Koska en ole saanut aikaiseksi siirrettyä kännykän kuvia koneelle aikaisemmin, ei ole tullut otettua itseäni niskasta kiinni, että tekisin blogimerkintää. Nyt kuitenkin sain kuvat siirrettyä, joten voin nyt tehdä merkinnän kuvien kera.
Otsikko kertoo jo jonkin verran, kerron mm. toissaviikon sunnuntaista.
Menin silloin kaupungille silloin Essin, Alilan ja Jonnan kanssa. Mentiin ensin Bonus -kirppikselle ja siitä valuttiin sitten Koskikeskukseen. Itse en etsinyt mitään, mutta muilla oli Hetalia cosseihinsa juttuja vielä etsittävänä, mm. valkoinen toppi, ruskea liivi jne. Olin sitten mukana auttamassa ja mentiin me myös syömään Raxiin.
Silloin siellä oli Lastenviikot, joten tarjolla oli mm. hymyperunoita, jotka olivat todella suloisia mun mielestä. Ikävä kyllä niistä ei ole erikseen kuvaa, mutta eräs juttu oli pakko kuvata, sillä sellaista ei yleensä nähdä, tai ainakaan itse en.
En mä ainakaan kamalan usein oo törmännyt Vaahtokarkkipitsaan. Oletteko te?
Se oli oikeestaan ihan hyvää.... (kuva oli kyllä ihan oikein päin koneella xd Anteeksi, että olen laiska enkä jaksa alkaa säheltää tämän kanssa nyt enempää ^^')
Tosiaan, Koskarissa me lähinnä juteltiin, juteltiin vähän lisää, katseltiin kaikenlaisia juttuja ja juteltiin vielä vähän lisää. Aika meni nopeasti, olin suunnilleen 12.30 keskustorilla ja lähdin 18.00 aikoihin, sillä oli pakko lukea Maantiedon kokeeseen.... Tosin lukeminen ja muutenkaan panostukseni ei sinäänsä näkynyt, sillä sain numeroksi 6-, mikä on suhteellisen huono, verraten, että viime vuonna sain kokeesta 7½ ilman lukematta...
Tosiaan, nyt on koeviikko ohi, vihdoinkin. Se alkoi maanantaina äidinkielen kokeella, tiistaina oli historiaa ja keskiviikko oli "vapaa". Meillä oli silloin vain musiikkia ja uintia. Uimahallista lähtiessäni näin btw mun opettajani ala-asteelta. (kyseinen opettaja opetti muo 5 vuotta.). Uinnin jälkeen näin äidin kaupungissa ja mentiin heti syömään Marusekiin. Siellä oli lounas, joten mukaan kuului Miso-keitto, salaatti ja ruoan jälkeen kahvi tai tee. Otin Getou -aterian, jos jotain kiinnostaa mitä se sisältää niin listan löydät täältä.
Tän jälkeen mentiin Sokokselle, 3 + 1:lle, sain huulipunan ja hiusharjan. Sitten mentiin Jameraan, jonka takia me alun perinkin mentiin kaupungille, eli ostamaan mun uuden jakson kirjat.
Torstaina oli englannin vuoro ja nyt tänään oli fysiikan koe. En tiedä kuinka pahasti feilasin näitä kokeita, mut yritys oli täys kymppi... tai ainakin 9 :'D. Oon saanu vaan mun intensiivikurssin kokeiden numerot ja kokeet, kummatkin meni sitä kutoslinjaa... loistava aloitus siis ; ) tai sitten ei.
Ainiin, oon yrittänyt koko viikon metsästää Leijonakuningas -elokuvaa ja vasta eilen myyjä kertoi, että sitä ei ole ollut pariin vuoteen saatavilla, koska se on niin suosittu ja menee nopeasti jne. Kuitenkin diamond -versio julkaistaan ensi kuun loppupuolella ja mulle luvattiin, että saan sen silloin. Se nyt sattuu olemaan mulle aika tärkeä elokuva. ♥ Mut sen sijasta sain toisen Disney klassikon, nimittäin Kaunotar ja Hirviö. Lisäksi mulle ostettiin myös Jali ja Suklaatehdas. Mä niin rakastan kumpaakin elokuvaa ja ajattelin kattoo ton ekan huomenna, kun en ole katsonut sitä vuosiin. ♥
30.9.2011
17.9.2011
Nahkaa and maaleja !
Pitkästä aikaa täällä taas kirjoittelin. Otsikko liittyy tän merkinnän sisältöön, sillä kyseessä on pääasiassa Nahkiaiset ja eilinen SM-liigan (Tampereen) paikallisottelu, Tappara - Ilves.

