26.8.2011

another norm day.

Mun piti kirjottaa jo eilen, mutten saanut juuri mitään päähäni.
Sitten päätin päivittää vasta huomenna, kun on Särkänniemen päättäjäiset ja menen sinne Tuizin kanssa katsomaan bändejä. Kuitenkin, ajattelin, että voisin hyvin päivittää jo tänään. Jos huomenna on kuvia jne. niin ei tarvi ahtaa sitä yhteen tänpäiväisen kanssa.

Meillä oli tänään koulussa liikuntapäivä, käveltiin Nekalasta ratinan kautta Tuomiokirkolle, Clasun (mun vanhan koulun o/) ohi Tampereen yliopiston kautta takas koululle. Mentiin yhdeksään ja päästiin 12 eli käveltiin reilu 2 ja puol tuntia (kun ottaa huomioon Tuomiokirkon esittelyn n.30 min),
Liikuntapäivän jälkeen kävin nopeasti Clasussa tapaamassa vanhoja opettajiani. Yksi opettaja ja erityisopettaja ei tosin tunnistanut/muistanut mua.

Kun tulin kotiin olin aikas nälkäinen. En ollu syöny koko päivänä mitään (aamupala oli lasi vettä ja kuppi kahvia). Kello oli siis silloin vähän yli 2 joten päätin sitten mennä katsomaan mitä jääkaapista löytyy. Löysin mozzarellaa, joten päätin tehdä pienen salaatin. ^^




Sitten lisäilin kaikkea sen lisäksi:
Pillimehu
Soda Stream energiajuomaa

Hedelmämysliä with
banaanijogurtti

ja koko komeus nätti tältä
aterimien kanssa, tarjottimella.


Tällainen ateria siis tänään. Tää on ollu aika normaali päivä. Oon katsonut koulun jälkeen tv:tä, ollut koneella, vienyt koiran ulos ja silleen.:D

Huomenna meen sitten Särkänniemen lopettajaisiin katsomaan vähän bändejä.Katsoo jos saisi nimmareita ja/tai kuvia ni vois olla jonkinmoinen merkintä paikallaan, yeah?.

Mutta ei kai mulla sitten muuta, ja anteeksi kuvien laatu... Ne on otettu mun kännykällä ja kuten tiedätte, kännykän laatu huoh. ^^'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti