Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit

26.5.2016

HISTORY - 200216

Jessss, taas päästään keikan pariin. Tällä kertaa vuorossa on tänä vuonna tapahtunut HISTORY'n keikka. Niille jotka odottaa (V)VIP viikon kolmatta osaa, älkää peljätkö. Se kyl tulee, mut halusin ensin saada keikat pois alta.

--

HISTORY'n keikka oli ihan uusi kokemus mulle, koska olin menossa keikalle yksin. Lisäks en voinut mennä jonottamaan jo aamusta/aamupäivästä, koska mulla oli töitä. Pääsin n. 12 aikaan lähtemään kohti Helsinkiä ja sain jonotusnumeroni kahden aikaan. Parin tunnin junamatka meni hyvin kappaleita kuunnellessa ja Weekly idolia katsoessa.


Mulla ei ollut hajuakaan mitä tekisin sen ajan, mitä mulla oli jäljellä ennen jonon muodostamista. Glorian vieressä oleva mäkkäri oli täynnä ni siellä ei voinu oikee hengata jne. eli otin mun kahvin mukaan ja seisoin lumisateessa Glorian ulkopuolella. 

Kun jonoa alettiin muodostaan, näin Mizun. Meillä kummallakin oli VIP liput ja sovittiin, et etsitään toisemme keikan jälkeen ja yritetään päästä samaan kuvaan. Sit menin etsimään oman paikkani jonon päädyn läheltä. Aikaa tappaakseni aloin puhumaan mun takana olevalle tytölle ja saatiin hyvin aika kulumaan. 

Sisään päästyä ja narikan kautta mentyä mentiin saliin. Huomasin heti et kolmannessa rivissä oli hyvin tilaa ja menin siihen. Olin lavan ihan oikealla puolella (yleensä oon vasemmalla puolella) ja näin kovin selkeästi lavalle. History:a odotellessa taustalla soi eri KPOP kappaleita, mm. BTS Run ja BIGBANG:n Fantastic Baby. Lähempänä keikan alkamista "random kappaleet" vaihtuivatkin sit HISTORY:n ja koko yleisö oli ihan liekeissä - etenkin Might just die:n aikana!
Lähempänä keikan alkamista rivistössä tapahtui jotain. Eturiviä tiivistettiin niin et siihen pääs yks ihminen jne. Ja mun paikkani olikin yhtäkkiä toisessa rivissä.

Ennen keikkaa staffi (joka toimi tulkkina) sanoi,et jäsenistä ei saa ottaa kuvia. Heihin ei kuulemma saanut koskeakaan... mut toi vika oli sit loppupeleissä kiikun kaakun kun jäsenet itse pyrki antamaan läppyjä varsinkin loppukeikasta. 

< Kuva on otettu keikkaryhmästä! >

Ennen keikkaa kulutuksessa oli lähinnä Psycho ja Might Just Die ja tällaiset kappaleet. Olin katsonut jotain variety pätkää jäsenistä ja tykkäsin kyllä, mut toi keikka oli ehkä enempi sellainen "katsotaan millaisia nää on sit livenä ja päätetään sit, tutustunko vie tarkemmin." Mut en olis ikinä uskonut, millaisen tunnemyrskyn noi miehet sais aikaan. 

Keikalla tunnelma oli kokoajan korkealla. Jammailin mukana ja tutuissa kappaleissa tuli kans laulu mukaan. Fanserviceä riitti niin paljon et posket melkein punotti, haha. Sihyoung oli paljon meidän laidassa ja se tykkäs vilkuttelujen ohella myös ilmeillä meille. Sainpahan ainakin päivän naurut.



What am I to you -> Psycho kohta oli emotionaalista tappoa, koska noi oli sellasia kappaleita mitkä tiesin tosi hyvin ja mitä odotin kun kuuta nousevaa. Tuppaan sanoa, et jos perään olis tullu vie Might just die, niin mut olis pitänyt tulla noukkimaan lattialta.  Psychossa parasta oli se, kun ihmiset osas ne sanat ja etenkin englantikohdat tuli tosi reippaasti. Niin reippaasti et kappaleen alussa Jaehon naamalle nousi leveä virne (''dangerous night'') 

Keikalla nähtiin kans yksittäisiä esityksiä (solo, duo ja trio), mikä oli tosi mukava lisä. 
...mieleen jäi erityisesti se kun Kyungil alkoi kävellä ympäri lavaa ja tullessaan meidän puolelle, mä uskaltauduin näyttämään pieniä sydämiä valotikkua heiluttaessa. Ja sit Kyungil otti pari askelta lähemmäs, pää vähän kallellaan aivan kun yrittäisi nähdä jotain. Tuolloin alkoi vähän nolostuttaa (vaikken siis ees tehnyt mitään "väärää") ja olin sillee "hei apua älä katso mua jooko."


Kappaleiden ohella näytettiin mm. musiikkivideoita. Lisäks HISTORY:llä oli pieni "hengähdystauko" jonka aikana he antoivat yleisön kysellä kysymyksiä. Heiltä kysyttiin mm. mitä mieltä ovat Suomesta ja mikä on heidän suosikki koreografiansa. Viimeisimmän kysymyksen ymmärtämisessä meni tosin jonkin verran aikaa ja kun Kyungil antoi vastauksensa (Might just die), yksi jäsenistä tokaisi et kai tiedät, et sun pitää näyttää nyt vatsalihakset. Yleisö tykkäs tästä, mut Kyungil yritti päästä pois tilanteesta sanomalla syöneensä edellisiltana pizzaa. 
Yks kysymyksistä oli kans, milloin HISTORY tulee Venäjälle, johon Dokyun tokaisi, että hehän olivat siellä juuri edellispäivänä. 

HISTORY ties kans saunan. Ja Sihyoung oli sillee "mennään kaikki yhdessä" ja sehän sopi tietysti yleisölle. Myöhemmin keikalla Sihyoung yritti saada Yijeongia tanssimaan saunatanssin. Se oli kuitenkin herran mieleen vähän lame, joten hän näytti oman versionsa, jonka loppuun saatiin maistiainen AOA:n Like a Cat:ista. #NeverForget

Jos ette tiedä tanssia, niin se on tämä:


Jokainen jäsenistä tuli antamaan tosiaan katsekontakteja yms. Jaeho vilkuili faneja vähän kauempaa ja jotenkin tuntui et aina kun syntyi katsekontaki (puhun siis mun ja jaehon "momenteista") toinen virnisti kahta kauheammin. En sit tiedä, oliko mulla tosi "melting" -katse, kun kuitenkin Jaeho oli rakkautta ensisilmäyksellä. 

Encoren ensimmäisen kappaleen aikana oli bannerimeren vuoro ja tätä jäsenet eivät selvästikään osanneet odottaa. He näyttivät tykkäävän kovasti pikku yllätyksestä. 
Encoren aikana Yijeong tuli kunnolla moikkaamaan meitä oikeaan reunaan. Hän oli jotenkin niin lähellä että ujous iski taas ja hetken mielijohteesta yritin piiloutua bannerin taakse... mut tää herättikin vain toisen huomion ja hän katsoi mua "...what are you doing? :D" ilmeellä.


Sihyoung ja Yijeong tulivat antamaan meille kans lopussa läppyjä. Ihmiset halusivat omat läppynsä, jonka takia meinasin pienen tönimisen vuoksi menettää tasapainoni. Pystyssä pysyin, mut lakki lensi naamalle. Olette varmaankin nähneet Queen musiikkivideon? Siinä Yijeongilla on pipo puoliksi silmillä - samalla lailla mulla oli oma hattu, mut se vaan sattui olemaan snapback... samainen lakki, jota käytin myös B1A4 keikalla.

Keikan lopulla HISTORY sai lahjaksi Suomenlipun. Sit siinä otettiin kuva ja keikkaosuus alkoi loppua. VIP ihmisiä pyydettiin odottamaan lisätietoja, mihin jono pitäisi muodostaa. Ennen tätä löysin Mizun (mä siis käytännössä olin keikalla viistosti Mizun takana eli meidän ei ollut vaikea löytää toisiamme). Päätettiin käydä katsomassa merchandise pöytä ennen kuin oli handshaken vuoro. Mä päädyin ostamaan kaksi julistetta, jonka jälkeen odotettiin hetki tietoa jonon sijainnista.

Oltiin loppuviimein aika jonon loppupäässä. Kesti tovi et jono liikkui ja pääsin sit rauhoittelemaan itseäni aika kunnolla. Oltiin kummatkin enemmän tai vähemmän shokissa ja yritettiin helpottaa sitä puhumalla muista ryhmistä jne. Mut eipä se kovin paljon auttanut.

No kun oltiin siinä odoteltu hetki, päästiin sit tervehtimään poikia. Homma toimi niin, että meidät päästettiin tilaan 10 hengen ryhmissä ja ensin oli high 5, jonka jälkeen otettiin kuva. Olin meidän 10 hengen ryhmästä toisena ja kun käveltiin HISTORY:a kohti niin kyl siinä vähän rupes jännittämään.


"Nyt voitte mennä kättelemään jäseniä tai antamaan läpyt tai mitä tahansa.... tai no ei mitä tahansa, mut tiedättehän."



Ensimmäisenä vuorossa oli Sihyoung. Kiitin keikasta hymyillen ujosti, jonka jälkeen annoin läpyt. Mut ennen kun ehdin siirtyä eteenpäin, Sihyoung antoi mulle läpyt takaisin ja siitä oli syntyä pieni läpsytysleikki. Oli hepokatti maantiellä poikittain ja niin edelleen. :'D

Sit Sihyoungin jälkeen oli Jaeho. Olin luvannut jonossa itselleni, et jos handshakessa on tarpeeksi aikaa, kerron Jaeholle, että hän on suosikkini. No tossa oli tarpeeksi aikaa joten... Annoin ensin läpyt ja kiitin. Sit keräsin rohkeuteni ja sain kun sainkin sanottua "you're my favorite" ääneen takeltelematta. Tän jälkeen Jaeho otti mun kädet käsiinsä, kiitti hymyillen samalla kun katsoi suoraan silmiin. Sit me vaan seistiin siinä tossa asennossa, koska Jaeho ei halunnut päästää irti vielä.