Meidät laitettiin tekeen kaikkea, esim. kun joku puhalsi pilliin meidän ensin piti mennä makaamaan lattialle tikkusuoriksi ja kun toisen kerran kuului pillin vihellys piti nousta seisomaan.
<-- tässä meidät on just vihelletty alas! (oikeseti kädet piti laittaa perseen alle, muttei kaikki muistanu x3)

Mut yhen Kallen puku oli ehkä hauskoin ja hellyyttävimmän xD
tai siis, kattokaa nyt:
Kuvassa hän laulaa aikuista naista,
tai ainakin yrittää.
Kun toi teippi meni naulakon jalasta se tarkoitti, et silloin piti ryömiä tosta naulakon alta. Sitten yhessä kohdassa oli sellanen pieni rengas, jonka läpi piti ryömiä.
Ja ettei kaikki menisi... liian helpoksi meille oltiin tehty käytävään oma "temppurata".

Sitten, aina kun me nähtiin abeja meidän piti palvoa ja kumartaa niitä. Ja eihän me tunnettu välttämättä niitä ja sillon kyl tuli joku kakkonen huutaa,et kumartakaa nyt abeja. Lisäksi meidän piti pyytää lupa abeilta, et saatiin käydä vessassa. Siihen oli erillinen lappu.
Kuitenkin,

Hyvää myöhäistä syntymäpäivää Bou !
Tai siis Kazuhiro Saitou.Joo tosiaan, jos mentäisiin sitten näihin pääasioihin.
Eli siis: Nahkiaiset, le whut?
Nahkiaiset, tunnetaan myös Tykityksenä, Orja päivänä jne.

<-- tässä meidät on just vihelletty alas! (oikeseti kädet piti laittaa perseen alle, muttei kaikki muistanu x3)
Mun asu oli aika ... ihana ♥ Nimittäin:

Mut yhen Kallen puku oli ehkä hauskoin ja hellyyttävimmän xD
tai siis, kattokaa nyt:
Kuvassa hän laulaa aikuista naista,
tai ainakin yrittää.
Kun toi teippi meni naulakon jalasta se tarkoitti, et silloin piti ryömiä tosta naulakon alta. Sitten yhessä kohdassa oli sellanen pieni rengas, jonka läpi piti ryömiä.
Ja ettei kaikki menisi... liian helpoksi meille oltiin tehty käytävään oma "temppurata".

Sitten, aina kun me nähtiin abeja meidän piti palvoa ja kumartaa niitä. Ja eihän me tunnettu välttämättä niitä ja sillon kyl tuli joku kakkonen huutaa,et kumartakaa nyt abeja. Lisäksi meidän piti pyytää lupa abeilta, et saatiin käydä vessassa. Siihen oli erillinen lappu.
Meillä oli normaalisti maantietoa ensimmäiseksi. Historiantunnin alussa meidät vietiin saliin, ensin pukkariin, siellä vaihdettiin vaattet meidät "meikattiin" ja salissa sitten oli kaikenlaisia pelejä jne. esim. banaaniviesti.
Viimesenä oli Nahkashow ja sen jälkeen päästiin kotiin.

Sitten, olin siis eilen katsomassa Tappara - Ilves peliä. Maaleja tykitettiin monta, yhteensä 15 kappaletta.
Kuvia mulla ei ole ja sanoin ei voi edes kuvailla hallia pelin tiimellyksessä. Niin tosiaan, Ilves voitti 7-8.

