's way to Finland so now... I just have to wait.
Mä jopa sain äidin katsomaan tän musiikkivideon mun kanssa. En pakottanut tai mitään, mutta pyysin lupaa käyttää meidän pöytäkonetta, koska siinä on parempi äänentoisto. (Se on siis lähinnä isän ja äidin käytössä.) Äiti sit kirjas mut sisään ja kun klikkasin videon auki, äiti jäi katsomaan mun kanssa sitä. JA SE TYKKÄS! Olin ihan hämmentyny, kun yleensä nää musiikkijutut on sillee et kuuntelen niitä itse. (Äiti on siis sillee et ne on okei, muttei sit sen enempää innostunu.) Kuulin kommetteja mm. "Noi osaa kyllä tanssia!", "Voi, ei toisen vesimelonia!" ja "Tolla (Kyuhyun) on kyl tosi upee ääni." Oli kyl tosi huippua tämä! ♥
I also got my mum to watch the mv with me. I didn't force her or anything, but I just asked if I'd use the table computer (which is actually my parents') and she logged me in. When I clicked the video open, mum just started to watch it with me. AND SHE LIKED IT! I was so surprised, since usually she doesn't watch or listen the bands I do. (It's like, she thinks they're okay but she's not really that interested.) She commented the video like "They really can dance!", "Oh no, not the watermelon" and "That guy (Kyuhyun) has a really great voice." It was so awesome! ♥
~♣~♣~
Nyt oon kaiketi saanut kerrattua suuren osan menoista. Ajattelin tässä, et vaikka mulla onkin muutama postaus rästissä ni saatan ehkä mahdollisesti (jos saan materiaalin kasaan suht. nopeasti) tehdä ensin jonkun uudemman postauksen, et jotain tulee sit ajallaan. :D Tyyliin BORNin ja Lycaonin keikasta. EN KYL SIT LUPAA MITÄÄN, nää on vielä ajatuksen tasolla.
Mut eiköhän tää nopee päivitys ollut tässä. Ensi postaukseen siis, baibai! ♥
I think here's most of the small things. I thought that even tho I have few more post in mind, I might do (If I get the material ready quite quickly) do some newer post, which would come in time. :D Like before the posts about things, which have happened earlier, I might do for example a post about BORN & Lycaon gig. I'M NOT PROMISING ANYTHING THO, it's just an idea.
But I guess this is it. See you in the next post, baibai! ♥
<< Ennen lukemista, haluan kertoa tässä et tää postaus on alunperin kirjoitettu 15.8, mut se tulee vasta nyt ulos kun oon ollut liian laiska kääntämään ja editoimaan tätä aiemmin. Eli jos tulee jotain hämmenystä ajan suhteen, muistakaa tämä!
Before reading I wish to say, this post is originally written in 15th of August, but I've been terrible lazy to translate and edit it, which why it came out just today... So if you get confused by the time, remember this! >>
Miten teidän loma on mennyt? Monilla on varmaan alkanut koulu. Tuntuuko edes vähän omituiselta jäädä kotiin, kun tietää et suurin osa kavereista pakertaa täyttä pahkaa kirjojen kimpussa! Mut tässä vaiheessa voin jo sanoa, että ei tää silti mitään suurinta herkkua ole, kun on tarpeeks löhöilly. Toivottavasti löytyis joku työpaikka tms. pian ni sais jotain sisältöä päiviin.
Tästä voi varmaan jo päätellä et mitään kovin suurta ei oo tullu tehtyä. Mun highlight kesässä on ollut ehkä se, et sain _viimein_ aloitettua sarjan - SnK !
How did your holiday went? Many of you had already started to school. Guess how strange it feels to just stay at home, when I know most of my friends are studying at the same time! I can still say, that this "lazing around" isn't too much fun, when you've done it awhile. I just wish I'd find a job, so I could have something to do. As you might already figured out from that, I haven't really done much. I think my highlight of summer is the fact, that I _finally_ started to watch - SnK !
Mun on pitänyt jo tovi alkaa seuraamaan kys. sarjaa, mut en oo vaan saanut itseäni niskasta kiinni. Jännää sinäänsä, koska sarjasta on ollut puhetta monessa yhteydessä - coneissa ei voi välttyä sarjan cosseilta ja toi tunnarikin oli tuttu jo ennen ensimmäisen jakson tapittamista. Ja siis tää on merkittävimpiä siinä mielessä, että on aika hyvin hallinnut kesää, koska oon huono katsomaan sarjoja yhdeltä istumalta....