Sit hetken päästä, joka tuntui tosi pitkältä, Jaeho päästi käsistä irti ja siirryin eteenpäin Kyungilin luokse. Tossa mun ja Jaehon "momentissa" oli kestänyt niin kauan, et Kyungil oli seurannut meitä. Ja kun sit siirryin hänen eteensä niin meillä oli jo siinä vaiheessa sellainen pieni katsekontakti, koska muistan tosta tilanteesta vaan sen et mietin, et Kyungilillä on tosi kauniit silmät! Jos en olis ollut niin coward niin olisin varmaan sanonut sen ääneen mut.

Sit Kyungilin vieressä oli Yijeong. Mun aivot lagas niin pahasti et hyvä kun kiitokset sain sanottua. Mut siis Yijeong oli vähän ujo ja sen hymy oli kyl tosi sydäntä lämmittävä.

Sit viimeisenä oli Dokyun ja heti kun pääsin siihen eteen niin Dokyun kiitti hymyillen. Mä kiitin takaisin ja heitin läpyt, jonka jälkeen Dokyun vielä kiitti vielä kertaalleen. "Thank you for being here" Mä olisin kovasti halunnut sanoa, kuinka paljon mä rakastan hänen ääntään ja toi lause oli ihan kielen päällä. Mut sit mua alkoi ujostuttaa tosi pahasti ja jäi awkwardisti lagaamaan siihen viistosti eteen. "should I say it so should I not"


Jos katsotte tarkasti alussa kun kuvataan yleisöä, saatatte spotata tutun naaman ja hatun. :DD

Mut sit meitä pyydettiinkin menemään jonoon ja kerrottiin miten me mennään sit kuvaan. Joten en sit sanonut mitään. Me mentiin kuvausasemiin. Ennen kuvan ottamista mä korjasin vähän asentoa ja katsahdin nopeesti taakseni. Sit käännyin ja pian kuva otettiin.

... mun ilme oli oikeesti niin kaunis et koin parhaimmaksi peittää sen tollaisella kauniilla paint sydämmellä, mihin yritin vääntää HISTORYn logoa. Sihyoung sai mut nauramaan tosi pahasti. Varmaan se vilkaisu oli joku "ilmeilykutsu" koska oltiin kummatkin kovin edustavia.



Anyway kuvan jälkeen noustiin ja sit kun mentiin portaita kohti vielä kiittelin ja heilutin jäsenille. Sit kun päästiin takasin Glorian aulaan sain tavarat pöydille, multa lähti jalat alta. Sit vaa istuin hetken siin lattialla ja naureskelin tilanteelle jotain, samalla kun yritin selittää Mizulle siitä, että sain kun sainkin kerrottua Jaeholle, että hän on mun bias.

Tän jälkeen me sit käytiin hakemassa vettä ja mentiin myös haukkaamaan hetkeksi happea pihalle, jonka jälkeen sit mentiin takaisin saliin, koska siellä oli "after partyt". Siellä sit jammailtiin hetki, kunnes Mizun piti lähteä. Hetken pyörin itsekseni ja mietin et mitäs sit, mut sain sit liittyä Riminin porukkaan! (^o^)/

After partyistä ei taida olla mitään ihmeempää kerrottavaa? Siellä soi KPOP biisejä ja sit tanssittiin niiden tahtiin. :D PAITSI ihan siin bileiden loppupuolella kun suurin osa porukasta oli jo lähtenyt tuli Super Juniorin Sorry Sorry. SJ on mun ultimate group, joten toki tanssin mukana vaikka olikin vähän awkward koska olin sillon yksin. Mut siis en oo koskaan katsonut sitä koreografiaa kunnolla mut oon katsonut musiikkivideota ja kaikkea showta sen verran, et osaan kertosäkeistöä. Ja sit aika moni ihminen katsoi multa niitä liikkeitä. ( siis huomasin tän siitä, et aluks ihmiset vaa keksi omia liikkeitä koska ei osannu. mut sit kun aloin itse tanssia niin sit lähellä olevien katseet siirtyi muhun ja ne lähti matkimaan niitä liikkeitä ja jos mulle tuli blackout niin niilläkin pysähty tanssi. ) Tää oli siis vaan tällainen "on se jännä juttu" kommentti. Ihan hauska kokemus. :D



Partyt kesti muistaakseni aina 1:00 asti, mut mulla lähti samoihin aikoihin bussi takaisin Tampereelle, eli lähdin sieltä sit vähän aikaisemmin kohti Kamppia. Kotimatka sujui ihan mukavissa merkeissä, vaikka bussimatka tuituikin kestävän iäisyyden, koska se poikkesi Helsinki-Vantaan kautta. Olin Tampereelle joskus 4:00 aikoihin ja kotiin pääsin 5:00 aikoihin.

~~

Oliko kukaan teistä keikalla? Jos olitte niin kertokaa toki omia tunnelmianne! o/ 

23.4.2016

(V)VIP WEEK ( 2 / 3 )

Tokaa osaa pukkaa. Tein Twitteriin äänestyksen siitä, kumman keikka postauksen teen ensin. (B1A4 vai HISTORY) Aikaisempi keikka, eli B1A4, vei aika selvin lukemin.

Alkutilanne keikkaanhan oli se, että SuG:n keikka oli 8. päivä. B1A4 puolestaan oli tästä heti seuraavana päivänä eli kun raahauduin hotellille nukkumaan, heräsin seuraavana aamuna valmistautumaan uuteen keikkaan, jonne menin VVIP lipun voimin. Herättiin joskus vähän ennen aamukuutta, laitettiin vaatetta päälle ja lähdettiin kohti keikkapaikkaa... joka oli siis perjaatteessa Hotellin pihalla. (etuovi oli tienpuolella et hotelli piti kiertää mut sit päästiinkin jo kampin eteen) Keikkapaikan lähdeisyydessä olevasta yöpymispaikasta on se hyöty et heti alkuun ei tarvi olla kaikki mukana.

I was E 62. Under my hand you can spot a banner Sandeul's fansite gave us.

Mentiin siinä sit jonon jatkoksi ja odotettiin et kello löisi seitsemän. Ennen tätä käytiin vielä varmistamassa oikea jono jonotiimiltä ja saatiin tässä vaiheessa jo bannerit, fanchant lappu ja valotikut mukaan. Aika meni suhteellisen sukkelaan, sillä meidän taakse tuli pari tyttöä, joiden kanssa alettiin sitten rupatella. Puhuin mm. B1A4:sta ja siitä kuinka innoissani olin keikasta. Puhuttiin myös muista ryhmistä mm. BTS:stä.

Kun kello löi seitsemän, jononumeroita alettiin jakaa. Heti kun seuraava check up aika ilmoitettiin ja sai lähteä, kipitettiin Tuizin kanssa takaisin hotellille. Käytiin ensin heittämässä ylimääräisiä tavaroita huoneeseen, jonka jälkeen mentiin syömään hotelliaamiaista. Oli kovin ihanaa.



Jonotus meni tosi paljolti siinä, et käytiin check upeissa ja väliaika oltiin aika pitkälti hotellihuoneessa. :DD siellä vaan hengattiin ja oltiin piilossa kurjaa säätä. Kuunneltiin kans kaikkee tunnelmaa nostattavia kappaleita - mm. B1A4 oli kovassa kulutuksessa jo ennen keikkaa. Muistelen lämmöllä sitä kun kuunneltiin My Love kappaletta ja lauleskelin mukana, sit tokaisin et tää on kovin kiva kappale mut enpä usko et se löytää tiensä settilistaan tänään.

Lähempänä keikkaa me sit otettiin kaikki keikalle tarvittavat jutut mukaan ja valmistauduttiin muutenkin h-hetkeen. Meikit naamaan, lippa vinoon ja menoksi! Sää ei ollut yhtään meidän puolella, koska kokoajan oli sellaista tihkusadetta ja viimaa. Ei kannattanut ottaa mitään papereita valmiiksi, kun alta aikayksikön oli paperipuurona. (rip fanchant lappu </3)



No mut ei jonottaminenkaan ikuisuuksia kestä. Ovet aukes ja ihmisiä alettiin ottaa pienissä ryhmissä sisälle. Siellä oli sit vähän perusteellisempi turvatarkastus ja sen jälkeen päästiin saliin. Meil oli semihyvät paikat kakkos-kolmos rivissä Tuizin kanssa. Tosin kun porukkaa alkoi tulla sisälle, alkoi olla vähän kiilailun meininkiä ja keikan aikana löysinkin itseni riviä taaempana, takaviistossa Tuizista.

<< Tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä sanoa, että keikalla oli kuvauskielto. Tän takia mulla ei ole kuvia keikasta/handshakesta yms. Mut jos haluatte livekuvia, niitä löytyy Kinetic Viben FB:stä. Sinne löydätte helposti täältä. Mä myös käytin tässä postauksessa muutamaa kuvaa tosta kansiosta. >>

Keikka lähti liikkeelle ja aluks en ees tajunnu sitä. Tuijotin vaa jäseniä, sen verta mitä "uudelta" paikaltani näin, ja yritin tajuta et tää tapahtuu oikeesti juuri nyt. Pääsin "henkisesti" sit mukaan vasta siinä vaiheessa kun Solo Day:n kertosäkeistö alkoi soimaan ja lauloin sitä sit iloisena mukana. Takaraivossa oli pieni katkeruus siitä, etten ollut kyennyt pitämään puoliani ja menetin hyvän paikkani. Mut siis B1A4:n nähdessä se ajatus kyl kaikkos, ellen joutunu sit kurkotteleen kaulaa et näkisin jotain, koska olin ympärilläoleviani päätä lyhyempi. Tuizi sanoikin, että oli helppo huomata, kun joku jäsenistä katsoi mua.



