6.10.2013

Tracon 8 (1/2)

Eli nyt olisi se kauan kuulutettu Tracon merkintä käsillä. Mä päätin jakaa tän kahteen osaan, sillä muuten tästä tulis ihan rikollisen pitkä. Tää osa 1 käsittelee mun conia yleisesti. Kerron kaikkea kivaa, mitä tein ja tälleen. Vähän esiintymiskokemuksia, miittinkiä, gaalailua jne. Osassa kaksi kerron sit kaikkea, mitä tapahtui tuolla Overworldin kanssa. Eli siis sillon tulee stooria nimmaritilaisuudesta ja iltabileistä.

Now it's time for Tracon -post. I decided to divide it into two parts. This, part 1, is about the convention itself. I'm going to tell what nice things I did = a bit about my (Tanpara's) performance, meetings and the gala I attend and so on. Part two I'm going to tell about things which happened with Overworld. So in that part, you can expect some stories from meet & greet and night parties.




Mä tosiaan olin Tanparan esityksessä mukana ja täten yhtenä osana Traconin avajaisten ohjelmaa ja saatiin sen merkiks tällaiset läpyskät. Tätä läpyskää onkin kiittäminen, et ylipäätään pääsin tulemaan tapahtumaan. (Ja ton avulla pääsin myös juomaan aamukahvit Greenroomiin)

Oltiin sovittu muiden ryhmäläisten kanssa et kokoonnutaan Tamperetalon edessä 8:45 ja mennään siitä sit yhdessä sisään. Siellä sit valmistauduttiin ja meillä oli kenraalit klo. 10. Harjoituksen jälkeen olikin sitten enää tosi vähän aikaa varsinaiseen esitykseen ja arvatkaa vain kuinka paljon jännitti. Harvemmin sitä on tullut Tamperetalon isolla lavalla esiinnyttyä. :D Esitys meni kuitenkin hyvin ja oon saanut kuulla tosi paljon kaikenlaista positiivista palautetta. Traconin kunniavieras, Ross Watson, tykkäs meidän esiintymisestä niin paljon et kysyi jälkeenpäin järjestäjiltä esityksen biisilistaa. Blogissaan hän kommentoi:
"[...]opening ceremonies of the con, including a really cool dance opening to some sweet eurobeat music."

I was a part of Tanpara's performance, which means I was a part of Tracon's opening ceremony's program. That's why we got these kind of cards, and because of that I was able to go to Tracon this year. (And with that card, I was able to drink my morning coffee in Greenroom)

We were planned with our Tanpara group, that we'd meet in front of Tamperetalo at 8:45am and then we go in together. There we got ourselves ready and our dress rehearsal were at 10. After that, there wasn't much time for the opening ceremony to start and you can guess, how excited and nervous I was. I mean, I haven't really performed in Tamperetalo's big stage! :D The performance went well and I have heard a lot positive feedback from in. Even Tracon's guest of honor, Ross Watson, liked our performance and he even asked the list of songs, which were on our performance, later from the Tracon's staff. In his blog, the commented: "[...]opening ceremonies of the con, including a really cool dance opening to some sweet eurobeat music."

(miittikuvat on pöllitty Shatolta) 
(I've taken these pictures of our meeting from Shato)

Esityksen jälkeen mulla oli n. 2 tuntia ennen the GazettE -miitin alkua. Mä kävin taidekujalla Tytin kanssa ja piipahdin myyntipöydillä. Onnistuin myös bongailemaan muutaman kaverin mm. Shaton, Hipsun, Suvin, Terun, Essin, Piritan, Annan, Aisun, Meepun ja Nellin. Kun kello alkoi lähestyä yhtä (miitin alkamisaikaa), viestittely Mimon kanssa alkoi ja alettin paikantaa toisiamme, jotta löydettäisiin yhdessä sit miittiin. Lopulta sit onnistuttiin löytämään ja istuttiin miittiporukassa puhumassa muiden fanien kanssa. Otettiin myös muutamia kuvia~ ^^

After the performance, I had something like 2 hours before the GazettE -meeting. I went to "art alley" with Tytti and I also visited stalls. I was able to spot some of my friends, for example I spot Shato, Hipsu, Suvi, Teru, Essi, Pirita, Anna, Aisu, Meepu and Nelli. When the clock was near 1pm (near meeting's start) I started to sent messages to Mimo, so we could see each other and go to meeting together (and after that Overworld's meet & greet). Finally we found each other and sit and talk together with other the GazettE fans. We also took some pictures together~ ^^

Kello alkoi uhkaavasti lähestyä kahta, mikä tarkoitti Overworldin nimmaritilaisuuden olevan lähellä. Jännitys alkoi kerääntyä ja 13:45 lähdettiin kohti Sorsapuistosalissa olevaa Traconin myyntipöytää. Mä en tosta tilaisuudesta sano sen enempää, koska siitä selitän sit toisessa Tracon merkinnässä. Sanon vaan, et toi tilaisuus oli paljon ihanampi kun osasin edes odottaa!

The time went closer to 2pm, which meant that the meet & greet was near. I was getting more and more excited and 13:45 we left with Mimo, to Sorsapuistosali. I won't tell more about the meet & greet now, 'cause you'll hear the stories in the other Tracon -post. I just say, that the session was way lovelier than I had imagined!

Kun nimmaritilaisuus oli ohi, mentiin takaisin miittipaikkaan. Tuolloin myös Miina oli liittynyt meidän porukkaan. Ihmiset alko hajaantuu omille teilleen (siis ne jotka ei ollu jo jonkun ohjelman takia lähtenyt) ja lähdettiin sit porukassa (Shato, Hipsu, Mimo, Miina ja mä) syömään. Hese oli täynnä joten mentiin pizza-kebabpaikkaan. Siitä Mimo ja Miina lähti takaisin Tamperetalolle ja mä lähdin Shaton ja Hipsun kanssa kauppaan ostamaan jotain juotavaa. Sit lähdettiin takaisin Tamperetalolle.

After the meet & greet, we went back to the place, where the meeting was. Then Miina also came to our group. People started to go to their own ways (I mean the ones, who hadn't left to some other programs alreadt) so we (Shato, Hipsu, Mimo, Miina and I) went to eat. Hesburger was full so we went to some pizza-kebab place nearby. After eating, Mimo and Miina went to Tamperetalo and Shato, Hipsu and I went to shop. I had to buy something to drink. After that we left back to Tamperetalo.