I have been planned to follow the said series a while already, but I just haven't got myself to do it. It's kinda funny, 'cause I've heard a lot about the series and if you go to anime conventions, you'll surely going to see some cosplays related to the series. I was also already familiar with the opening song, when I watched the first episode. This is one of the main points for me because it has very well controlled my summer, since I'm so bad at watching series at one point....
Haluan myös tähän väliin tulla jakamaan pitkästä aikaa vähän An Cafe -juttuja. Bändin uusi single "Mousou mo mou sorosoro" tulee syyskuussa ja singlen nimikkokappaleesta tuli lyhytversio. Itse en ole vielä ehtinyt / halunnut / uskaltanut kuunnella, mut youtubesta pitäisi löytyä. (Päivitys 30.8.2014: Tähän mennessä oon jo kuunnellut sen lyhytversion. Se oli oikeesti aika kiva,enkä malta oottaa kokoversiota.) Sen sijaan olen nähnyt pieniä pätkiä musiikkivideosta, kun katsoin An Cafen haastattelua Kanadassa. Samoihin aikoihin näin kans tän videon:
I also want to come and share some An Cafe things, after a while. The band's new singe "Mousou mo mou sorosoro" is coming out this September and the short version of the song has already been released. I haven't yet wanted / had time / had courage to listen to it, but if you want to listen to it, you should be able to find it on youtube. (update 30.8.2014: I've actually listened to short version already. It sounds nice and I can't wait to hear the full version.) I've seen few parts tho, when I watched An cafe's interview, when they were in Canada. During the same time, I also saw this video:
Haluuks joku nyt kertoa, et minkä ikäinen tää mies oikeasti olikaan, haha? Ei vaan, tää on oikeesti aww~ :'3 ♥ Katsoin tän ekalla kerralla pari kertaa ja aina välillä huomaan eksyväni katsomaan uudestaan. Tää voi olla sit vaik tän postauksen toinen asia.
How old was he, haha? Not really, this is such so aww~ :'3 ♥ When I first saw this, I had to watch it couple of times. After that I noticed, that I went to watch the video again and again. So this the the second thing in this post.
Kolmas asia, mikä on nyt viime päivät pitänyt enemmän tai vähemmän hallussa on EXO-L. EXO on siis yksi tämänhetken Kpopin kärkinimiä ja kys. bändi/yhtye/ryhmä kuuluu myös mun suosikkeihin. Vähän aika sitten tuli uusi video, jossa paljastettiin suuresti odotettu faniryhmän nimi. Nimeksi paljastui EXO-L.
The third thing, which has been highlight of the summer is EXO-L. EXO is one of the biggest names in Kpop atm and the said band/group is also one of my favorites. A little while ago they released a video, where they told that their fanclub name is going to be EXO-L.
Miksi sitten kerron tästä? Syy tälle on se, että SM teki Virallisen Maailmanlaajuisen Faniklubin = myös muut, kuin korealaiset voivat tähän liittyä vaivatta. (Useassa tapauksessa virallisiin faniklubeihin liittyminen on miltei mahdotonta tai ulkomaalaiset joutuvat maksamaan suuret pennit lisää siitä, että asuvat korean rajojen ulkopuolella.) Kun olet liittynyt klubiin, olet oikeutettu jäsenkorttiin (joka on sähköisessä muodossa ja sen voi tulostaa), mahdollisuuden olla ensimmäisenä artistin (tässä tapauksessa EXO'n) tapahtumissa (en oo ihan varma mitä tää käytännössä tarkoittaa mut...), näkee kaikkia artistien kuvia + staffit kirjottaa vähän väliä päiväkirjaa eikä siinä vielä kaikki - yhtenä etuna on myös internet chat (/ livestream) artistin kanssa. Jossain luki et joka kuukausi, riippuen toki aikatauluista jne.
Why am I telling you about this? The reason is, that SM made a Global Official Fanclub = The Non-Korean fans can also join without bigger difficulties. (I many cases, if you're not Korean fan and you'd want to join the official fanclub, it's almost impossible. Other cases you must pay much more than normal 'cause you live outside Korea.) When you have joined the club, you get a member card (which is in the page and you can print it), a possibility to be the first ones in the artists (this case, EXO's) events (I'm not quite sure what does this mean in practice), you see more pictures of the artist + the staff are going to write times to times a diary in that page and that's not all - there's also a internet chat (/ livestream) with the artist. In some text it said, that there going to be livestream in every month, tho it depends of the schedule etc.
Kaikkein hauskin asia tulee tässä - tänne liittyminen on ilmaista! Voitte varmaan uskoa, kuka sit innosta piukuen oli liittymässä tonne. Ainiin, uskokaa tai älkää, tää ei ole mikään mainospuhe! : D Halusin vaan pohjustaa vähän, mihin tässä oon liittyny.