Keikalla ennen What's Happening?:iä, B1A4 päätti opettaa tanssia yleisölle. Ne kuitenkin opetti sen silleen peilikuvana itselleen, joten mulla oli hetken aikaa vaikeuksia sopeutua siihen, koska oon opetellu sitä sillee oikein päin. Sit kun se biisi alkoi, tunsin kun silmät alkoi pikkuisen vettyä. Tää oli kuitenkin niitä kappaleita, joita odotin tyyliin eniten.

B1A4 osas kyllä fanservicen! Niitä katseita, hymyjä ja sydämiä sateli kovin paljon yleisöön! Yeppo:n / Pretty:n (?) aikana pari onnekasta sai kans jäseniltä ruusun. Sit kappaleen jälkeen tuli pahoitteluja siitä, ettei kaikille riittänyt kukkaa mut he olivat sit valmistelleet jotain sen tilalle. Tän jälkeen jokainen teki sellasen oikein liioitellun suuren lentosuukon ja ainakin Baroa alkoi nolottaa, koska heti tän jälkeen hän peitti naamansa.

Vähän tän jälkeen kun B1A4 meni pitämään pientä breikkiä Tuizi otti mua olkapäästä kiinni ja johdatti/vetäisi mut omalle paikalleen, samalla siirtyen pois tieltä. Sit hän siirtyi siihen mun taakse silleen et vaihdettiin pakkoja ja näin taas tosi hyvin. Kiitin siinä sit hämilläni, johon Tuizi vastas ettei mitään, koska tää on mulle kuitenkin isompi juttu ja lisäks mun takaa näki tosi hyvin kans. (koska oon meistä lyhyempi n. pään mitalla. )




( Picture is from Kinetic Vibe FB page. )


Keikan aikana B1A4 vaihteli asuja, mm. You are my girl esitettiin eläinkigurumeissa. Tässä
vaiheessa olin päässyt mun tokanrivin paikalle. Sit Sweet Girliä ennen tuli kans sellainen video, jossa Gongchan puhui yleisölle ja niistä sanoista pystyi jo päättelemään tulevan kappaleen. ( Siinä videon aikana kigurumi vaihtui sweet girlin esiintymisasuun. olis kyl ollut kovin kaunista katsoa sekin kigurumeissa tho. :'D )

Siis toi koko setti oli niin fiiliksiä täynnä ja oli kovin hauskaa ja lämmintä ja aah. Voisin vaan kirjoittaa jokaisesta kappaleesta sellasen kilometripostauksen. Oli kovin monta tuttua säveltä, joita lauloin mukana ja tanssin kanssa. Baron räppikohta Beautiful Targetissa oli ehkä kovimpia hetkiä ikinä ( Oh yes sir! gotta shoot )!



Kaikki viisi olivat kovin suloisia ja kyllä löytyi heidän sanavarastostaan kans suomalaisia sanoja. Baro kans innoissaan lupaili ja kyseli, et nähdäänhän me sit seuraavana vuonna täällä - johon vastattiin reippaasti et jee tottakai! Gongchan kyseli et halutaanko joululahja ja otti paidanreunastaan kiinni. Kun sit keikkailijat tästä innostui, niin maknae virnisti ja päästi irti helmasta sanoen, et seuraavana vuonna sitten. :'DD

B1A4 encore oli ehkä kuumin, missä oon ollut hetkeen. Fiilis oli ihan katossa ja kaikki ympärillä hyppi samaan aikaan. Jäsenet tuli kans kättelemään faneja siihen eteen, joka synnytti tosi kovan paineen. Se oli sellaista pomppoilua kun takaa työnnetään ja edessä pidetään huoli ettei liiskauduta aitaan (ja niin kuuluukin!) Siis se paine ja aaltoliike oli sellaista luokkaa et mun lakki lens silmille ja tasapaino meinas pettää. Tiesin et mahdollisuudet saada läppy tässä tilanteessa oli lähempänä nollaa, enkä halunnut olla mukana muiden liiskaamisessa, joten astuin suosiolla sivuun.















































( Picture is from Kinetic Vibe FB page. )

Lopulta päädyin siis 5. rivin hujakoille pitämään hauskaa. Siinä oli oikein mukavasti tilaa temmeltää ja näin kans tosi hyvin. Paikka oli kans sen verran lähellä lavaa että sain osani jokaisesta lavaltapäin lähetetystä vesisuihkusta. Parhaiten näistä jäi mieleen Sandeul, jonka heittämät vedet tuli suoraan naamalle niin et pari pisaraa tuli suoraan vasempaan silmään. Siinä sit hetken aikaa siristelin ja mietin et millä todennäköisyydellä.

Encoren loppupuolella CNU oli heittämässä paitaansa yleisöön, mut heitto olikin aavistuksen verran liian korkea ja paita jäi kattoon roikkumaan. Voisi sanoa, et toi oli ehkä yksi koomisimmista tilanteista, johon oon törmännyt. CNU, mä ja muutama muu keikkailija ympärillä vaan tuijotettiin sitä ylös jäänyttä paitaa ja naureskeltiin.

( Picture is from Kinetic Vibe FB page. )


Sit oli aika viimeisten sanojen, kunnes jäsenet menivät takahuoneeseen. VIP ja VVIP ihmisiä pyydettiin jäämään saliin ja kerääntymään sivulle kun taas muut lähtivät kohti narikkaa. Pian tän jälkeen Kinetic Viben työntekijöitä tuli johdattamaan jonoa sit paikkaan, jossa High5 tapahtuisi. Kun kaikki olivat siistissä jonossa, meille annettiin vielä viime hetken ohjeet ja kohta näin taas kaikki rakkaat jäsenet rivissä meidän edessä. Siinä oli nopeat tervehdykset, kunnes sit oli aika niiden odotettujen läppyjen. Mentiin jonomuodostelmassa ja heitettiin vitoset kaikkien kanssa. Mulla oli mielessä kaikkea mitä haluisin sanoa, mut olin niin shokissa etten osannut sanoa mitään. Mut sen olin päättänyt, et tällä kertaa sit sanoisin Barolle, että hän on mun suosikkini... niin tärkeäksi tuo henkilö oli vuosien aikana muodostunut.
... Voisin sanoa, ettei tää sit mennyt ihan niin kuin mun kuvitelmissa. Kun olin Baron edessä niin unohdin alkuun ihan tyystin et mun piti sanoa jotain muutakin kiitoksen lisäks. Just kun olin saanut heitettyä läpyt, muistin ja sit sanoin jotain "you're my favorite" tyylistä. Mut siis mun ääni jotenkin petti siinä ja Baro katsoa mua hymyillen ja nyökkäili. Olin niin nolona, etten edes tiedä/muista sanoiko hän jotain vastaukseksi ja tuliko mun pointti kuinka selväks. :D CNU oli sit siinä sen jälkeen enkä voi väittää etteikö mun hymy olis äskeisen episoden jälkeen ollut vähän nolostunut. Sen takii sit tyyliin vie kiittäessäni ja läpyt antaessa kiitin vielä sillee vähän kumartaen tms. En osaa selittää.



Kun tää oli ohi, mut ja Tuizi johdatettiin jonoon uudelleen kuvaa varten. Sit siinä vähän puhuttiin just äskeisestä tilanteesta ja olin edelleen tosi nolona. Kun odotettiin et High 5 saadaan loppuun, taustalla kuvaaja laitteli ja testaili jo kameraansa. Kuvaaja huomas meidät ja tehtiin joku söpönen paripose, josta sit kuvaaja otti naurahtaen kuvan. Sit meitä alettiinkin jakaa ryhmiin kuvausta varten. Mä sain numeron yksi ja taidettiin olla kolmas kuvattava ryhmä. Sit kohta toinen Kineticin staff tuli kysymään et muistanhan numeroni. Nyökkäilin ja käännyin katsomaan kun ensimmäinen ryhmä meni kuvaan et näkisin miten kuvaan 'asettaudutaan'. Siinä tilanteessa tunsin, kuinka mun kasvoilla ollut puna alkoi siirtyä pois vaaleamman värin tieltä. Shokkitila alkoi kasvaa pienesti, kun tajusin, että mun paikkani olisi BARON vieressä.

Siis tiedättekö, toi oli taas niitä tilanteita joita miettii et jos näin tapahtuu niin olisin ainakin tosi coolisti, mut sit kun se tapahtuu niin... jäätyy aika pahasti. Tai ainakin mulle käy niin, koska oon ujo ja awkward ihmisotus. :D

Kinetic Viben työntekijä oli siinä jononpään tuntumassa näyttämässä, millon pitäisi mennä eteenpäin. Hän sit kysyi, että oonko okei ja vastasin et joo, kunhan vaan vähän alkoi jännittää kun olisin suosikkijäseneni vieressä. Sit meidän edessä oleva ryhmä pääs ottamaan kuvaa ja mentiin eteenpäin. Työntekijä sit hymyili mulle rauhoittavasti ja antoi siinä sit henkistä tukea - sanoi et kaikki menee ky varmasti hyvin jne. Sit kun kuvattava ryhmä oli valmis ja oli meidän vuoro mennä B1A4:n luokse, mulle vielä sanottiin hwaiting. Niin jännältä ja oudolta kun se ehkä kuulostaakin, niin kyl se kieltämättä auttoi jännitystä vähän.