Halli oli täynnä, 7600 katsojaa. Jonotin ennen peliä lippuja ainakin n. puoli tuntia vaikka päätinkin tyytyä seisomapaikkalippuihin, ja se kannatti. Sain hyvän näkymän kaukaloon, ja seisoin maalin takana, että näin ainakin, 80% maaleista niin hyvin, että olin ensimmäisten joukossa, jotka tajus et "hei, sehän on maalissa!".
Mä en tohtinun lähteä paikaltani ollenkaan, eli seisoin koko pelin ja erätauot. Oli ihan sairaan hyvä olo kun lähdin bussipysäkille, varsinkin kun oon Ilveksen kannattaja ;). ♥ Mä lupasin laittaa tulospalvelua parille kaverille ja viestejä tulikin lähetettyä enemmän kun ensin ajattelin.... kun miettii,et mulla oli 4 -tyyppiä, jolle lähettäisin niin pelkistä maaleista tuis 60 viestiä ja kun vielä viestittelin parille enemmän niin.... no onneks on tekstiviestiliittymä. ^^' sainpahan ainakin viestejä lähetettyä.
Enpä nyt oikein keksi muuta... Mutta kommentoikaa toki, jos haluutte tietää jotain tai ihan muuten vaan.
Kommentit on kivoja jii än ee. ^^'
Kommentit on kivoja jii än ee. ^^'
11.9.2011
Tracon VI
Koska monet, jotka ovat Traconissa olleet ovatkin tehneet jo postaukset niin voisin minäkin sitten yrittää jotain kirjoitella. Ensin täytyy kyllä sanoa, etten ole vieläkään löytänyt mun kameran laturia ja mun kännykkä jäi kotiin, niin luvassa ei ole edes kakkoja kännykän kamera kuvia.
Tosiaan, mennään siis sitten asiaan.
Mä menin siis Traconiin Tuizin kanssa. Meidän _piti_ mennä jo avajaisiin, muttei kuitenkaan ehditty bussiin, koska allekirjoittaneella meni vähän kauemmin aikaa kun oli tarkoitus. Etsin säärystimiä, joita en sitten kuitenkaan laittanutkaan. No anyway, oltiin siellä sitten vähän yli 11 ja mentiin sitten ensimmäisenä Tsukicon -paneeliin. Kierreltiin sitten ympäriinsä, koska ohjelman alkuun oli aikaa. Tavattiin siinä sitten Nelli ja Maria (Allisapp). Odotettiin sitten siinä juttelemassa ja näin Nooran. Vähän sen jälkeen myös Meepu liittyi seuraan. Kierreltiin siinä sitten vähän aikaa, ulkona näin Farnan ja Netan, juttelin heidän kanssa. Sen jälkeen jatkettiin kiertelyä kunnes mentiin jonottamaan Hopeanuoli -musikaalia, n.50 minuuttia aikaisemmin. Päästiin sitten ihan hyville paikoille ja se musikaali oli todella ihana. Mulle tuli kauheet kylmän väreet ja purr. Se vaan oli parhautta, myös Takahashin mielestä o/. Musikaalin jälkeen päästiin vähän aikaisemmin Iltabileiden paikkaan, katsomaan Jenlayn soundcheckiä. Siellä oli jo Allisapp, Meepu ja Krista. Nelli tuli vähän myöhemmin. Mentiin siinä kauppaan ostamaan ruokaa, mutta tultiin takaisin ennen keikan alkua. Mä tosiaan tiesin/tunsin jo pari jäsentä Jenlaysta (ex. X Reblica ). Olivat taannoisessa X -miitissä, jossa myös soittivat akustisesti pari kappaletta. Ennen keikkaa mä näin Jossun. (Oli ihana nähdä, oli ikävä ;;--;;♥).
Keikan jälkeen tuli SE ohjelma. Se ohjelma minkä takia mä olin Traconista hyvin innoissani, eli siis Lafi -tapahtuma. Oli ihana nähdä uusia kasvoja ja myös niitä tutumpia. Siellä luettiin kolme ficciä, yks lyhyt (kaunis) one-shot, yks mukahuumorioneshot (by me n_n;;) ja aprillipilan ylläpidon yhteisficci. Sen jälkeen leikittiin Ameba -leikkiä j-rockareilla. (Miku -> Ruki -> Kaoru -> Gackt -> Yoshiki -> hide aka pääsee pois). Musta tuli sitten vuoden Ruki.XD Kävin sitten myös anime-karaokessa kun ei ollut kamalasti jonoa. Lauloin Tuizin kanssa SIDon RAINin ja Dango Daikazokun. Jälkimmäisessä ei mikki toiminut kunnolal n_n;;. Meidän seurana oli Chibitutti_, joka lauloin ensin yksin LM.Ceen 88n ja sen jälkeen Tuizin kanssa Nightmaren the worldin. Kokeilin myös parapara peliä, muttei se onnistunut. Lafi -jutussa me alettiin ensin pelata Hirsipuuta j-rock sanastolla, mutta se vaihtui nopeasti piirrä ja arvaa -peliin, jota me pelattiinkin reilu 3 tuntia. Loppu puolella ei ihmisiä enää oikein innostanut pelata.
Aamulla katseltiin jdoramaa ja jäätiin sitten Tuizin kanssa auttamaan Ellua, Hennaa ja Minnaa laittaan paikat kuntoon. Sovittiin myös, että Minna tulee meidän kanssa katsomaan Cosplay deittiä. (Deitistä jäi parhaiten mieleen, että L oli yhdessä kysyjänä, ja yleisöstä valituista Mello oli valittavana :D). Mä menin myös Furityöpajaan, jossa oppimisen lisäksi pääsin lopussa opettamaan ihmisille An Cafen Smile ivhiban ii Onnan fureja. Sitten mentiin japsirokkifoorumin miittiin, mut häippäsin siitä nopeesti Tuizin ja Nellin kanssa Cosplay esityskisaan... Osa oli ihan hyviä, mut muo väsytti valvotun yön jälkeen ja tuli sellanen fiilis, et olisin nyt kyl mielummin siel miitissä. Lähedettiin vähän aikaisemmin, joten päätin mennä ostamaan jotain Jrock Suomen pöydästä (he vetivät furityöpajan ja Tsukiconpaneelin.). Mä sain kiitosta opettaessani An Cafen fureja. ^^ Ostin kaksi flyeriä (2 euroa. En oo kuullukkaan bändeistä, mut ne on ihan sairaan kivan näkösiä,et oli pakko ostaa ^^'). Sain kuapan päälle sellasen kivan An Cafe -jutun, kun ne tuli 08 Suomeen, ihan vaan sen takia, et mä opetin niitä fureja ja tykkään niiden musasta. Tuli heti sellanen olo, et kun ne alkaa järjestää Tsukifestiä ni jos voin ni voisin liittyy vänkäriks ja tehdä mahd. hyvää työtä ja silleen.
Tän jälkee mentii päättäjäisiin. Oli aika helmi tunne ku nähtiin Meepu lavalla, kun kaikki työntekijät nous lavalle, ei toki annettu Nellin ja Tuizin kans kovia aploodeja, ei ;)
Kaiken kaikkiaan mulla oli aivan ihana viikonloppu, kiitos kaikille ja toivottavasti nähdään taas jossain.
ootte ihania, pus. ♥
Ainiin, mä näin ohjelmien välissä myös Essin (ja toisemme näkeminen Traconissa oli aikoimoinen yllätys kummallekkin, ollaan piiloernuja koulussa *hih*) ja Mallun.
välikommentti, en jaksa värjätä kaikkia noita nimiä punaiseksi ;_; Mä jatkan sen joskus.