And the best part is - the joining is free! You can guess, who excitedly went and joined there. Oh yeah, believe or not, this is not a ad speech! : D I just wanted to tell closer, where I have joined. "EXO-L is the Global official Fanclub, Anyone who loves and supports EXO (Just Like U! Come on!) can join for free."
Kaikki ei mennytkään sit ihan niin helposti, miltä tää mun päässä näytti. Tän takia, haluankin jakaa mun matkani täällä. Ehkä sit voin parin vuoden päästä tulla katsomaan, kuinka omistautunut ja innokas fani olin vuonna 2014.
Everything didn't go as smoothly as I first thought. This is the reason, why I wanted to share my journey in here. Maybe after couple of years, I can come back and see, how dedicated and eager fan I was in year 2014.
Kaikki lähti tästä videosta:
This video was the start of my journey:
Mä kävin sivustolla ja se näytti tosi kivalta kyl. En tosin ensin viitsinyt/uskaltanut liittyä, mut muutama EXO fani puhui ja jakoi kuvia siitä, kuinka he nyt ovat jäseniä. Silloin rohkaisin mieleni, onhan tää ilmainen ja tosissani pidän EXOsta! Mä pääsin helposti rekisteröimislomakkeeseen ja oikeesti luin kaikki ehdot yms. ihan vaan ettei sit siellä tuu mitään ihmeellisiä temppuja vastaan jatkossa. Sit kun olin saanut kaikki mun tiedot täytettyä, painoin lähetä nappia ja silloin mun selain kaatu (tai siis silloin ajattelin,et vika on vain mun netissä.). Ajattelin et se ei nyt sit varmaan lähettänyt sitä lomaketta, mut kyl se sen teki!
I went to the site and it looked oh so nice. At first I felt a bit insecure - should I join. But then few fans had talked things like "I just joined" and shared pictures, so I decided to go for it - it doesn't cost anything and really, really like EXO! I easily got to the registration site and I like, actually read all the terms and conditions. Just so that I knew, if there was something I should be aware in the future. After that I clicked the "send" button and my browser crashed (I really thought at first that the fault was on my browser). I thought that it didn't take my registration but luckily it did!
Ensimmäinen ja ehkä pisimpään kestänyt ongelma oli se, et sain sen sähköpostin. Resend painike ei tuntunut toimivan. Lopulta vaihdoin sit pitkästä aikaa ie -selaimelle, koska se oli ainoo, jossa se nappi ihan näkyvästi meni "alas". Tän tajusin tosin vasta seuraavana aamuna. Lopulta mulle tuli se kaivattu "viesti lähetetty uudelleen sähköpostiin" viesti. Sieltä se sit tuli. Linkkiä painamalla pääsin tähän vaiheeseen:
The first and probably the longest problem for me was, that I actually got the email. It felt that the Resend buttondidn't work. After a while I opened ie -browser, just because it was the only one, where you could actually see that the button was clicked. But I realized that only on the next morning. Finally I got the long awaited "the message had resend to your email" kind of message and it came. When I clicked the link, I got to this step:
[ Varmuuden välttämiseksi suttasin mun s-postin ]
[I decided to cover up my email, just in case.]
Ensimmäinen vaihe käyty, jes. Nyt oli sit vielä itse tähän klubiin liittyminen. Tässä vaiheessa voisi varmaan mainita, että sivustohan ehti kaatua hyvinkin monta kertaa. Sivuston suosio oli meinaan yllättänyt staffit aika pahasti. (Mitä voi olettaa että yksi suosituimmista bändeistä tekee faniryhmän, jonne liittyminen on ilmaista?) Tähän asti pääseminen oli ehtinyt nähdä jo monet kiroamiset, kärsivällisyyden hupenemisen ja huonosti nukutun yön.
The first step is done, yay. Now we still have the actually "joining the club" step ahead. This time I could mention, that before this the site crashed oh so many times. The popularity of the fan club site had surprised the staff. (What can you expect, when one of the most popular band is making a "join for free" fan club?) Before this step, I had experienced how my patience was getting lower and lower, the many moments of swearing and badly slept night.