Jännitin kuitenkin niin paljon, etten edes tohtinut katsoa jäseniä vaan kipitin Baron viereen. Mulle jälkeen päin kerrottiin et Baro oli seurannut mua katseellaan sellainen pieni hymy huulilla. Sit Tuizi tuli siihen mun eteen. Baro kysäisi Tuizilta siinä sit jotain, josta Tuizi ei saanut selvää. Tuizi kääntyi katsomaan Baroa ja pyys toistamaan. Baro toisti ja kun Tuizi ei edelleen saanut selvää, nii Baro pyys multa apua... mut voitte varmaan arvata olinko mäkään sisäistänyt tai ylipäätään kuullut, mitä hän kysyi. Sit Baro toisti vielä kertaalleen kysymyksensä vähän nolostuneen oloisena ja sit saatiin selville, et hän oli kysynyt Tuizilta eikä tällä ole kylmä. (Koska Tuizilla oli keikalla päällä vain toppi) Tuizi vastasi ettei ollut ja sit pitikin ottaa jo "asento" kuvaa varten.

Naurattaa kun toi kuva on just tollainen: "miksi oon tässä? miks baro on tossa? auttakaa!" Sit sen jälkeen kiitin vielä kertaalleen ja Baro kiitti takaisin ja lähdin siitä sit pois. Olo oli vähän sellainen mystinen. En oikein sisäistänyt et missä mennään. Tuizi laukas siinä jotain inside vitsin tapaista juuri tapahtuneesta, jolloin yhtäkkiä oli sellainen fiilis et kohta romahtaa. Oltiin matkalla kohti narikkaa ja mun silmät vaa valui vettä. Sain vähän rauhoituttua ja päästiin siitä sit narikkaan. Haettiin meidän tavarat ja mentiin sivulle seisomaan hetkeksi.

Olin aikaisemmin voittanut #SuperSunJae:n kilpailussa nimmaroidun Sweet Girl albumin ja huomasinkin pöydän, josta nimeäni vastaan saisin käydä hakemassa oman kappaleeni. Sain albumin käteeni ja menin takaisin Tuizin luokse. Sit siinä vaiheessa kaikki vaan tuli rominalla - tajusin et olin just nähnyt B1A4 ja toi päivä mitä odotin, oli ihan loppumetreillä. Siinä vaiheessa se romahdus tuli kahta kauheampana ja olin hetken aika heikossa hapessa. ( mut joku ihana ihminen tuli tarjoamaan nenäliinaa ja  sain voimahaleja ja tukea kavereilta. Kiitos! )



Kun laitettiin takit päälle, huomasin et siinä ihan vieressä oli yksi Kinetic Viben staff. Ennen kun lähdettiin takaisin hotellille, halusin käydä kiittämässä häntä kiertueen järjestämisestä ja siitä, että näin yhden mun rakkaimmista ryhmistä Suomen kamaralla. Vaihdettiin muutama sana ja tuli ilmi et tää staff oli yksi, jonka kanssa olin jutellut Twitterissä aikaisempina kuukausina. Sain vielä halauksen, jonka jälkeen lähdettiin kohti hotellia.

Viimeinen päivä reissua teki tulonsa. Hotellihuoneen luovuttamisen jälkeen mietittiin, et mitä tehtäis ennen bussin lähtöä. Päädyttiin sit vaan hengailemaan Kampin ympäristössä. Bussiin päästiin ja oli aika väsynyt fiilis. Mut onneks matka sujui hyvin V App:in kanssa B1A4 videoita katsoessa, mitä ei oltukaan vielä nähty. Kotona Tampereella äiti oli vastassa ja mentiin nopeesti kotia, tosin poikettiin postin kautta, koska siellä oli pari pakettia mua varten. Keikkamasennus antoi hetkeksi periksi materiaonnelisuuden edessä.







Että tällaisia fiiliksiä tällä kertaa. Vasta tän kertaalleen luettuna tajusin, kuinka 'heikkona' tuolla sit lopulta olin. Nyt on vähän sellainen 'get a grip pinja' -olo. : D No mut keikka oli ihana ja ihmiset olivat kivoja. Kiitos ihan jokaiselle, joiden kanssa juttelin.

27.12.2015

BLOCK PARTY in Helsinki part.2

Nyt tulee siis keikan toinen osa. Jos ette ole vielä lukeneet ensimmäistä osaa, pääsette lukemaan sen tästä. Ensimmäisessä osassa on siis Helsinkiin menosta, jonotuksesta ja keikan kohokohtia. Tämä osa (Osa 2) pitää sisällään taas keikan encoren ja VIP lipun ominaisuudet.

Now it's time for the second part of my concert experience. If  you haven't yet read the part one, you can go to check it out from here. The first part includes the trip to Helsinki, lining up and the concert's highlights. This part (Part 2) includes the concert's encore and VIP ticket events.

~~~




Tämä settilista julkaistiin Block B'n keikan FB-ryhmässä. (Eli en omista tätä!) Kyseessä on siis Pariisin setti, mutta samat kappaleet esitettiin myös Suomessa, samassa järjestyksessä. (Sen verran voisin valaista, että U must up:illa meinataan Tell Them:iä.)

This is the set list, which was shared in Block B concert's FB-group. (I don't own it!) It's actually a picture of Paris setlist, but the songs and order were same in Finland. (The "U must up" means Tell Them, in case you were wondering.)


Keikalle oltiin tehty reilu määrä bannereita, jotka sit jaettiin jonossa ennen keikkaa.
Bannerien oli tarkoitus nousta Nice Day:n jälkeen. Joukossa oli kuitenkin hieman epäselvyyttä asiasta ja bannerimeri syntyi jo Nalinan alkaessa ja kestikin ihan keikan loppumetreille saakka.

There were many banners made for the gig, and we got them while we waited the doors to open. As you can see, on this setlist, it's marked when we are supposed to rise the banners.
The original plan was, that we'd rise the banners after Nice Day. Everyone didn't know this (I guess) and the banner ocean started to form, when Nalina started and it stayed till the end of the concert.



Ettei mitään epäselvyyttä syntyisi, en siis syytä ketään! :D Mulla henkilökohtaisesti ei ole mitään sitä vastaan, että bannerit olivat pystyssä niin pitkään. Itse tilanteessa olin tosin todella hämmentynyt, kun muistin, että Nice Day:sta oli puhetta.

And before someone gets a wrong picture, I'm not blaming anyone for rising the banner before the original plan! :D In my case, I didn't really mind. I was just super confused during the moment, 'cause I remembered the talk about Nice Day.

Kuten setistä näkeekin, encore alkoi Nalinalla. Kys. kappale oli yksi niistä, mitä oikein kovasti halusin kuulla keikalla, joten olin hyvin innoissani sen tullessa kohdalle. B-Bombin soolotanssin kohdalla olin niin omassa tilassa, etten edes kuullut muiden ihmisten kiljumista/huutamista ja musta tuntui, että olen ainoa, joka hihkuu. (Jälkeenpäin kuulin, että en todellakaan ollut. :DD) Toi kappale livenä on jättänyt sellaiset muistot, että juuri ennen B-Bombin soolotanssin kohtaa, mulle tulee edelleen tosi innostunut olo. Näkisittepä, kun yritän laulaa Nalinaa karaokessa. :p

As you can see, encore was started with Nalina. The said song was one of the songs, I hoped to hear so much. That's why I was super excited, when it started. During the time, when B-Bomb had his own solo dance, I was so in awe that I couldn't really hear the audience and I felt like on that moment, I was the only one cheering. (Afterwards I heard, that I definitely wasn't. :DD) The live version of the song has left so strong memories to me, that still, just before B-Bomb's solo dance part, I'm getting super excited. You should see me, when I'm trying to sing Nalina on karaoke. :p



Nice Day oli toinen kappale, jota odotin todella kovasti. Ennen keikkaa luukutin kappaletta kympillä! Kappale soi päässä kotona ja töissä. All my party people readyyyy~ ♫♪

Täpinöitä ei helpottanut yhtään se, että viimeisenä kappaleen ilmoille pärähti Very Good:in rough versio. Ennen kappaletta Zico huudatti yleisöä ja laittoi meidät laulamaan "i wanna rock right now" kohtaa. Normaalisti olisin tajunnut, mihin kappaleeseen tää liittyy mut sillä hetkellä hoin vain noita sanoja rytmissä ja tajusin, mihin Zico tähtäsi, vasta kappaleen aikana.

Nice Day was also a song, that I was waiting to hear so dearly. Before the concert, I had listened to it so much! The song kept on playing in my head at home and even when I was working. All my party people readyyyy~ ♫♪

The encore's excitement didn't go down one bit, when Very Good's rough version came. Before the song, Zico made us sing the "I wanna rock right now" part. In a normal state of mind, I would have figured the song from that moment, but during that time I just kept on singing/cheering that part on the correct rhythm and understood what Zico had just done, once the song started. 








Picture from Block B FB page

Ennen kun oli aika sanoa heipat Block B'lle, he kiittelivät keikasta. Lavalla otettiin kuva (jossa Jaehyolla on Suomen lippu... tosin väärin päin. :'D). Taustalla voi myös nähdä bannerimeren, josta puhuin. Sit jäsenet käveli lavalla vilkutellen faneilleen, ennen kuin katosivat takahuoneeseen.

Ihmiset alkoivat lähteä ja me siirryttiin Tuizin kanssa taaemmaksi ottamaan henkeä. Jalat tuntuivat makaroneilta jo tässä vaiheessa, jonka vuoksi oli pakko istahtaa hetkeksi. Odoteltiin hetken aikaa Emmiä ja Veeraa, mut hetken odottelun jälkeen mentiin nimikirjoitusjonon jatkoksi, unohtamatta "tavaraa, johon saadaan nimmarit".... joka oli muuten A4 paperiarkki harmailla kuusikulmioilla ja "block party" tekstillä ehostettuna.

Before Block B said their byes to the audience, they thanked us for the concert and take the picture. ( And Jaehyo has Finnish flag... tho he's holding it upside down. :'D). You can also see the banner ocean, that I have mentioned earlier. After this the members walked on stage a while and waved to their fans before they went to backstage.

People started to leave the place and we went to the back of the room with Tuizi, to take a deep breathe. I felt like my feet would fail me anytime soon, and I would fall down, which why I wanted to sit for a moment. We waited for Veera and Emmi for a moment but soon decided to just go to the autograph session line. We, of course, didn't forget to go get our "thing, which will be signed"... which was a A4 paper with grey hexagons on it and a "block party" text.

Oltiin Tuizin kanssa jonon loppupäässä ja näin kuinka jono lähti etenemään. Aluksi kaikki saivat siis nimikirjoitukset, jonka jälkeen ihmiset menivät uudelleen jonoon kuvaa varten. Hetken jonottamisen jälkeen Veera ja Emmi tulivat mun ja Tuizin luokse. He olivat ehtineet jonoon jo aiemmin ja olivat käyneet hakemassa nimmarit. Sovittiin, et kun ollaan Tuizin kanssa hankittu nimmarit, hypätään sit heidän luokseen jonossa, että päästään samaan kuvaan.

Samalla kuulin vähän järjestyksestä, tosin ainoa mitä mun aivot pystyi rekisteröimään oli, että B-Bomb oli ensimmäinen, joka antaa nimmarin ja että kolmen viimeisen kohdalla, paperi menee nopeasti. (He antavat paperin seuraavalle, eikä kuten alussa, että saat paperin takaisin ja annat sen seuraavalle jäsenelle.) Halusin itselleni vähän enemmän "valmistautumisaikaa", joten pyysin Tuizia menemään ensin.

We were quite in the end of the line and I saw, how the session started. First everyone got their autographs and then they went back to line for the picture. After a while of lining, Veera and Emmi came to me and Tuizi. They had been on the line already earlier and had their autographs. We decided that after Tuizi and I had gotten our autographs we'd try to get to the line with them, so we'd be able to be in the same group for the picture.

At the same time, I heard a little bit of the order. Tho the only thing my brains registered was, that B-Bomb was going to be the first one to give the autograph and that the last three give the paper to each other (so it's not like they give it back to me and I give it to the next one.) I wanted to have more time to "prepare" so I asked Tuizi to go first.




Voin tiivistää tähän kohtaan, miten toi fansign meni, jos ette halua/jaksa lukea pidempää sepitystä, josta saattaa ujosti paistaa läpi mun sisäinen fanityttöni, haha.
  • Järjestys B-Bomb > Zico > U-Kwon > Kyung > Jaehyo > Taeil > P.O
  • Olin henkisesti hyvin jäässä koko tilaisuuden ajan, jonka vuoksi en meinannut saada edes kiitosta suusta
  • Sanoissa takeltelu alkoi Zicon jälkeen
  • Kyungin kohdalle päästyä Kyungin kynästä alkoi loppua muste.
  • Tähän "kohtaamiseen" meni sen verran aikaa, että Jaehyo liutti paperin itselleen. PLOT TWIST olin jo ottamassa paperia itselleni, jonka vuoksi kyseinen jäsen liutti kätensä ensin mun käden päältä.
  • Tän jälkeen tuntuu, että mun päässä on musta aukko, koska en muista yhtään mitään, mitä tapahtui.
  • Seuraava muistikuva Jaehyon jälkeen on, että P.O ojentaa naureskellen lappua takaisin ja järjestyksenvalvoja ottaa mua olkapäästä kiinni ja ohjaa ovelle.
I can try to summarize the fansign here, in case you don't want to read the longer explanation, which might include a small bits of my shy fangirling...haha.  

  • The order B-Bomb > Zico > U-Kwon > Kyung > Jaehyo > Taeil > P.O
  • I was in shock the whole time (mentally froze), which why I almost wasn't able to say even a simple thank you to them.
  • Struggling with words started after Zico
  • When I got in front of Kyung, Kyung's pen didn't work properly.
  • Our "moment" took that much time, that Jaehyo decided to take the paper to himself instead of letting me give it to him. PLOT TWIST I was already taking the paper to myself, so Jaehyo first slid his hand on top of mine.
  • After that encounter, there's a huge black hole in my memory. I don't remember at all, what happened.
  • The first memory after that Jaehyo thing is, that P.O is giving the paper back to me and he's chuckling because of something. And then the security guard is holding my shoulder and leads the way towards the door back to the line for photo.


< PIDEMPI FANSIGN SELITYS ALKAA >
< LONGER FANSIGN EXPLANATION STARTS > 

First of all, I want to say that I have found these pictures (of the members) from Google. So I don't know who they belong. (= credits to the one, who owns them.) 




Tuizi oli koko tilanteen tosi rentona paitsi vähän ennen, kuin hänen vuoronsa oli. Silloin hän meinaan huomasi, kuka olisi ensimmäisenä rivissä. (Tässä kohtaa on hyvä tietää, että B-Bomb on Tuizin lempijäsen.) Kun oli mun vuoroni mennä hakemaan nimmareita, jäädyin hetkiseksi ovenkarmiin. Vaikka jäätyminen ei kestänytkään kovin kauaa, se kesti sen verran, että B-Bomb ehti katsoa ovelle päin. Kipitin sit paperini kanssa hänen luokseen ja saatuani paperin takaisin, sopersin jotain kiitoksen tapaista, johon hän vastasi.

Tuizi was really calm the whole time, expect a little moment before her turn. That was the moment she noticed, who was the first one to give the autograph. (This part it's good to know, that B-Bomb is Tuizi's bias.) When it was my turn to get the autograph I froze for a small moment. Well it was long enough that B-Bomb watched towards the door and on that moment I quickly came in front of him and gave him the paper. Once I got the paper back, I said something similar to "thank you" and he answered to that. 