29.8.2011
27082011 ♥ ja vähän tätäkin päivää
Tää merkintä koskee lähinnä toissapäiväistä., mikä ei aivan helpolla unohdukkaan.
Mun piti kirjoittaa tää jo eilen, mutten ehtinyt saada tätä loppuun. Isä kun laittoi koneelle, että tää sulkeutuu yhdeksältä. n_n;; Ja koska tänään on maanantai 29.8.2011, tää myös koskee tän päiväistä.
Kouluun en mene muuten kun, että mulla oli tänään äidinkielen koe.... Se tuntu siltä, että osasinkin jotain, mutten halua nuolaista ennen kun tipahtaa. Lisäksi mikä liittyy maanantaihin, j-rock maailmassa vietetään taas syntymäpäiviä. Eli siis D:n Asagi, paaaljon onnea sinulle o/ :3♥
Sekä mulle henk. koht tutumpi:
Olin Särkänniemen lopettajaisissa (tai siis se kesähomma) ja oon vieläkin ihan täpinöissäni... Lovexin takia enimmäkseen. Viimeisestä keikantapaisesta on ehtinyt vierähtää jo 5 vuotta (en laske pitkää kuumaa kesää keikaks, koska siellä vaan istutaan penkeillä tai olin takana odottamassa nimmareita.)
Seurana mulla oli Tuizi. :3♥