Tamperetalolle päästyttyä löydettiin Miina ja Mimo. Pian porukkaan liittyi myös aikaisemmassa vaiheessa kadotetut Suvi ja Teru~ Ehdittiin siinä sit vähän aikaa jutella, kunnes oli aika taas hajaantua omille teille. Jenlaynin street teamiläiset lähti kohti Street team -miittiä. Siellä olikin paljon uusia naamoja mulle ja mentiin sit tutustumiskierros. Siinä sit juteltiin kaikesta, kunnes päätettiin et miitti oli tässä.

Mä olin kysyny vähän ennen miittiä Miinalta, jos voin lykkäytyä hänen seuraansa, koska mullahan ei ollut harmainta aavistusta, missä yo-talo sijaitsee. Niinpä miitin jälkeen lähdin aika extempore täysikäisten kanssa kaljalle (meitä oli siis porukassa mun lisäksi Miina, Obi, Red ja Sara). Mä en kuitenkaan paikanpäällä mitään ottanut, osallistuin vain keskusteluun. Vähän vajaa 19 päätettiin sit lähteä kohti paikkaa. Iltabileet oli tosi jees~!

When we were back at Tamperetalo, we found Mimo and Miina. Soon also Suvi and Teru attend to our group~ We had some time to talk but after that we went to our own ways. We Jenlayn Street team members went to street team meeting. There were a lot of new faces, so everyone introduced themselves. After that we talked a bit.

I had asked earlier, if I could go to yo-talo with her, 'cause I had no idea where the building was. So after meeting I went kinda extempore to some pub with Miina, Obi, Red and Sara, though I didn't take any drink there, I just attended to talk. When clock was almost 7pm, we left to Yo-talo. The night party was awesome~! 

Sunnuntai
Sunday

(Matka Tamperetalolle tulee myös seuraavassa osassa)

(the journey back to Tamperetalo is going to be in the part 2)

Kun pääsin takaisin Tamperetalolle, Reiku oli aulassa. Käytiin hakemassa mun tavarat. Mulla oli vaatteet katsottu tulevaa päivää varten, joten vaihdoin vaatteet vessassa. Tän jälkeen käytiin katsomassa karaokehuone ja jes, eihän siellä ollut ees paljon ihmisiä! ♥ (nyamo oli tässä välissä tullut meidän kanssa huoneeseen~) Päätettiin sit mennä jonon jatkoksi ja keskusteltiin yhdessä, mitä laulettaisiin. Viime vuodesta tiesin, et laulaminen herättää ihan mukavasti ja kyllähän me hyvin hereillä pysyttiinkin. Me laulettiin valehtelematta ainakin 3-4 tuntia (voi olla enemmänkin). Huomasin Annin ja juteltiin hetki. Jutellessa meni kuitenkin niin kauan, että Annin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen, hän jäi karaokeen vielä tunniksi. 

When I was back to Tamperetalo, Reiku was in the hall. We went to take my things, I changed my clothes in the bathroom. After that we went to check animekaraoke place, and yeah there were so little people! ♥ (while that, nyamo also joined us~) We decided to go to queue and we talked, what should we sing first. I knew from last year, that singing will make us less tired and well, it was true this time as well. We sing something like 3-4 hours, maybe more. I noticed Anni there and we talked with her a moment. Anyway, we talked that long, that Anni had to change her original plans and she stayed with us, in the karaoke room for another hour.
picture from Reiku's Twitter 

Me juteltiin ja suunniteltiin porukala vähän asioita. Tietysti myös laulettiin. Karaoke oli kyllä superia ja Kpoppia tuli kyllä laulettua ja kuunneltua paljon! Oli ihan parasta, kun nyt jopa tunnistin kappaleita. Viime vuonna tiesin vain pari kappaletta Super Juniorilta ja Fantastic Babyn, köhköh. Mä myös uskaltauduin mikkiin useammin tällä kertaa ja onnistuin jopa laulamaan oppa oppan japaniversiota feilaamatta kovin pahasti. Uskaltauduin muutenkin useammin laulamaan koreaa ja aah, oli ihanaa! ♥ Laulettiin toki japanilaista ja mä päätin mun karaoken X JAPANin X'n, koska halusin vetää sen. Vähän rokkia popin keskelle.

We talk and planned some things, and of course we also sang. Karaoke was super and we sang and heard quite a lot kpop! It was great, that now I even recognized songs. Last year I only knew couple of songs from Super Junior and Fantastic Baby, ehehee. Now I dared to sang more times and I even managed to sang Oppa Oppa's Japanese version without huge fail, with I did last year. I even sang some kpop songs and aah it was lovely! ♥ We, of course, sang some Japanese songs and I my last song was X JAPAN's X. Some rock between all the pop. 

Tässä olis jotain kappaleita, mitkä ainakin laulettiin:

There are some songs, which I remember we sang:

LM.C - 88
LM.C - Boys & Girls
the GazettE - Shiver
EXO K - Mama
Super Junior - No Other
Super Junior - Miracle
Super Junior T - Rokkugo
Super Junior (Donghae & Eunhyuk) - Oppa Oppa (jap.)
BIGBANG - Fantastic Baby
X JAPAN - X

En kyl yhtään muista, laulettiinko jotain muutakin. Sit tietysti mukana lauloin, kun ihmiset laulo jotain tuttuja kappaleita. Esim. meidän oli tarkoitus laulaa joku PONPONPON, Tears ja Alumina, mut ihmiset ehti laulaa niitä ennen meitä. No ainakin siinä vaiheessa pystyi sit laulamaan. Muita tällaisia "ei mikissä, mut lauloin" biisejä oli mm. Alone (Sistar), I am the best (2ne1), Ugly (2ne1), Gee (SNSD), It's you (Super Junior) ja Like this (Wonder Girls). 

I don't remember, if we sang some other songs as well. Of course I also sang along, if other people sang some familiar songs. For example, we were thinking that we'd sing PONPONPON, Tears and Alumina, mut some other sang them before us. We at least we were able sang along. Other these "not singing into mic but still singing" songs were for example Alone (Sistar), I am the best (2ne1), Ugly (2ne1), Gee (SNSD), It's you (Super Junior) and Like this (Wonder girls). 

Kun oltiin hetki laulettu, päätettiin sit lähteä Reikun ja nyamon kanssa jonnekin muualle istumaan. Sit se väsymys iski ja tuntui et vaan lagailin siinä. Tuntui, et olin tosi syvässä transsitilassa ja musta ei olis saanut juttukaveria millään. Kun tarpeeks olin lagitellu, päätin käydä katsomassa, jos Greenroomissa olis kahvia tarjolla. Toki siellä oli, otin yhden kupillisen ja katsoin muiden kanssa piirrettyjä televisiosta. Kahvi loppui ja sitä keitettiin lisää, joten tässä välissä otin vähän mehua ja vettä. Uuden kahvisatsin tullessa otin vielä toisen kupin ja kun lähdin huoneesta, olin tosi pirteä. Älkää siis ikinä aliarvioiko kahvia, se auttaa!


Kun tulin alas, juttelin jonkun aikaa Reikun ja Janikan kanssa, mut he lähtivät aika nopeasti bussille. Saatoin heidät ovelle, jonka jälkeen menin häiritsemään Mimoa ja Tiiaa hengailuhuoneeseen. Silloin iski se mun pelätty Overworld -keikkamasis. Tän laukas niinkin pieni asia kun tyyppi, jolla oli samanlainen hattu kun Kaz:illa. |'D Mä sit nieleskellen menin hengailuhuoneeseen, jossa sit viimein purskahdin kunnolla itkuun. Onneks Mimo oli ymmärtäväinen. ♥ Päivä menikin vähän silleen, et oltiin toistemme henkisiä tukia. Mä näin aamulla myös Nooraa ja Iinaa enemmän ja oli kivaa, kun ehdittiin aika hyvin puhua, koska seuraavaan ohjelmaan oli joku ~puolisen tuntia aikaa. 

After the singing session, we decided to go some other place to sit. Then sleepiness hit and I just lagged there. I felt, that I was in deep trance and I wasn't very good company to hang out with. After a while, I decided to go to watch if there was some coffee in Greenroom, and of course there was. I took a cup and watched a while cartoons. The coffee ended quite quickly, so I took some juice and water. After there came more coffee, I took another cup and when I left the room, I wasn't sleepy anymore. Never underestimate the power of coffee! 

When I came back down, but they left to bus quite soon. So I accompany them to the door. After they left, I went to find Mimo and Tiia, who were in "hanging out room". Then I started to have some post concert depression 'cause of Overworld and their gig. I started to cry in the hanging out room, but luckily Mimo was understanding. ♥ While the day, we were each others mental support. While the morning, I also saw Noora and Iina more time, and it was nice to be able to talk without hurrying to somewhere.



Aamupäivästä oli siis Lafi-gaala, jonne toki osallistuin. Oli kyllä tosi hauskaa siellä ja voitin jopa "Vuoden Maya" -palkinnon. Lisäksi meidän 1D-miitti voitti vuoden muu fanfiction -palkinnon, ahaha! Mä myös osallistuin eka kertaa vuoden "unisex" kisaan (koska kaikkien piti) ja tuli sit tanssittua Gentlemaniä ja piirreltyä tikku-ukkoja.... joo, onnetar ei kuitenkaan osunut mun kohdalle. Mun kohdalla kuitenkin huippukohtia oli MUCC -aamujumppa! Lisäksi niskahieronta Aysha:lta oli kans kiva, koska mun hartiat oli aika jökissä keikan takia.

Forenoon, there was Lafi-gala, where I attended. It was fun and I even won "Year's Maya" -award. Also, our 1D -meeting won "Year's other fanfiction" award, haha! I also attended for the first time year's unisex competition. Because of that I danced Gentleman and also draw stick-man... I didn't win, though. The highlight was MUCC - morning exercise! I also got massage from Aysha, which was super nice 'cause my shoulders and neck hurt so much.


Mä kävin myös katselemassa ficci- luentoa, mikä oli kans tosi mukava ja aika meni siivillä. Ylhäällä oleva video näytettiin kys. luennolla. 

I went to watch Fanfiction "lecture", which was very nice and time totally flied. The video up were showed in the lecture.

Tän jälkeen mä näinkin nopeasti Iitua. Mulla ei oikeestaan ollut enää mitään ohjelmaa, jota katsoa, joten kiertelin vaan ympäriinsä ja yritin bongailla ihmisiä. Onneksi Mimo liittyi pian seuraan. Mä ehdinkin bongata Emman, Netan ja Dässen. Loppupuolella olin niin puhki, et melkein nukahdin kun istuttiin portailla. Silloin Mimo antoi mulle myslipatukan ja sain siitä sit energiaa, et jaksoin vielä muutaman tunnin. Mentiin yhdessä katsomaan päättäjäiset ja sit olikin aika lähteä omia teitä.

After that I saw Iitu quickly. I didn't have any other program which I'd want to watch, so I just walked around and tried to spot people. Luckily Mimo joined me quite soon. I was able to spot Emma, Netta and Dässe. In the end of the convention, I felt so sleepy that I almost fell asleep while sitting on stairs. Mimo gave me Muesli bar and I got some energy from that, and I managed to stay awake for couple of hours. We went to watch ending ceremony and after that we went to our own ways.

Päättäjäisten jälkeen näin Shaton, Hipsun ja Suvin aulassa ja menin sit juttelemaan. Istuttiin ensin siinä aulassa, mut lopulta meidän piti siirtyä ulos. Istuttiin ensin nurmella, kunnes pitikin alkaa valmistautua kotiin lähtöön. Mentiin ensin rautatieasemalle saattamaan Hipsu junaan. Sit me lähdettiin kohti keskustoria. Ensin odotettiin bussipysäkillä, et Suvi pääsi bussiin ja käveltiin Shaton kanssa keskustorille, josta sit lähdettiin eri suuntiin. Mun ei tarvinut odottaa bussia kovin kauaa ja olinkin aika pian sit kotona. Fiilis oli aika sekava, koska olin tosi väsynyt, onnellinen mut tavallaan surullinen, koska tiesin et tässä tää Tracon nyt oli ja seuraavana päivänä oli normimaanantai. 

After the ceremony I saw Shato, Hipsu and Suvi in the hall and went to talk with them. First we sat there, but after a while we had to go out. First we sat on on grass, until we had to get ready to go home. First we went to railway station to accompany Hipsu to her train. After that we left to walk to city center. First we waited in the bus stop, that Suvi got to her bus and after that we walked a while with Shato, until we had to go to different ways. I went to my bus stop and luckily I didn't have to wait that long for my bus and I was quite quickly home. My feelings were kinda mixed, because I was very tired, happy but also kind of saf 'cause I knew that now Tracon ended and next day is going to be just a normal Monday. 