Zico oli vuorossa seuraavana. Mä olin ajatellut, että kiitän kunnolla showsta, koska hän on leader jne. Mut siis siinä tilanteessa mun pää löi vaan vähän pidempää versiota kiitoksesta. Kun Zico sai nimmarinsa kirjoitettua, olin aikeissa kiittää, mutta mun ajatukset alkoi jummaamaan paikallaan kun Zico katsoikin suoraan silmiin ja hymyili ja kiitti. ( Sain suustani tyyliin vain "Thank....", kun tarkoituksena oli sanoa Thank you so much. )

Zico was the next one. I had thought that I'd thank him really well for the show since he's the leader etc. But on that exact moment, my brains could form only a longer version of thanks. When Zico had wrote his autograph, I was about to thank him but I was a bit taken aback, when Zico looked straight to the eye smiling sweetly and thanked. ( I was able to say only something like "Thank....." when I was about to say Thank you so much. )




Olin niin hämilläni (ja enemmän jäässä) sen hymyn voimasta, että U-Kwonin kohdalle päästyä kiitin jo heti paperia antaessa. U-Kwon nosti katseensa, katsoi vähän hämillään ja kiitti takaisin. Sit kun sain sen paperin takaisin, olin vähän awkward. Pitäisikö kiittää vielä uudelleen vai...? Tbh se tilanne meni niin nopeasti, etten edes tiedä/muista, mihin ratkaisuun päädyin.

I was still taken aback (or mentally freezing) because of the smile that once I got to U-Kwon, I already thanked him on that moment. U-Kwon raised his eyes from the paper and looked at me a bit confused and thanked me back. Then when I got the paper back, it was slightly awkward. Should I thank him again or...? Tbh it went by so quickly, that I don't know/can't remember if I thanked him again or not.




Sit pääsin Kyungin kohdalle ja Kyung katsoi heti kättelyssä silmiin leveä hymy huulillaan, tervehti ja kiitti keikasta. Tervehdin ja kiitin sekä tietysti annoin paperin nimmaria varten. Olin ihan jäässä edelleen ja hämmentynyt tilanteesta missä olin, haha. Kyung oli kirjoittamassa nimmariaan, mutta se ei onnistunutkaan ihan niin helposti, sillä hänen kynästään oli kaiketi loppumassa muste. Tai sit se vaan reistaili muuten ja nimikirjoituksen jälki oli todella haalea. Kyung naurahti hieman nolostuneena kynän tepposelle.

Koska haalea nimikirjoitus ei kelvannut Kyungille, hän kirjoitti nimikirjoitukset uudelleen siten, että painoi tussia kovemmin paperiin ja teki sen hitaammin. (Tyylillä viiva...viiva jne.) Se nimmari on hieman eri kohdassa kuin haalea, jonka vuoksi tiesinkin heti paperia katsoessa, mikä oli Kyungin nimmari.

When I got to in front of Kyung, he looked at me straight to eye, said hello and thanked for the concert while having a big smile on his face. I said the same things to him and gave the paper to him. Kyung wrote his autograph BUT it didn't go as smoothly as we thought, because his (marker) pen was running out of ink. Or at least I suppose so, since the writing was really pale. Kyung seemed to be a bit embarrassed of the whole situation and he laughed slightly.

Since the pale autograph was a "no no" to Kyung, he decided to try to write it again. This time he squeezed the marker more to the paper, and wrote it slower. (Like stroke...stroke etc.) You can spot the pale autograph on the paper, since Kyung didn't put the new one exactly top of the one he just wrote. That's why I could recognize his autograph immediately when looking at the paper.




Kuten arvata voi, tässä oli mennyt aikaa jonkin verran. Kyung liutti paperia mulle päin ja olin saanut käteni jo sen päälle. Mun aikeeni pysäytti kuitenkin - Jaehyo! Hän istui Kyungin vieressä ja oli siis seuraavana vuorossa. Ennen kuin ehdin vetäistä paperin itselleni ja antaa sen Jaehyolle, Jaehyo pisti kätensä paperin päälle ja otti paperin itselleen. Mun käsi oli siinä päällä, joten hän sneakysti veti kätensä ensin mun käden päältä ja sit varovasti liutti paperin itselleen.

As you may guess, this "moment" with Kyung took a bit more time than planned. Kyung was giving the paper back to me and I had my hand already on top of it. Before I could move further - Jaehyo stopped my action! He sat next to Kyung and was the next one in line. I was about to take the paper back and give it to Jaehyo, but instead Jaehyo put his hand on top of the paper, and slid it to himself. I had my hand already on top of it, so Jaehyo slid his hand first on top of mine and then carefully slid the paper to himself.

Oon joskus aina sanonut sitä, kuinka en muista nimmaritilaisuuksista/fanitapaamisista melkein mitään... mut sit kuitenkin pystyn hyvin luettelemaan kaikenlaisia asioita tapahtumajärjestyksessä. Toi "tila" noissa oli sama, kuin toi mun jäätyminen Block B'n kanssa fansignin aluksi. Voin kuitenkin sanoa, että tän Jaehyo "momentin" jälkeen, mulla ei oo yhtään mitään muistikuvaa seuraavista tapahtumista. Muistan sen, että kun tää "käsien kohtaaminen" tapahtui, mä nostin heti katseeni Jaehyon kasvoihin ja meillä oli siinä semi awkward katsekontakti, jonka aikana Jaehyolla oli kasvoillaan sellainen "playful smirk". 

Tän jälkeen mulla ei oo mitään loogista kuvaa tapahtumien kulusta. Seuraava muistikuva on, kun astun askeleen P.O:ta kohden ja otan mun nimmaripaperin, jota hän ojentaa mulle. Ja P.O naurahtaa/nauraa jollekin. Sit sen jälkeen järjestyksenvalvoja otti mua olkapäästä ja ohjasi ovelle päin. Muistan kans, että Jaehyon ja P.O'n välissä oli Taeil, joka istui jotenkin tosi rennosti tuolilla. :D Mut en sitten tiedä, sainko sanotuksi mitään tälle kolmikolle (edes sitä kiitoksen tapaista.)


In some occasions (meet & greet / fansign) I have said, that I can't remember anything... yet I can still say how things went in order. That feeling is the same I had with Block B in the beginning of the fansign (the "mentally froze" thing). However, I can honestly say that after the "moment" with Jaehyo, I have no idea what happened. I remember how "the hand met hand" happened and after that I looked at Jaehyo and we just stared at each other and it was semi awkward to me. Jaehyo had a kind of "playful smirk" on his face.

After that I have no logic picture of the following happenings. Next thing I can remember is, that I take the paper from P.O and he's laughing at something. After that the security guard put a hand of my shoulder and guided me towards the door. I also can remember, that between Jaehyo and P.O is Taeil and he was sitting quite casually on his chair. I can't remember if I said anything to these three. ( Like I might or might not have said thanks.) 



< / PIDEMPI FANSIGN SELITYS LOPPUU >
< / THE LONGER FANSIGN EXPLANATION ENDS >

Sit kun pääsin takaisin saliin, Tuizi oli odottamassa oven läheisyydessä. Näin jälkeen päin tajusin, että Tuizi oli ehtinyt kierroksen loppuun nimmareissa, kun olin vielä Kyungin kohdalla. Tuizi oli aikonut jäädä siihen oviaukkoon odottamaan mua, mut kuulemma häntä oltiin kielletty. ( Ai että jos Tuizi olisi voinut jäädä, olisin voinut kuulla, mitä tolloin mustan aukon kohdalla tapahtui. )

When I got back to the concert hall, Tuizi was waiting for me close to the door. Now that I think about it, I realized that Tuizi had already gotten all the autographs while I was still in front of Kyung. Tuizi told that she was trying to wait for me around the door area (but in the fansign room) but she was forbidden to do so. (Ah if only she could have stayed, I would have heard what happened during that time, that is covered in black in my mind.) 

Kun pääsin salin puolelle, mentiin Emmin ja Veeran luokse. Puhuttiin hetki tosta, miten nimmaritilaisuudet meni. Siinä vaiheessa alkoi kyllä vähän ärsyttää se, etten ollut saanut sanotuksi Jaehyolle, että hän on biakseni. Anyway, tää kuvajono meni tosi nopeasti ja kohta olikin meidän vuoro. Mut ohjattiin eturiviin ja kun pääsin paikalleni, tunsin, että joku tuijottaa mun niskaa/yläselkää. Korjasin vähän asentoa ja samalla kurkistin olkani taakse ja huomasin, että tää "tuijottaja" ei ollut kukaan muu kuin B-BOMB! Siinä sit nopeesti katse löysi takaisin eteen ja mieli haahuili missä lie. Sit pian se kuva otettiin ja meidät ohjattiin poispäin.

When we were back at the concert hall, we went to search for Emmi and Veera and took our places behind them. On that moment, I was starting to get a bit annoyed for myself that I wasn't able to tell Jaehyo, that he's my bias. Anyway the picture line went by really fast and soon it was our turn. I was guided to the front row and when I got to my place, I felt like someone was staring at my neck/upper back. I fixed my position a little and at the same time, I glanced behind me. I noticed that the person, who looked at me was none other than B-BOMB! My stare quickly fixed back to the front, but my mind was running somewhere unknown. Soon after, the picture was taken and we were guided away from the room.



Ovensuussa oli ruuhkaa, jonka takia meidän "piti"  jäädä vielä hetkeksi siihen tilaan, jossa kuvat otettiin. Käännyin hetkeksi takaisin Block B'hen päin ja huomasin, että Jaehyo katsoi meitä. Siinä sit ujosti vilkutin hänelle ja Jaehyo vilkuitti takaisin hymyillen. Tän jälkeen oven ruuhka alkoi vapautua ja käveltiin pois huoneesta. Mä huomasin pöydän, josta Tasten laittajat saivat käydä hakemassa julisteen. Mä kaivoin iPodini ja näytin sit siinä pöydällä, että olin laittanut Tasten ja sain julisteen matkaani. Sit ei muuta kuin vielä tavarat mukaan narikasta.

At the door area, it was really crowded so we "had to" stay for a moment longer to that room, where the picture was taken. I turned to Block B for a moment and I noticed, that Jaehyo was looking at us. I shyly waved at him and he waved back while smiling. After that the crowd was starting to disappear and we walked away from the room. I noticed the table, where the people, who had put a taste to the event (Taste makers?) got the poster that was promised. I took my iPod from my pocket, showed on the table that I had put a Taste and got the poster. After that we went to the cloakroom to get our stuff.

Koska sisällä oli aikamoinen ryysis, päätettiin Tuizin kanssa laittaa takit yms. päälle vasta ulkona. Me siis raahattiin laukut ja ulkovaatteet ulos, jossa puettiin kaikessa rauhassa. Tän jälkeen käppäiltiin rautatieasemalle, ostettiin liput ja mentiin junaan. Kello oli jo niin myöhä, että junat Tampereelle olivat vain pikajunia, että matka kesti kauan, mutta onneksi oli ihanaa seuraa. ♥ Junamatka meni musiikkia kuunnellessa ja katsottiin me hetki kans Block B'n Weekly Idolia.

There were a lot of people inside, so Tuizi and I decided to take our stuff and walk outside to put them on in peace. After we had gotten our jackets on, we started our journey towards the railway station, bought the tickets and got into the train. It was so late, that only the "express trains" ( the slowest ones) went to Tampere, so the way back home took a long time but luckily I had some lovely company. ♥ The time was used by listening the music and we also watched Block B's Weekly Idol for a moment. 






Sellainen kokemus oli BLOCK PARTY meikäläiselle. Oliko teistä kellään tätä VIP lippua, että pääsitte tapaamaan Block B'tä fansignin ja kuvan merkeissä? Jos on, niin mua kiinnostais kuulla, minkälaiset fiilikset teille jäi.

This is, what kind of experience BLOCK PARTY was to me. Did you have a VIP ticket, so you'd meet Block B in fansign and group photo? If you did, please let me know your story. (How you felt etc.) 

16.11.2015

BLOCK PARTY in Helsinki part 1.

Do you Wanna B? Block B!

/ Tästä olis tullut ihan ylipitkä postaus, joten näin paremmaksi kirjoittaa keikasta kahdessa osassa. Osa yksi sisältää ajan ennen keikkaa, jonotuksen ja keikan ensimmäisen osan. 
Osa kaksi taas sisältään encoren ja fansign + kuvan Block B'n kanssa. 

This was becoming super long post, so I decided to cut it down to two parts.
Part one includes the time before concert day, lining up and the concert's first part.

Part two includes concert's encore, fansign + taking picture with the group. /

Helmi-maaliskuun vaihteessa Block B teki Euroopankiertueen MyMusicTasten avustuksella. Kiertue sisälsi neljä maata ja yksi näistä maista oli Suomi. Joskus vuosi sitten sovittiin Tuizin kanssa, että jos palikat tulee Suomeen niin me ollaan ainakin menossa katsomaan heitä. No kyseinen keikka sitten osui samalle päivälle Kamijon Glorian keikan kanssa. Onneksi sain mun lippuni jälkimmäiseen myytyä, ettei jäänyt sit kummittelemaan käyttämättömänä!

Vaikka Kamijon näkemättä jääminen surettikin, olin innoissani, koska Block B on suuri rakkaus k-popin saralta. ♥ JA tää tapaus oli yksi niitä ainoita kertoja, kun Tuizi on yhtä innoissaan keikasta, kun minäkin.

This dream came true \o/

During February-March, Block B made an European tour with MyMusicTaste which included four countries. Finland was one of the four. About a year earlier we had made a deal with Tuizi, that if Block B was ever coming to Finland, we would be there! Well the said concert took the same date, as Kamijo's concert in Gloria. I had already ticket for Kamijo, but luckily I was able to sell it so it didn't stay unused.

Even though I was sad, that I wasn't able to see Kamijo, I was excited about seeing Block B. The said group is one of the groups from K-pop, which I love really much. AND this was also one of those rare times, where Tuizi was as excited about the concert, as I was.


Olin niin innoissani tosta keikasta, et päivät ennen odotettua maaliskuunalkua oli tällaista. (katso kuva ^) Innostuneisuuttahan ei vähentänyt yhtään se, että olin saanut hankittua meille Early Entry + VIP liput. 

I was so excited about the concert, that days before March went like this. (The picture above ^) The fact, that I had been able to get the Early Entry + VIP tickets to me and Tuizi, only made the excitement go higher.

Normaalista tavasta poiketen, meidän matkamme ei alkanut aikaisesta aamusta... Mä nimittäin olin varannut meille hotellihuoneen lauantai-sunnuntai väliseksi yöksi. Meidän suunnitelmissa oli mennä jonottamaan jo hyvissä ajoin, mut normaalia tapaa noudattaen ei oltais saatu nukuttua tuntiakaan. Pieni uni kuulosti kuitenkin houkuttelevalta, joten tää menettely oli kaikin puolin parempi.

Instead our normal gig experience, our trip didn't start from the very early morning... That's because I had booked a hotel room for us for Saturday-Sunday night. We had planned to go to line up early and if we had went with our normal way, we wouldn't have been able to sleep at all. A little sleep sounded good, so doing it this way, was a lot better.

Siispä meidän matkamme lähtikin 28.2. lauantaina n. puolenpäivän aikaan kun hypättiin junaan, joka kuljetti meidät Helsinkiin. Kun viimein oltiin Helsingissä, mentiin ensimmäisenä rautatieasemalla olevaan bubble tea paikkaan ja haettiin juomat. Mulla on aina ollut mielessä, et haluan hakea sieltä bubble tea:n, mutten oo koskaan saanut aikaiseksi. Nyt siis piti toimia, kun viimein oli tilaisuus!

Tän jälkeen käytiinkin sit tsekkaamassa meidän hotellihuone. Olin maksanut sen huoneen jo etukäteen, eli respassa ei hirveän kauan kestänyt. Me yövyttiin siis BEST WESTERN Hotel Carlton, joka on ihan siinä rautatieaseman kupeessa. 

That's why our trip to Helsinki started on Saturday, 28.2. around noon when we jumped to train, which took us to Helsinki. First thing we did, when we reached the destination, was to search railway station's bubble tea shop and buy a drink from there. Every time I've been in Helsinki, I wanted to go there but never had time. So finally when I had an opportunity, I had to use it.

When we got our drinks we went to check our hotel room. I had already paid for it, so the reception didn't took too much time. We stayed in BEST WESTERN Hotel Carlton, which was nearby the railway station.



Jätettiin suurin osa meidän kamppeista huoneeseen ja pian oltiin taas liikenteessä. Mentiin tsekkaamaan parit kaupat. Tuizi osti mm. lahjat B-Bombille ja U-Kwonille. Törmättiin myös siinä tohinassa Mimoon! o/ Hetken shoppailun jälkeen käytiin hakemassa ruokaa ja juotavaa ja mentiin takaisin hotellihuoneeseen ruokailemaan... ja katsomaan televisiota. :---D

Loppuilta me sit puhuttiin mm. siitä, mitkä kappaleet olis ihan loistavaa kuulla seuraavana päivänä. Myös pieni pelko oli käsillä, et mitä jos ei päästäkään sisälle seuraavana päivänä. (Tajusin siis vasta Helsingissä, että mun passi oli vanhentunut and that kind of shit.) Lopulta päätettiin sit yrittää saada unen päästä kiinni, koska aamulla olisi aikainen herätys.

We left most of our stuff to the room and soon we were on the road again. We went to shop a little. Tuizi, for example, bought a presents for B-Bomb and U-Kwon. I also spotted Mimo! o/ After shopping for a while we went to get some food and drinks and went back to our hotel room to eat... and watch television. :---D

The rest of the night we talked things like what songs would be nice to hear the next day. There was a little fear if we would get to the concert after all the following day. (Just in Helsinki I realized that my passport had gone old and that kind of shit.) In the end, we tried to get the needed sleep, because the next morning we had to wake up early.

1.3.2015



Pian sit tää odotettu päivä koitti. Laitettiin itsemme nopeasti valmiiksi ja pistettiin kamat kasaan. Keikkapaikan (The Circus) pihalla oltiin about 6:45. Populaa oli paikalla jo paljon ja jono oli jo siinä vaiheessa tosi pitkä. (Me oltiin Tuizin kanssa Early Entry 141 ja 142) Ympärillä parveilevat "normaalit" ihmiset katseli meitä tosi pitkään ja hämmentyneenä. 

Soon the day we waited came. We got ready quickly and packed our things. We came to the concert area (The Circus) around 6:45 am. There were lots of people already and the line was really long. (Tuizi and I were the Early Entry 141 and 142.) The "normal people" around us stared really long and looked super confused.

Keikan jonotussysteemi mahdollisti sen, että päästiin lämmittelemään aika ajoin. Meillä oli siis tietyn väliajoin "Check up", mut niiden välissä sai tehdä mitä ikinä lystäsi. Suurin osa meidän ajasta oltiin Kampissa. Check upin aikaan mentiin jonomuodostelmaan ja se jono oli niin pitkä, että meiltä pitkin päivää tultiin kysymään, mihin me jonotetaan. Mun "suosikki" keskustelu meni kutakuinkin näin.

"Mihin te jonotatte"
"Keikalle"
"Niin niin mutta minne keikalle jonotatte?"
"... Block B"
"Jaa mikä?"
"No se on sellainen korealainen."
"Jaa... monelta se keikka sitten on?"
"Keikka itsessään alkaa kuudelta, mut päästään sisälle neljältä."
"Te ootte kyllä ihan hulluja"

Tää keskustelu tapahtui tosiaan puolenpäivän maissa.

The concerts lining system made it possible for us to go warm up indoors. We had few "check up" but between them, we were free to go where ever we wanted. Tuizi and I spent most of our time in Kamppi. When it was time for check up, the people made the line and stood as long as it was checked. The line was so long, that during the day, few brave souls came to ask, what are we lining for. My "favorite" conversation went somewhat like this.

"Why are you lining?"
"There's a concert today"
"Yeah yeah, but who's concert it is?"
"... Block B"
"Who?"
"Well it's a Korean group"
"Oh... when is the concert?"
"The concert starts around 6pm but the doors open up at 4pm."
"You are seriously crazy" 

It was around noon, when this conversation happened.  

Jokunen jätkä mietti, et mahtaa ne bändin jätkät olla aika hyvännäköisiä, kun niin moni tyttö jonottaa jo aikaisin aamulla. Niin ja meille toivotettiin kans "Hyvää PSY:n keikkaa"!

Few guys thought out loud that the members must be pretty good looking, since so many girls are lining up in such an early hour. Oh and we were also told to "have fun in PSY's concert"! 

(Kyung posted this picture on his instagram.)

Alkujonotus ei mennyt aivan nappiin... Mä olin nimittäin siinä aamuhössäkässä onnistunut jättämään mun liput yms. hotellihuoneeseen. Kaiken lisäksi oltiin jo ehditty palauttaa se huone. Se paniikki oli kyl aika kamala, kun tajusin tän. Ensimmäisen check upin jälkeen juoksin hotellille ja kun pääsin sisään, selitin mun asiani siinä respassa ja sain kun sainkin avaimen huoneeseen, jossa oltiin yövytty ja löysin paperikasan, Siinä sit saapuessa ja avainta palauttaessa kiittelin helpottuneena.

The beginning of the lining up didn't go so smoothly... I had managed to forget our tickets etc. papers to the hotel room during the rush of getting ready in the morning. And the worst part was, that I had already gave the key away. The panic was awful when I realized the situation. After the first check up, I ran to the hotel and once I got inside, I explained the situation to the person in the reception. Luckily I got the key to the room back, and the papers were on top of the table! I was relived and thank the staff, while I gave the key back.

Kuten aiemmin sanoin, me istuttiin Kampissa paljon mm. lataamassa mun puhelinta, joka meinasi sammua joka välissä (THANK GOD mulla on nyt parempi kapula käytössä). Me käytiin kans kahvilla ja kehitettiin kans kaunis viesti, B-Bombin korun lappuun. (Your concert will be a jackpot and the night will be very very good vai miten se meni. :DD)