Mun piti kirjoittaa tää jo eilen, mutten ehtinyt saada tätä loppuun. Isä kun laittoi koneelle, että tää sulkeutuu yhdeksältä. n_n;; Ja koska tänään on maanantai 29.8.2011, tää myös koskee tän päiväistä.
Kouluun en mene muuten kun, että mulla oli tänään äidinkielen koe.... Se tuntu siltä, että osasinkin jotain, mutten halua nuolaista ennen kun tipahtaa. Lisäksi mikä liittyy maanantaihin, j-rock maailmassa vietetään taas syntymäpäiviä. Eli siis D:n Asagi, paaaljon onnea sinulle o/ :3♥
Sekä mulle henk. koht tutumpi:
Yuuki, An Cafesta. (Sessiona DACCOlle.).
Paljon onnea jätkät, toivottavasti oli kiva päivä...
Jaappanin maassahan on jo yö ja seuraava päivä. ^^'Olin Särkänniemen lopettajaisissa (tai siis se kesähomma) ja oon vieläkin ihan täpinöissäni... Lovexin takia enimmäkseen. Viimeisestä keikantapaisesta on ehtinyt vierähtää jo 5 vuotta (en laske pitkää kuumaa kesää keikaks, koska siellä vaan istutaan penkeillä tai olin takana odottamassa nimmareita.)
Seurana mulla oli Tuizi. :3♥
Tosiaan, esiintyjinähän tapahtumassa oli (esiintymisjärjestyksessä) Lovex, Haloo Helsinki, Reckless Love ja Doom Unit. Viimeisestä en ollut kuullut vielä koskaan.
Tosiaan, mentiin sinne sitten vähän aikaisemmin, oltiin 2 aikoihin paikalla. Ostettiin alueliput, koska mä ainaki menin sinne bändien takia. Koska Lovex alkoi soittaa vasta klo 4 mentiin Näsinneulaan.
Nää kuvat on Näsinneulasta. Istuttiin siin "Ikkunalaudalla". Tuizi tosiaan osti ton Frezzan ja mä otin jäätelökahvia. Se oli tosi hyvää ja tosi ihanasti se tehtiinkin, mutten muistanu ottaa siitä kuvaa. Too bad.
Tän jälkeen mentiin pelaamaan, tai siis Tuizi meni... Se alko pelata Air Ballsia, muttei osunu yhteenkään. Haha~ ei sillä, niihin on oikeesti vaikee osua ^^ ja lähelle ne menikin, just siit pallon alta jne.
Tän jälkeen me suunnattiin "backstagen taakse". Eli siis sinne lavarakennuksen taakse, missä on kalliot ja Hurrikaani. Heti ku tultii siihen aidan taakse ni Theon meni meidän ohi, enkä ehtiny saada sanaa suusta. Sitten Vivian lähti sieltä sisältä, meni suoraan siitä ohi... Sitten se meni siitä sisäänki, enkä saanu ees sanottua "Hei, saisinko mä nimmarin" XD Sitten se lähti taas ja kun se tuli vihdoin, niin ehdin kun ehdinkin sanoa "hei, saanko mä nimmarin". Sitten se tuli mun luokse ja kirjotti nimmarin ja sisko otti kuvan...kännykällään (ei löytyny kameran laturia ._.)
Mä näytän tässä kyl ihan perseestä, muttei voi mitään, koska tää on vähän niinku todiste. "Olin Särkässä ja sain kuvan Vivianin kanssa".
Lisäksi Vivian on tässä ihanan näkönen, miten se mies pystyy poseeraamaan niin hyvin joka kuvassa.?
Muita ei näyttäny tulevan, no nähtiin me Haloo Helsingin bussin saapuvan. Mentiin siinä sitten sinne lavan reunamille etsiin hyvää paikkaa. Tuttiritarin ohjelma oli vielä kesken, et saatiin alkuun myös viihdykettä. Tuizi meni ostamaan meille juotavaa ja mä pidin siinä sitten meidän paikkaa. Samalla jäsenet tuli testaamaan soittimia. Sitten se keikka alko ja olin ihan kiskeissä. Pitkästä aikaa keikalla, Lovexin keikalla. Ne soitti myös vanhempia biisejä, joten osasin sanoja mukana... Work Out -levyltä kun osaan tyylini vain Slave for the glory :stä kertosäkeistön ja "You one a million". (tai jotain. ^^'). Usasta osaan vaan "fifth avenue" ja sen "U.S.A" -kohdan. :'D jaja Work Out :ista "Work out, work out". lol, en omista vielä uusinta levyä. Sitten ne soitti vanhempaa kanssa, Turn ja Take a Shot... sekä myös Guardian Angel :in. ^^ <3
Kuvia keikan tiimoilta:
![]() |
![]() |
Keikkakuvat oon ottanut itse, Tuizi otti kuvan musta Vivianin kanssa. ^^
Keikan jälkeen mentiin taas sinne taakse ja tällä kertaa tärppäsi paremmin. Kuvia todistamaan:
Taas tää. et näytän... mutta silti, koska muut. ^^'
Tosiaan, meinasin keikan jälkeen saada Julianin rumpukapulan mut sit se yks ehti vetästä sen ittelleen, vaikka se olikin jo mun kädessä MUR! (Niin ja anteeks, en jaksanu alkaa säätää noitten kuvien kans,et saisin ne vierekkäis ja stuff.)
Hessu tuli sinne taakse kokeilemaan rumpujaan ja saatiin sit jätkästä napsittuu vähän kuvia, ja nimmarikin irtos. Olli tuli siihen ovelle morjestaan, kun olin just saanu Julianin nimmarin ja se lupas,et tulee pian. ^^ Sain sit siinäki nimmarin, kaks kertaa (toinen kaverille). Samalla se sano,et hyvä ku pyydetään nimmarit ny ku ne ei keikan jälkeen ehi antaa nimmareita ku ne matkustaa toiselle keikkapaikaille. ^^
Niin joo, koska nimmarien välissä saatto mennä aikaa ni me vietettiin aikaa istumalla niillä kallioilla ja leikittiin hattaralla. Tehtiin partoja itsellemme jne... miten niin lapsia? :D
Partaleikit:
Hessu ja Olli ja Tuizi ja Theon:
Ja sitten mentiikin jo lavan reunalle, koska Reckless Loven keikkaan oli enää vajaa puoli tuntia.
Tulihan jätkät kanssa harjoitteleen siinä. Sitten taas vähän kuvia, harjoittelusta ja ihan keikkatunnelmistakin.Mutta ennen sitä, keikkafiilis by mä ja Tuizi