Tässä oli nyt tämä part 1. Toivottavasti oli ihan luettavaa tekstiä! : D Tosiaan, mä en oikeestaan omista mitään kuvia, koska mulla ei ollut kameraa mukana, ainoastaan toi ensimmäinen läpyskäkuva on mun. Mä kuitenkin laitan creditit kuvien ottajille~ ; 3 
Mä yritän postailla part. 2 mahdollisen nopeasti, mutten uskalla kuitenkaan luvata mitään. Oon aina huono pitämään mitään lupauksia ja sillee. :'D Kiitos kuitenkin jo tässä vaiheessa kaikille conista, oli tosi jees. ♥

So this was part 1, I hope the text was readable! : D As you may see, I didn't take pictures by myself. The only picture taken by myself was that card thing. But I put the credits to the owner of the pictures~ ; 3
I try to post part 2 as soon as possible, but I can't promise anything. I'm always so bad to keep my promises, so. :'D Anyway, the convention was nice and I want to thank everyone who were there, and who I saw there. It was nice. ♥


4.10.2013

So Random + the music video of month

Lokakuu on ollut täällä jo hetken. Mulla on tässä välissä ollut koeviikko ja jakson vaihde, jonka takia on ollut kiireisiä päiviä. Tiistaina, koeviikon viimeisenä päivänä (joka oli tosin mulle vapaapäivä) näin Nelliä. Oli kiva nähdä ja jutella kunnolla pitkästä aikaa~ Sain myös kerrytettyä mun kuva- ja videosaldoa mm. Traconin materiaalilla. Kuvia tuuttekin sit näkemään, kun postauksen aika on.

Tiedän, että sanoin et seuraava postaus tulee olemaan Traconista mut ajattelin kuitenkin tehdä tällaisen pienemmän, vähän randomimman postauksen tähän eteen. Lähinnä sen takia, että voin sit hyvillä mielillä tehdä tähän loppuun mun "the music video of month" saagaa. Olisinhan toki voinut tyrkätä sen myös Tracon -postauksen loppuun mut huhhuh siitä tulis sit pitkää settiä! :'D

October has been here a little while, already. I had had exam week and new school section started, which caused me some busy days. On Tuesday, my exam week's last day (though it was free day for me) I met Nelli. It was nice to see and talk after quite long time~ I also got some pictures and videos from her (from Tracon etc.) Those pictures, you'll be able to see in when I do that Tracon entry.

I know that I've said things like "the following entry is the Tracon -entry", but I still thought to do a little post/entry first, mainly 'cause I can do "the music video of month" series first. Of course I'd put the video after the Tracon entry, but I'm sure the post is going to be looooong already, without that! : D

---




Ilma alkaa todenteolla kylmenemään. Tänäänkin maa oli ihan huurteessa kun 8 aikoihin lähdin kävelemään kohti bussia. Sen takia oon alkanut käyttää kaulahuiveja paljon. Ne on niin kivoja, pehmeitä ja lämpimiä. ; ; Tossa on kuvaa viimeviikolta, maanantailta (23 päivä. Mulla oli tosiaan sellanen tuubihuivijuttu kaulassa, mut ton asennon takia sitä ei välttämättä erota...



The weather has definitely became cold. Today, the ground was in frost when I was walking to bus stop, around 8am. Because of that, I've started to use these warm scarfs. This photo is last week's Monday (23rd of September). I'm wearing a white scarf, but you might not spot it...







Jos tarkasti kattoo, mun kädestä erottaa tollasen ihmekyhmyn. Se on mitä luultavimmin jonkinlainen rasitusvamma, virallisempaa tietoa ei vielä ole mutta lääkäri odottaa 14.10. Ton vamman takia oon nyt yrittäny ottaa iisisti + sain tehdä meidän yh'n kokeen tietokoneella. Kirjoittaminen on hieman hitaampaa, mut oon oppinut elämään sen kanssa eikä se kamalasti esim. koulussa haittaa~! (^o^)/

If you watch closely, you see some strange...lump or something. It's most probably some RSI (in wrist). I'm going to meet the doctor 14th day, and then I get more information what it is and what should I do. Anyway, 'cause of this I'd tried to take it easy. I was also able to do my social studies exam on computer 'cause it doesn't hurt my wrist that much. My hand writing is a bit slower but I've manage to learn to live with it and it doesn't bother me anymore at school so much~! (^o^)/


Mä löysin tässä vähän aika sitten uuden bändin, jota tuun mitä luultavimmin seuraamaan jatkossa. Tää on siis korealainen yhtye nimeltä SEVENTEEN, joka ei siis vielä ole debytoinut tai mitään... Mut niitä on silti kiva katsoa ja vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Kiva löytää vihdoin bändi tässä vaiheessa, niin voi sit katsoa niiden kasvutarinaa sivussa. Noi jäsenet kun on vielä niin nuoria ja pieniä. ♥ (kaikki niistä on mua nuorempia... ; _ ; )

I found new band a while ago, which I'm eagerly going to follow. It's a Korean group called SEVENTEEN. They haven't debut or anything but it's nice to watch their show and the members seems to be interesting. it's nice to find a new band like this. Then you can watch how they grow up etc. The members are still so small and young. ♥ (Everyone of them are younger than me... ; _ ; )

Ja nyt kun bändeihin mennään niin...
And now that we started to talk about bands...



Viime viikonloppuna, 28. ja 29.9 tuli aika jees ilmoituksia ja asioita pihalle. Lauantaina Kerbera julkaisi ensimmäisen musiikkivideonsa, Inglorious. Se on kyl kuuntelemisen arvoinen kipale (wink wink jos et ole vielä kappaletta kuunnellut). Itse ainakin huomasin, et lähes koko ilta meni biisin parissa. Overworld puolestaan ilmoitti sunnuntaina, että he julkaisevat uuden singlensä Final Destination 25.10. Toi kappale kuulostaa niin hyvältä ja yyh, miksei aika voisi mennä eteenpäin? Ainakin jotain odotettavaa!


Last weekend, 28th and 29th of September came pretty nice announcements and stuff out. On Saturday, Kerbera's first music video Inglorious came out. It's a song worth of listening (so if you haven't listen to it yet, take a look). I, myself, noticed to spend the hole evening/night while listening this song, upsii~ Overworld announced on Sunday, that their new single Final Destination is coming out 25th of October. The song sounds great and *uggh* why can't time go faster? At least I've something to wait for!