As I mentioned earlier, we (Tuizi and I) spent time in Kamppi a lot, we for example kept charging my phone, which battery was running low every now and then (THANK GOD I have a working phone nowadays). We also went to cafe where we made up really beautiful message to B-Bomb's jewelry's tag. (Your concert will be a jackpot and the night will be very very good, or something like that. :DD)



Jonotus oli aika jännää, kun en oikein tiennyt, onko keikalle tulossa paljoakaan tuttuja. Oon yleisesti käynyt vaan J-rock keikoilla, jolloin tuttuja löytyy mut mites K-popin kanssa? Kyllä niitä tuttuja sieltäkin löytyi jonkin verran. Netta oli jonossa vähän meitä ennen ja ehdittiin vaihtaa muutama sananen ja Kampissa kierrellessä törmäsin kanssa Emmiin ja Veeraan. Sovittiin et yritetään päästä samaan kuvaan sit VIP:issä.

The lining up was quite exciting to me, since I didn't know if I'm going to see any familiar faces. I have mostly went to J-rock concerts and there I'll see many friends, but what about with K-pop? Well I was able to spot few friend. Netta was in the line a bit ahead of us and we were able to talk a little while and in Kamppi I saw Emmi and Veera. Then we made a plan, that we try to get to the same picture in VIP session.

Viimeisen check upin jälkeen kaikki jäi paikoilleen jonoon ja saatiin bannerit ja valotikut. Liput tarkistettiin ja vipilliset saivat rannekeet. Sit alkoikin se jonotuksen vaihe, joka tuntui pisimmältä. Oli kylmä ja jännitti ja aah.  

Vaikka alussa olikin vähän jännitystä, että päästäänkö sisälle, huomattiin tää kaikki turhaksi. Pian nimittäin seisottiin n. viidennessä rivissä keikkapaikalla. Kun ihmisiä päästettiin sisälle, salissa soi Block B'n musiikki. Kuultiin kaikkia suosikkeja, kuten Nillili Mambo, Halo ja Jackpot. Kaikkein parasta oli, kun yleisö lauloi mukana ja oli ihanan yhtenäinen fiilis.

After the last check up, everyone stayed in the line and we got the banners and light sticks. The tickets were checked and the ones with VIP ticket, got a wristband as a sign of that. The part in lining, which always seems to be the longest, started. It was so cold and I was so excited and aah.

All the nervousness of whether or not we're able to get inside, was proved to be unnecessary and soon we found ourselves on the fifth line inside The Circus. When people were let inside, Block B's music was played inside the hall. We heard many of our favorites, like Nillili Mambo, Halo and Jackpot. The best part was, when the audience sang together. It made the whole group felt like one.


Jenna kuvasi tän videon. Tästä näkee hyvin sen, miten ihmiset laulavat mukana. ♥ Kanavalta löytyy myös muita fancameja, joita kannattaa katsoa, jos kiinnostaa. Suosittelen lukemaan myös hänen postauksensa Block B'n keikasta! 

Jenna filmed this video. Here you can see well, how people sang along. ♥ On her channel, you can see also other fancams which you should check, if you're interested. I also recommend to read her post of the Block B's concert!

Jackpotin jälkeen alkokin lavalla tapahtua! Siellä alkoi nimittäin näkyä video, joka aloitti setin. Siinä vaiheessa jännitys ja innostus oli niin korkealla, et koko paikka tuntui tärisevän. (Oon aika varma, että osittain se tärisikin kovan volyymin vuoksi.) Sit sen alkuvideon jälkeen - Block B tuli lavalle ja setti pistettiin käyntiin.

After Jackpot, the concert began. On stage'd background, a video started to play and it started the night. On that spot, the excitement was so high that the whole place seemed to shake. (I'm pretty sure it partly did, because the volume was pretty high.) Then after the video - Block B walked to the stage and the set was started.

(Picture from Block B's FB page) 

Very Good aloitti illan. Oli ihana huomata, miten ihmiset lauloivat mukana. Block B näytti myös aluksi yllättyneiltä ihmisten innostuneisuudesta. Eivät tainneet osata odottaa niin lämmintä ja energistä yleisöä. Osa ihmisistä myös teki jonkin verran fanchanteja ja huomasin, kuinka B-Bombin keskittynyt ilme Her:in kertosäkeistön aikana murtui nopeaksi hetkiseksi ja vaihtui pieneen hymyyn. Sit sen jälkeen pian tuttu keskittynyt ilme tuki takaisin.

Very Good was the first song they performed. It was so nice to noticed, how people sang along. Block B also seemed to be surprised, how excitedly people were reacting. I guess they weren't prepared to have so warm and energetic audience. Some people knew the fanchants and I managed to noticed, how B-Bomb's concentrated look, during Her's chorus, broke for a minute and it was changed to a small smile. Soon he put on the concentrated look back.

Toi keikka oli enemmän showcasen tyyppinen, jonka vuoksi ero muihin keikkoihin oli suuri. Suurin ero oli siis siinä, että biisien välissä jäsenille annettiin tehtäviä ja kyseltiin erilaisia kysymyksiä. Taeililta kysyttiin mm. Tiesittekö, että teillä on Suomessa näin suuri fanikanta? tai jotain vastaavaa. Fun Fact tähän väliin, keikalla esitetyt kysymykset jne. olivat englanniksi, joten ensin ajattelin, että kysymys oli jotain "Tiesitkö,että _sinulla_ on niin paljon faneja", jonka  vuoksi olin alkuksi vähän hämmentynyt. 

The concert was made to be more of a showcase, which why the difference was huge compared to the concerts I've been before. Biggest difference was that between songs, the members were asked questions and they were given different tasks to complete. Taeil was asked, for example, Did you know that you (Block B) have so many fans in Finland? or somewhere along those lines. Fun fact to this spot, the questions etc. were translated into English so first I understood the question as in, "did you know that _you_ (Taeil) have so many fans", which is why I was a bit confused at first. 

U-Kwon sai tehtäväksi puhua muutaman sanan suomea. Hän aloitti sanomalla hei, jonka jälkeen hän sanoi ihana. Lopulta hän löi, ainakin minut, ällikällä ja alkoi laulamaan Ievan Polkkaa. Minä en itse osaa kappaletta ollenkaan, joten tyydyin taputtamaan mukana! Ja tämä kappalehan kuultiin kahdesti illan aikana.

U-kwon got a task to speak few words of Finnish. He started out by saying hello (hei) and after that he said lovely (ihana). In the end he really surprised us, at least he surprised me, and started to sing Ievan Polkka. I don't know the lyrics at all, so I clapped along! And we got to hear this song twice during the night.

Taeil pussas B-Bombia poskelle ja sit lavalla nähtiin kans Zikyungin sexy dance ja mitäs kaikkea näitä olikaan.

Taeil had to kiss B-Bomb's cheek and we got to see Zikyung's sexy dance and stuff like that. 

(Picture is from Block B's FB page.)

MyMusicTaste oli kans järjestänyt pienen yllätyksen muutamalle (= seitsemälle) fanille, jotka olivat kutsuneet eniten ihmisiä "makettamaan" tapahtumaa. Lavalla oli seitsemän tuolia, joihin heidät ohjattiin istumaan. Block B tuli lavalle ja meni seisomaan yhden tuolin taakse. Hetken jutustelun jälkeen oli Romantically:n vuoro, jonka jälkeen jäsen antoi kädessään olevan kukan "omalle fanilleen."

Kuten aiemmin mainitsinkin, oli parasta kun ihmiset lauloivat mukana. Tää ei tietenkään jäänyt vaan niihin taustalla soiviin kappaleisiin vaan laulaminen oli ainakin yhtä kovaäänistä itse keikan aikana. Jos katsoo videoita keikasta, voipi huomata tämän myös itse. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin nostaa mental breakerin

MyMusicTaste had planned a little surprise to few (= seven) fans, who had been most active inviting people to "make" the event. There were seven chairs on the stage where the girls were lead to sit. Block B came to the stage and went behind one of the chairs. After a little chat, it was time for Romantically and after the song, they gave a flower they were holding to their "own fan."

As I mentioned before, one of the best thing was when people sang along. The powerful singing wasn't left only on the songs before the real deal. During the show, people's singing was as powerful as before. If you watch videos of the "Block Party in Helsinki", you can hear it yourself. One good example, I'd mention, is mental breaker. 


Yksi mun suosikkihetkiäni keikan aikana oli Be the Light. Suomen keikalle oltiin nimittäin tehty pieni projekti tämän suhteen. Ideana oli, että kun tulee kertosäkeistö, tehdään yleisöön valomeri. (Itse käytin iPod Touchin näyttöä, koska mun kännykästä oli loppumassa akku. Olin ladannut valkoisen kuvan ja laitoin näytön kirkkaimmalle mahdolliselle.) Mitä itse katselin, näin ainakin jonkinmoisen valomeren muodostuvan. Jäsenet huomasivat saman ja monet heistä näyttivätkin olevan lähellä kyyneleistä. Kyung ainakin itki vähän siinä meidän kohdalla, mikä sai myös pari kyyneltä vierähtämään allekirjoittaneen silmästä.

One of my favorite moments during the concert was Be the Light. In Finland, we had a small "light ocean" project for it. The idea was, that when the chorus comes, we make a light ocean to the audience. (I, myself, used my iPod touch screen since my phone run out of battery. I had downloaded a white picture and the screen was as bright as I can make it.) I checked a little and I saw, that the project worked out quite well. The members noticed the ocean as well and most of them looked like they were close to tears. Kyung, at least, cried a little while he was on our side of the stage and it made me become emotional as well.

end of the part 1.

Sellainen sepustus siis tästä. Jos jotain jäi epäselväksi/haluat tietää jostain tapauksesta enemmän, kysy ja kerron mielelläni. Olen myös tietoinen, että keikalla tapahtui paaaaljon muutakin, mitä en tässä maininnut. (En saanut niitä fiksusti upotettua tekstiin.) Jos siis haluat tietää lisää pikkujuttuja kuten, oliko Jaehyo yhtä nätti kuin kuvissa (vastaus: oli) tai mitä muita tehtäviä/kysymyksiä jäsenille annettiin, kysy pois! :D Sepitän mielelläni lisää. 
Part 2. on tekeillä ja se tulee ilmoille mahdollisimman nopeasti. Olkaa siis kuulolla. ;)

Satuitteko itse olemaan paikalla "Block Party": ssä? Kertokaa toki myös omia kokemuksianne - mikä oli parasta ja/tai huonoa? 

That kind of story this time. If some happening left you confused/You'd like to know more about something, feel free to ask. I will gladly tell more. I'm also very much aware, that there was so much more happening, during this concert, that I was able to put to this post. (I didn't know how to add those logically.) So if you'd want to know more about the concert, just like little details, like was Jaehyo as pretty as he's in photos (answer: he was) or what else the members were asked or what other task they were given, just ask! :D I will gladly talk about the concert more.  
Part 2. is being made and I'll post it asap. So stay tuned. ;)

Were you able to attend to "Block Party"? If you were, I'd love to hear your experiences - what was good and/or bad?