Ja sitten niitä paremmannäköisiä ja tunnetumpia ;)
Sitten Recklessin keikka loppuikin, biisejä en muista kun en ole _niin_ paljoa heitä kuunnellut. Ainakaan vielä.;) Keikka oli silti todella mukava, vaikken laulujen sanoja osannutkaan. ^^
Oltiin sitten vielä sen Doom Unit :inkin keikalla, mutta akku oli vähissä,joten en ottanut kuvia. Sitä vastoin rumpali kyllä otti kesken keikan. Yleisö oli kyll aika jäässä koko keikan ajan, ei vain sen takia,että ulkona oli kylmä. Itsekkin lopulta tyydyin pään nyökyttelyyn musiikin tahdissa, ei kukaan muukaan taputtanut/kiljunut/iskenyt kättä ilmaan(?), joten en mäkään viitsinyt. Aina biisien lopussa tuli aika lamet "Whuuuu" huudot ja taputukset. Ei se kuitenkaan bändin vika ollut, ne vaan ei ollut niin suosittuja jne. ^^'
Jäätiin sitten vielä ilotulitukseenkin, ja sain otettua myös muutamia kuvia viimeisillä akuillani.
Ei sitten kai muuta.... Tää päivä oli sellanen, jota en unohda helposti.
Varsinkaan kun Lovex on ollut todella tärkeä mulle neloselta - seiskalle. Hiljaiselon aikana
löysin j-rockin ja nyt kun Lovex tuli takas mulla on taas yksi todella tärkeä länsimaalainen, jonka
keikoille mulla on jopa mahdollisuuksia mennä. ^^ <3
Ja kun miettii,kuinka kauan oon jo näitä kuunnellut (no...olin pieni) ja sain nytten ensimmäistä kertaa heidän nimmarit ja näin keikan jälkeen. Se vaan tuntuu niin uskomattomalta ja no... niin. ^^
Tykkään nimmareista~