Lisäksi Crestillion ilmoitti jokin aikaa sitten, että he ovat menossa äänittämään heidän ensimmäistä EP:tään. Crestillionin youtube -kanavalla on "päiväkirjaa" puuhista, mitä on kyl aika mukava ja hauska katsella. 

Also Crestillion has announced that they are going to studio to record their first EP. You can watch Crestillions "studio diary" on their youtube channel. It's quite funny and nice to watch. 


Multa joskus kysyttiin, et mistä mä näitä bändejä löydän... Vastauksena voisin sanoa et yleisemmin Twitteristä ja muiden bändien kautta. ♥ Esim. Crestillionin löysin alun perin siten, että Petri alkoi seurata mua. (ei tosin seuraa enää. :c) Kerberan löysin siten, että suomeen tuli kova Seremady & Yohio boomi ja sain tietää Seikestä ja sitä kautta Kerberasta. Overworldistä taas kuulin aika lailla Jenlaynin ansiosta. 

I've been asked, where I found all these bands. Simple answer would be, Twitter & Other Bands. ♥ For example, first time I found Crestillion was, when Petri followed me on Twitter (though he doesn't follow me anymore. :c) Kerbere were found 'cause there were huge Seremady & Yohio boom and I got to know about Seike and later about Kerbera as well. I heard about Overworld 'cause of Jenlayn. 

~○~○~ The Music Video of September ~○~○~




I could say, that this month the chose was kinda easy. After Tracon, I already knew which band I would choose. The hard part was, should I put My Reality or Until We're Dead. I like both songs so much, but I've listened more My Reality and it's newer so~ 

So reasons... Well, after Tracon's show, Overworld has been pretty big part of my month. I've listened them a lot and I followed them more. Before the show, I already liked their music and listen a bit also... After the show I totally fell in love with it. I haven't had a day after the concert, where I wouldn't have listen at least one song from this band. They have kinda controlled my month, especially with their music.

22.9.2013

New Layout

Hei taas kaikille!
Hello everyone~!

Kuten varmaan saatoittekin huomata, blogin ulkoasu on viimein muuttunut. Se on ollut mun mielessä jo kauan kauan, mut en ollut vielä saanut aikaiseksi. En oo yhtään hyvä koodaamisessa tai muutenkaan tällaisissa asioissa, mut tällaista jälkeä sain yhdessä omien aivojeni ja Picasan kanssa tehtyä. Mulla oli vielä pari juttua, mitä olisin halunnut saada tehtyä, mut en sit hyvästä yrityksestä huolimatta saanut sitä tehtyä. No se jääköön sit hamaan tulevaisuuteen!

As you may see, my blog's layout is changed. Changing the previous one has been in my mind quite a while, but I hadn't had time/energy to make my thoughts come true. I'm not good with coding and stuff, but this is what I manage to do with my brains and Picasa. I was thinking to add little bit more things, but I didn't manage to do then, though I tried. Never mind, I'll just leave them to the future.

Mä myös yritän pitää blogiani taas kaksikielisenä. Suurin syy on se, että mulla tulee keväällä englannin yo-kokeet, joten ajattelin harjoitella sitä varten mm. kirjoittamalla myös englanniksi. Muutenkin haluan parantaa mun englanninkielen taitojani. 

I'll also try to write also English translations here, under the Finnish ones. The biggest reason is, that my English matriculation exams (kinda like, finals I think~) are coming near, and my English exam is on Spring. So, when I use English like this, it helps me at least a bit. I'd also want to make my English skills better.
Anyway, I'm just a high school student, so my English isn't near to perfect. I hope you'll understand, though~

Se oli sitten kai siinä ... Tän postauksen tarkoituksena nyt oli lähinnä kertoa uudesta ulkoasusta jne.
Mut nyt olisin kyl tosi kiinnostunut kuulemaan palautetta tästä uudesta ulkoasusta. Eli, Mitä mieltä oikein olette tästä ulkoasusta? Risuja ja ruusuja ja kaikenlaisia kommentteja otetaan vastaan! ^^ 

Okey, so that's it I suppose... This entry was to tell, that I'll have a new layout. Anyway, I'd love to hear your opinion of this one. So, What do you think of this layout? All kind of comments are appreciated! ^^

21.9.2013

Lauantai

M O I

H E L L O

Päätin tässä päivitellä mun blogia, Tracon -materiaalia odotellessa. Mulla loppujen lopuksi jäi mun kamera kotio (tai no... en tiiä missä se on |'D) mut onneks saan sit kuvia pöllittyä muilta tahoilta. (Tietysti ensin kysyn/oon kysyny luvan ~ ehehe ^^; )

Anyway, et pystyn pitään blogin ees jollain lailla hengissä + et Tracon merkinnästä ei tulis niin pitkä, päätin et nyt kun pari päivää on aikaa (= ylppärit ohi syksyn kohdalta), niin voisin tehdä merkinnän conia edeltävästä perjantaista.

I decided to update my blog, while waiting some Tracon -pictures etc. After all, I left my camera at hom (well... more like I don't even know where it is. |'D) but luckily I got pictures from other people. (Ofc I first ask/I have asked if I can use them~ hehe ^^; )

Anyway, since I want to keep my blog alive and didn't want the Tracon entry to be too long, I decided to do an entry of the day before con. I have time, anyways, since the autumns finals are over.

~ * ~ * ~





Meillä oli koulussa Abien keskuudessa pyjama päivä. Mä en ehtinyt laittaa kunnollista asua, koska olin nukkunut yön collareissa ja aamulla tuli tosi kiire, koska filosofian koe klo. 8:15 |D No~ 
Pakko muuten sanoo kans, et meidän kouluruuan laatu on kohentunut huomattavasti, ku meille tuli Fazer. Se on oikeesti niin hyvää et mennään syömään ihan innolla. Ja tona perjantaina meillä oli ruokana kanankoipia, semmosii ihan järjettömän kokosia, et joutu hetken kattoo lautasta et "Jaa.... mites ihmeessä mä _tän_ jaksan syödä? : D"

We had a pajama day with our school's abis (the last year students). I didn't have time to put any pajama since I had slept while wearing sweatpants and my morning was very busy since I had philosophy exam at 8:15 o'clock. Well~ I really need to say, that I'm very happy that the quality of our school food has gotten better, when we got Fazer. The food is so good that we're happy to go to eat. And that Friday we had chicken legs. They were so big that I watch my plate for a moment with "How in the world I'm able to eat _this_ much food? : D" thoughts. 