Klubiin liittyminen vaati ensin tunnuksille kirjautumisen ja sen jälkeen piti painaa "aloita" painiketta, jonka jälkeen oletkin jäsen. Yksinkertaista eikö? Teoriassa kyllä, käytännössä tämä se vasta hermojaraastava vaihe oli. Mä painoin aina vähän väliä sitä nappia, mut tuntu ettei se vaan toimi ja aaaargh! Mun piti siinä välissä käydä vielä paraparatreeneissäkin. Kun tulin kotiin ja kokeilin uudelleen, kärsivällisyyteni alkoi vedellä viimeisiään. Mä aloin rämpyttää sitä nappia toden teolla. Sitten kävi näin:
That you could join to the club, you had to first log in and then click the "start" button, after that you're a member of the club. Simple, right? In theory, yes, but in practice it was very nerve-wracking. I clicked the button now and then, but it seemed it just didn't work and aaaargh! I also had parapara practice to go to. When I came back home, I didn't have much patience left, so I just clicked the button many times in row. Then this happened:
Tää tulee siis silloin jos painaa sitä painiketta ja on jo EXO-L'n jäsen. Noi tuli silleen hauskasti yksitellen ja tossa on vaan osa kaikista niistä, mitä mulle tuli. Hups~ Mut ainakin pääsin eteenpäin, maaliviivan yli!
This happens, when you click the button and you're already EXO-L's member. These came one by one. There's only few of them. Oops~ There was actually few more, but I managed to remove them before taking the screenshot. But at least I finally I made it to the goal!
Se tärkein on nyt tehtyä, nyt voin sanoa olevani ihan virallisesti EXOn fani - yippiii !
The most important part is now done. Not I can say that I'm official fan of EXO - yippee!
Hauskuushan ei tähän vielä loppunut, sillä sivustolla jokaiselle 11 jäsenelle on oma tähtensä. Tähteä klikkaamalla aukeaa kysymys ja oikein vastatessaan, sai kupogin johonkin neljästä palkinnosta jotka jaetaan elokuussa. Tää siis toistu jokaisessa tähdessä = klikkaa tähteä → tulee kysmys → valitse oikea vaihoehto → "saat kupongin palkintoon x." (En tiedä tarkempaa, koska siinä lukee vaan elokuussa. Voi olla että nää on jo jaettu jne.) Anyway, sit kun on saanut vastattua kysymykseen se tähti syttyy merkiksi, et oot suorittanu sen kysymyksen jo. Kuten arvata saattaa, tää vastaaminenkaan ei mennyt ihan kaikista helpoimmalla tavalla. Välillä mulle ilmotettiin, että oon offline tilassa jne. Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin vastaamaan kaikkiin.
The journey isn't over yet. Tho I was now official fan, every 11 member had their own star. When you click the star, you see a question and it you answer correctly, you get a coupon for one of the four prizes. The cycle was click the star → you'll see the question → choose the correct answer → "you get a coupon to prize x." Anyway, when you've answered the question, the star starts to shine as a sign that you've already answered the question. As you may already guess, the answering didn't go with the easiest way possible. Sometimes I got a message, that I was offline etc. But in the end, I was able to answer to all the questions.
Nyt sivusto ollaan saatu korjattua, eikä se rasitu enää suuresta kävijämäärästä, tai ainakin niin uskoisin? Myös kaikki kohdat toimivat tällä kertaa ja pääsin lukemaan EXO'n viestejä.Chen~ ; ; ♥
Tässä vaiheessa voisin jo sanoa, että vaikka tonne liittyminen olikin tossa vaiheessa kauheeta tappelua, sit kun kaikki oli kunnossa, tuli sellainen olo et oli se kyllä tän arvoista, varsinkin sit kun kävi lukemassa niiden muutaman jäsenen viestin, mitä sinne on nyt tullut. ヽ(*・ω・)ノ Sitä tunnetta on vaikea kuvailla~
Now they've fixed the site and now it works smoothly. I guess the server isn't bother by big amount of visitors anymore? Now all the parts works as well, and I was able to read EXO members' messages. Chen~ ; ; ♥ I could say that tho it took a lot of struggling to join the club, it was worth it. At least I feel so now, when everything's going on smoothly. That feeling came especially after I read the members' messages (the few, which are there). ヽ(*・ω・)ノ This feeling is so hard to describe by words.
Tää oli taas tällainen nopea raapustus, jolla yritän näyttää et kyllä täällä vielä blogataan. Jotenkin nää isommat tuntuu vaa vievän sen verran aikaa, et kiva tehdä tällaisia kirjotuksellisesti nopeampi perään. Nää ei ehkä aiheiltaan oo kovin 'suuria', mut ainakin jotain vapaata raapustelua. Mut yritän silti kyl kirjottaa niitä "pääpostauksiakin" enemmän ja nopeemmin, ei siis huolia siitä et ne jäis unholaan!
It was again the "quick writing" kind of post again. A way to show that yes, I'm still blogging here. Somehow it looks that these "bigger, which are of a bigger event/has bigger topic to write about" post will take so long time that it's nice to write these quicker ones. They are not that "big topic" kind of but at least I'll be able to write more. Tho, I'll try to write "the main posts" more and quicker, so don't worry, I'm not going to forget to do those!