Tunnisteet:
An Cafe,
Asagi,
D,
Hessu,
Julian,
Lovex,
Olli,
Reckless Love,
Särkänniemi,
Theon,
Vivian,
Yuuki
26.8.2011
another norm day.
Mun piti kirjottaa jo eilen, mutten saanut juuri mitään päähäni.
Sitten päätin päivittää vasta huomenna, kun on Särkänniemen päättäjäiset ja menen sinne Tuizin kanssa katsomaan bändejä. Kuitenkin, ajattelin, että voisin hyvin päivittää jo tänään. Jos huomenna on kuvia jne. niin ei tarvi ahtaa sitä yhteen tänpäiväisen kanssa.
Meillä oli tänään koulussa liikuntapäivä, käveltiin Nekalasta ratinan kautta Tuomiokirkolle, Clasun (mun vanhan koulun o/) ohi Tampereen yliopiston kautta takas koululle. Mentiin yhdeksään ja päästiin 12 eli käveltiin reilu 2 ja puol tuntia (kun ottaa huomioon Tuomiokirkon esittelyn n.30 min),
Liikuntapäivän jälkeen kävin nopeasti Clasussa tapaamassa vanhoja opettajiani. Yksi opettaja ja erityisopettaja ei tosin tunnistanut/muistanut mua.
Kun tulin kotiin olin aikas nälkäinen. En ollu syöny koko päivänä mitään (aamupala oli lasi vettä ja kuppi kahvia). Kello oli siis silloin vähän yli 2 joten päätin sitten mennä katsomaan mitä jääkaapista löytyy. Löysin mozzarellaa, joten päätin tehdä pienen salaatin. ^^
Sitten lisäilin kaikkea sen lisäksi:

Pillimehu |
![]() |
Soda Stream energiajuomaa |
![]() |
Hedelmämysliä with banaanijogurtti |
Tällainen ateria siis tänään. Tää on ollu aika normaali päivä. Oon katsonut koulun jälkeen tv:tä, ollut koneella, vienyt koiran ulos ja silleen.:D
Huomenna meen sitten Särkänniemen lopettajaisiin katsomaan vähän bändejä.Katsoo jos saisi nimmareita ja/tai kuvia ni vois olla jonkinmoinen merkintä paikallaan, yeah?.
Mutta ei kai mulla sitten muuta, ja anteeksi kuvien laatu... Ne on otettu mun kännykällä ja kuten tiedätte, kännykän laatu huoh. ^^'
21.8.2011
Sunnuntain fiiliksiä.
Tosiaan, kuten eilen kirjoitin olin elokuvissa, pitkästä aikaa.
Mä lähdin bussilla elokuvateatterille ja olin puoli tuntia ajoissa... En ollu harmainta aavistusta mitä tekisin, joten istuuduin sellaselle kivahommalle, otin kännykän eteen ja twitteriin. Tuli myös huomattua, että Tampereen keskusttassa oli pirun kylmää illalla. Mulla oli farkut, toppi ja sellane semipaksu huppari ja silti oli vilu. (t: ihminen, joka meni viimetalvena kouluun yllään valkoinen huppari, farkut, tennarit, villasukat, lapaset ja pipo.) Okei, ei se ollut yleistä, mutten jaksanut/ehtinyt ottaa takkia mukaan.
Keskustassa oli joku ihme chili-tapahtuma. En juuri kiinnostanut, joten en mennyt seuraamaan. Menin Sipearian alakerran kautta Finnkinon elokuvateatterin eteen n.20 yli. Ne liikennevalot on aika... paskat. Mun kaveri tuli onneks ajoissa enkä joutunut siis seisomaan kauaa, mentiin sit ostaa liput ja herkkuja. Mulle oltiin ostettu jo aikasemmin jotai kaupasta ni otin sitten sen lasten kombon. Sittte ku olin laittamassa mausteita mun poppareihin ni se koppa tippu lattialle ja menetin siinä sitten 2/3 osaa mun poppareista. Miettikää siinä sitten kuinka paljon niitä jäi kun kyseessä olivat _lasten_ popparit. Onneks mulla oli omia herkkuja sit korvaamassa niitä... eikä herkut oo koskaan ollu se main point elokuviin mennessä.
Siitä me mentiin sitten itte saliin ja pakko myöntää, että elokuva oli tosi hyvä. Mä en itse oli juurikaan jännitys,scifin suurkuluttaja, mut se oli ihan omaa luokkaansa. Propsit elokuvan tekihöille siitä, etteivät he olleet tehneet apinoista mitään "I kill you 'cause you are a human!" monstereita. Ei, ne olivat lähinnä ihmisenkaltaisia, inhimillisiä ...henkilöitä. Lisäksi siinä oli hyviä pointteja, joista nostaisin päällimmäiseksi sen, että ihminen ei voi, eikä saakkaan hallita/tietää kaikkia asioita. Jos ne näin silti tekevät voi seuraukset olla mullistavia, eikä aina siihen hyvään suuntaan. Elokuvassa se oli tietysti suurrenneltu, mutta se oli kuitenkin _elokuva_.
Eli, jos harkitsette kyseisen elokuvan katsomista, suosittelen sen katsomista. o/
Toisiin asioihin. Tänään on eräiden herrojan syntymäpäiviä.Nimittäin:
Onnea siis molemmille ♥
MUCCusta tulikin mieleen, että voisin siivoilla tänään kuunnellessani sitä levyä, jonka ostin Animeconista. Taisin jo mainita Animeconia koskevassa merkinnässä, että ostin sieltä MUCCun levyn. En ole vielä ehtinyt/jaksanut kuunnella kyseistä levyä, vaikka kaverini, joka "perehdytti" mut paremmin MUCCuun sanoikin, että se on hyvä levy ja tein hyvän valinnan. ^^'
Ajattelin, et voisin samaan syssyyn liittää pari kappaletta. Kummatkin ovat MUCCulta, koska en juurkaan Vidollia ole kuunnellut, (Anteeki Vidoll / Giru -fanit ._.)
Nämä kaksi kappaletta ovat mun lempikappaleita MUCCulta. Yasashii utan avulla löysin kunnolla MUCCun ja Libra on vaan niin... ♥ Mä tykkään sen musiikkivideosta, valkoinen ja musta Tatsuro laulaa toisilleen ja silleen. ^^
Tänään on vielä paljon tekemistä. Pitäisi siivota huone, tehdä läksyt, viedä koiraa ulos. Sitten sellasia "olis kiva tehä jos on aikaa", esim. lakata kynnet. Kattoo ny, koska läksyt ja siivous vie mut tuntien _paljon_ aikaa. v_v Ei jaksai mut kai se sitten on pakko. n_n;;
Tosiaan, huomenna mun pitää toivoa parasta. Huomenna on japaninkurssille ilmoittautuminen. Se alkaa klo 17, mä pääsen koulusta klo 16. Olen suunnilleen puoli kuudelta kotona, mut onneksi äiti tulee muo siinä sen verran, että se sano isälle, et hakee mut töiden jälkeen, et pääsen sit autokyydillä ni ehdin sit toivottavasti ilmoittautua. Ei siinä muuta, mutta ne kurssit on aika ...suosittuja. No toivon parasta, koska haluaisin oikeasti oppia puhumaan ja kirjoittamaan japania/japaniksi. Motivaatio olis ainaki kohdalla ja sillee. o/
Tosiaan, en keksi nyt oikeen mitään... kirjoitettavaa. Joten kai se on nyt tässä tän merkinnän osalta.

Tatsuro (MUCC) |
![]() |
Giru (ex. Vidoll) |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)