Koulun jälken ehdin nopeesti käymään kotona, kunnes mulla matka veikin Tamperetalon pihalle. Meillä oli sellaiset pikakenraalin kenraaliharjoitukset Traconin avajaisia varten. Me tehtiin intensiivisesti töitä koko se pieni 30 minuuttia. Se näky kyl sit naamasta, kun siirryin harjoitusten jälkeen kohti seuraavaa paikkaa.

After school, I actually had some time to go home, before I went to Tamperetalo. We had quick dress rehearsal there, for Tracon's opening ceremony. We work really hard and intensive the whole 30 minutes and you could see that from my face, when I moved to another place after rehearsal. 

(c) Maija


Essi tuli Tampereelle ja oltiin aiemmin sovittu Skypen välityksellä, et nähtäisiin perjantaina. Siispä kipitin suoraan harjoitusten jälkeen rautatieasemalle. Siellä Essi olikin Maijan ja Pirjon (Essin tuttuja/ystäviä, joiden luokse hän meni yöksi) kanssa. Lähdettiin sit yhdessä Wayne's Coffee :seen. Mä otin Chilled Chai :n, koska mulla oli ihan järjetön kuuma. (minkä näkee myös ylläolevasta kuvasta... sitä se tosissaan treenaus teettää. :'D)

Essi came to Tampere and we had planned via Skype that we'd see on Friday. So after rehearsal I went to railwaystation.There Essi was with Maija and Pirjo (Essi's friends, who's place she wnet overnight). We went to Wayne's Coffee where I took Chilled Chai, since it was so so hot. (which you can see from the picture above. That's what working hard do - I guess. :'D)

Kun oltiin valmiita, poikettiin Stockmannin kautta. Sen jälkeen mentiin ottaan pari kuvaa muistoksi ja sit lähdettiinkin erisuuntiin. Ehdin sit siitä illasta tehdä vähän koulujuttuja + valmistautumaan seuraavaan päivään henkisesti. :'3

When we were read, we quickly visited Stockmann. After that we took couple of pictures as a memory and then left to different directions. I did some school work in the evening and tried to prepare mentally for the upcoming day. :'3

~ * ~ * ~

Sellaista siis. Tähän loppuun ajattelin pistää pari kuvaa siitä, kun jaksoin viime keskiviikkona laittautua. Mulla siis oli vaan tunti koulua ja se meni aika nopeesti, kun se oli kertausta (meitä oli vaan 4 tunnilla, koska ihan sairaan moni kirjoitti enkun nyt syksyllä). Koska tää nykyään tapahtuu niin harvakseltaan, niin on se varmaan ihan näyttämisen ja kuvailun arvoinen asia. ^^;

I decide to put few pictures here, since I putted some make up etc. last Wednesday. I had only one lesson at school and it went very fast since it was repetition lesson. (There were only 4 people in the class since so many had English finals in autumn.) Since I nowadays won't have energy to _really_ get ready, I think it'd be worth of showing some pictures. 




Toi mekko on jo monesta yhdeydestä tuttu, mut viimeisin käyttökerta oli Traconissa, meidän esityksen jälkeen. Toi villatakki on uusi ja tykkään siitä kyl tosi paljon. Ton lisäksi mulla oli harmaat säärystimet, mut en saanu niistä kuvia, koska mulla ei oo kokovartalopeiliä tai kuvaajaa.

Ensin ajattelin,et olisin voinu ottaa kuvan Ratinassa, mut eipä siinä ennen tuntia ollut aikaa ja sen jälkeen olin niin kuollut, et se jäi sit siihen.

You might know/remember the dress from few contexts/events. Last time I used it was at Tracon, after our performance. The cardigan is new and I like it very much. I also had grey leg warmers but I couldn't get them to the picture since I don't have full-length mirror or other person to take pictures. 

First I thought I'd take a picture at Ratina, but I really didn't have time before the lesson and after that, I was so tired and looked kinda death so...


Mä oon about aina halunnut ottaa tällaisen kuvan, koska ne näyttää niin usein kivoilta...

I have always wanted to take pictures like that, since they usually look so nice...

Lisäksi, halusin näyttää mun meikit mut... valotus oli niin huono, et sit kun sitä muokkas vähän paremmaks ja inhimillisemmäks(?) ni tosta nyt on vähän vaikee sanoo, et mulla tosiaan on siniset luomivärit. sillee, vaaleempi sininen + valkoinen peittää luomea ja sit tummempaa sinistä kulmassa jne.

No mut niin. Eipä mulla kai sit enää mitään lisättävää tähän, seuraavaa postausta odotellessa, joka sit mitä luultavimmin käsittelee Traconia ja Overworldin keikkaa (uuuu, spoileja :'D). Moimoi!



Also I wanted to show my make up but.... the lights were so bad and I had to edit it a bit for better. And now it's kinda hard to spot that I have blue eye shadow. Like on eyelid I have white and lighter blue and I put some darker blue to the outer corner and so on.

Anyway, now I have nothing else to add so... The following entry's going to be, most probably, about Tracon and Overworld's gig (uuuu spoilers. :'D) Byebye! 

14.9.2013

Miitinkiä~

Hejsan ihmiset~  〜(・▽・〜)

Pienenä, melkein 16 vuotiaana (kaksi päivää vajaana), mä olin SID -miitissä ja jäin sinne sit silleeen... puolivahingossa yöksi. Loppupuolella Netasta ja Tuizista ei saanut puhekaveria, koska mokomat nukahti niin varhaisessa vaiheessa. : D Niinpä sit se jäi siihen, et keskusteltiin kaksin Ekun kanssa. Silloin tultiin siihen tulokseen, et haluttais kummatkin olla jo 18, et voitaisiin osallistua Lafin spuge-miittiin.


Elokuun lopulla tää "toive/tavoite" sit toteutui. Tampereelle järjestettiin Spuge-miitti lauantaina 24.8. Päivä alkoi miittauksella, nähtiin rautatieasemalta klo. 12 ja käveltiin siitä sit Siperiaan, Aschan coffee:seen. Mentiin sinne ylös, koska kukaan tuntematon alhaalla ei voi tietää, ketkä puhuu noin levottomia juttuja, ne vaan kuulee meidän äänet. Ja saadaan myös olla siellä rauhassa, koska kukaan ei uskalla tulla sinne, tää tuli huomattua kyl siinä the GazettEn projektimiitissä Tampereella. :D 

No ei, me mentiin sinne ylös, koska tykkään olla siellä. Siellä on yleensä paljon tilaa = vähän suurempikin poppoo saadaan helposti sinne mahtumaan.

The happiest day of my life ♥ ---- vai miten se meni?
(c) Nelli 


Kahvilla meitä oli mun lisäksi Nelli, Noora, Meri, Meepu ja Paula. Meri kävi Plevnassa ja kerto, että siellä oli One Direction -pahvihomma ja sit meidän "innostuminen alko". Kahvin jälkeen Merin piti lähteä ja me muut lähdettiin Plevnaan, koska mun oli pakko käydä vessassa. Kun mä tulin takaisin, me otettiin muutama kuva pahvipoikien kanssa. |D

(c) Nelli




















Kuvauksien jälkeen lähdettiin kohti Anttilaa. Päätettiin ostaa vähän juomista mm. boolia ja shotteja varten. Mä tykästyin heti sellaseen Sake -pulloon (en tosin sillon vielä tienny et se oli sitä), joka oli tosi nätti ja lopulta me sit otettiin se. Tän jälkeen me sit lähdettiin ostaa kaikkee Anttilaan mm. limsaa ja herkkuja. Mukaan tarttui myös
•
•
•


One Direction puuha- & tarrakirja. Tällöin myös meidän miitti muuttui 1D miitiksi. Kukaan tosiaan ei tiennyt näistä mitään (vaikka illan ja yön aikana mun tietymys nousi niihin mittoihin, et osaan nyt nimetä kuvasta jäsenet...), joten päätettiin myös kuunnella muutama kappale. Tai no osa ties muutaman kappaleen Gleen versiona, mut~

Tää alku oli kyl oikeesti hauska ja katottiin se myös uudelleen myöhemmässä vaiheessa ja mm. aamulla.



Ja saanen esitellä, Sake-pullo, josta aikaisemmin puhuin.
Noi värit ei välttämättä tuu tossa niin kauniisti esille, miltä se oikeesti näytti. Toi oli tollasta ihanan hailakan vaaleesinistä toi juoma sisällä ja mun mielestä kans toi etiketti oli kaunis.

Mä ja Nelli räpsittiin kuvia sillä välin, kuin odotettiin et Jossu liittyy seuraan. Me myös kuunneltiin musaa & katsottiin musavideoita, oikeestaan tää oli samoihin aikoihin kun katsotiin toi Best song ever.

Mulla oli mukana kans mun miittivihko, johon sit päätettiin laittaa "yleistä ihkutusta", Nooran vihkoa sai kunnian kantaa meidän hienon 1D ficin, jota kirjoitettiin etkojen puolesta välistä n. loppuun. (FiCCI) Yleistä ihkutusta ja terveisiä mulle kirjoitettiin koko loppuilta~ Näiden lisäksi meitä viihdytti "Black Stories", Tikkupeli ja juomapelit




Me tosiaan valittiin UFO SHOT -pullo mm. shotteja varten. Pullo valittiin ton värin perusteella + Paula oli maistanu sitä punaista, joka oli kuulemma ollut ihan hyvää. Tota litkittiin mm. juomapelin aikana. Itsellänihän mukana oli myös muutama pullo, jotka olin aiemmin ehtinyt käydä Sokokselta kipaisemasta~

(c) Nelli
Meidän juomapelit oli Jrock -aiheisia, kun kuitenkin Lafin spuge-/1D miitti oli kyseessä. Ensin mentiin X -juomapeliä, jonka jälkeen vuorossa oli MUCC. Tää oli joku tosi koskettava(?) kohta, jolloin me otettiin meidän kännykät ja alettiin heilutella ilmassa. Innostuttiin myös Meepun kanssa laulamaan Yasashii Utaa ja kaikki (ainakin näin muistaisin?) tuli mukaan "lalala lalala" kohdassa. Lisäksi me innostuttiin laulamaan Queeniä.

Etkojen jälkeen me lähdetiin kohti kaupunkia. Mä olin oikein laulutuulella, joten matkalla pysäkille laulettiin Meepun kanssa Queenin "Don't Stop Me Now" (Hei muistettiin kaikki sanat ilman musiikkia!). Sit kaupungissa laulettiin mm. Kurenaita ja ööö...


Crucify my Loveia me innostuttiin laulamaan pankkiautomaatille jonottaessa.

(c) Nelli

Aluks meidän piti mennä Raideriin, mut se oli tosi täynnä et otettiin siellä vaan shotit. Suunnattiin siitä sit tosiaan pankkiautomaatin kohdalla Rodeoon, jossa oli kyl tosi hyvät biisit tarjolla, et tanssilattialla viihdyttiin. Mut sit aina välillä piti hengähtää ja istuutua alas. Toi skumppa ei sit ollu meidän! :D
Mä tosiaan viihdyin tossa nojatuolin & sohvan käsinojien päällä,et päästiin kaikki suunnilleen saman pöydän ääreen.

Rodeon jälkeen mentiin johonkin ylhäällä olevaan PizzeriaKebab -paikkaan, missä sit viimeiseksi täyteltiin kuulumisia miittivihkoihin ruokaa odotellessa. Mä otin itse pitakebabin ja se oli kyl superhyvää, nam ~ Sit alkoikin jo nukuttaa ja lähdettiin omille suunnille. Melkein kaikki meni omiin koteihinsa, mut mä ja Paula tungettiin Meepulle nukkumaan.

(c) Nelli
Ilta meni hyvin pitkälle puuhakirjaa täytellessä, vaikka tää kuva onkin päivältä. Sit me yritettiin arvata Paulan kertoma, Black Story -tyylinen arvoitus. Väsyttiin tosin nopeasti, joten mentiin aika nopeesti kyl nukkumaan.

Aamulla/Iltapäivällä sit saatiin se viimein ratkaistua. Tolloin me myös pelattiin sellasta puuhakirjasta löytyvää lautapeliä, missä piti kerätä kaikkien jäsenien nimmarit ja sit ehtii lavalle. Mä voitin ja sain vielä yhden nimmarin kaupanpäälle. :'D Sit me kans syötiin, mut aika nopeesti lähdettiin kohti kaupunkia, koska Meepulla alkoi Traconin kokous. Päästiin autokyydillä kaupunkiin ja käppäiltiin siitä sitten bussipysäkille ja kohta olinkin kotona, jossa ei sitten mitään tapahtunut kouluhommien väkertämisen lisäksi.

-

Hui kun postauksen teko kesti! o.o Ajattelin kuitenkin kirjoittaa nyt loppuun, koska heräsin hetkeksi syystä tai toisesta, enkä vielä tunnu saavan uudestaan unen päästä kiinni. Lisäksi on hyvä saada postaus pois alta, koska tänään on kauan odotettu Tracon~!

Mä en tuu cossaamaan mitään, eli ihan omana itsenäni niitä Tamperetalon käytäviä tallaan. Jos joku tunnistaa niin tulkaa toki nykäisemään hihasta/moikkaamaan/juttelemaan jne. Kirjotan sit siitä jossain vaiheessa postauksen ja tällä kertaa yritän saada mun kameran messiin et tulee kans mun ottamia kuvia (kun en ihan kännykällä viittis ruveta ottamaan). Mut joo, nyt meen takasin nukkuun et huomenna oon terässä.


1.9.2013

Lauantaityöpäivä | the music video of month

Meillä oli tosiaan nyt lauantaina, 31.8, lauantaityöpäivä koulussa. Syy on se, että me saadaan sit viikon syysloma, kun tyyliin kaikilla muilla Tampereen lukioilla on vaan se 3 päivää. Yleensä meidän lauatait on ollu liikuntapäiviä, eli tyyliin kävellään 10 kilsaa ja sit pääsee lähteen kotiin. Tää olikin nyt vähän erilainen päivä.


Päivä alkoi 8:15, kun Signmark tuli puhumaan meille. (Siis siten, että sillä oli tulkki mukana, joka sit kääns meille ne asiat, mitä Signmark viittoili.) Ennen päivää en ees tajunut, et kys. henkilö oli Signmark, joten oli pieni yllätys kun ohjelma alkoi.

Mä en itse kovin paljoa räppiä/hiphoppia jne. kuuntele, mut toki poikkeuksia on. Mä itse tykkään Signmarkin tuotannosta ja oon kunnioittanu häntä suht. paljon jo aikasemmin. Ton puheen jälkeen mun kunnioitus kasvoi vielä enemmän, kun kuulin miten paljon töitä suosion takana on. Koulussa syrjimistä ihan opettajien/rehtorien tasolta (tai siis, ei musiikkitunteja eikä Signmark edes saanut itse opiskella koulun jälkeen kappaleita. Johtokunta yms. ei nimittäin uskonut, et kuuro vois oppia millään musiikkia.) 


Koko puhe oli mun mielestä tosi kiinnostava ja motivoiva. Kaikki se rentous oli ihailtavaa ja en edes huomannut kuinka aika juoksi. Mä en istunut meidän "porukan" kanssa, koska me tultiin myöhemmin ja istuttiin taaempana. Ohjelman loputtua, luulin et meillä olis tosi kiire ja lähdin suoraan kohti auditoria, missä seuraava ohjelma oli, "Asenne ratkaisee". Nyt vähän harmittaa, koska kuulin jälkeenpäin et muu porukka meni Signmarkin luokse, pyys nimmarin ja sellasta. Olis ollut tosi jees sanoo kiitokset tosta puheesta ja silleen, mut ehkä sit vielä joskus. :'3

Se toinen puhe oli vähän... väsyttävämpi. Me vaan kuunneltiin ja katsottiin power pointilta esitystä ja välillä nostettiin kättä. Mut onhan se ihan kiva tietää,et miten paljon asenne ratkaisee... sit seuraavaks me mentiin meidän kotiryhmien kanssa seuraavaan osaan. Meidät jaettiin kahteen ryhmään. Ensin me keskusteltiin ja sit pelattiin. Toi peli oli sinäänsä tosi hauska ja toivoisin,et voitais pelata uudestaan ihan ajan kanssa. :D
Toi koko päivä loppu siin ~12 aikoihin ja päästiin sit kotiin. Kotona mä sit pretty much vaan olin ja makasin sängyllä. :D

Sit toiseen asiaan eli:
~○~○~ The music video of August ~○~○~



Mä oon kuunnellut An Cafea tosi paljon viime aikoina, jonka takia tiesinkin et minkä bändin tähän kohtaan laitan. Itse biisi oli sit vaikea. Mietin hetken Merrymakingia, koska oon kuunnellut kappaleen Anti-Aging versiota paljon. Se vaan on niin ihana. ;-;

Lopulta päädyin You:hun, koska se on ollut mulle suht. tärkeä biisi koko sen ajan, kun kys. kappale on ollut ilmoilla. Muistan aina sen fiiliksen kun sen PV julkaistiin tauon aikana. Suurin syy valintaani on kuitenkin kappaleen sanoitukset.

You can set your sights forward intently
And continue walking
But there'll be days
When you feel at a complete loss,
unable to find a single thing

It was yours so you never relied on
Anyone else to handle your boat
You agonized but still held firm onto the helm

You gotta pat yourself on the back at times
You've been living life to the fullest, right?

You were born to exist here
That's more than enough, don't try too hard
Far from perfect, whether you're weak and clumsy
Nothing's better than being your true self

The times rush on by furiously
Confusing, perplexing and tiring at times

Don't be impatient, just walk at your own pace
Learn to give in to your weakness at times

No need to force yourself to laugh
When you're feeling down
Let the tears flow and warm your cheeks
The desolate sadness of the moment
Will eventually turn into the past
When the time comes
Surely you'll look back fondly to this moment

You were born to exist here
That's more than enough, don't try too hard
Far from perfect, whether you're weak and clumsy
Nothing's better than being your true self

En tiedä teistä, mut ainakin mut mua nää lyriikat ainakin rohkaisi ja motivoi jatkamaan, vaikka aina ei meekkään niin hyvin. En oo hetkeen katsonut näitä lyriikoita, mut sit kun katsoin, tuli heti vähän parempi olo. Kaiken ei aina tarvitse olla ihan loistavaa, on okei olla myös heikko välillä. 

Mulla on nyt kirjoituksista johtuen ollut stressi aika korkeella, mut sit kun kuuntelen tätä kappaletta, tuntuu heti vähän kevyemmältä. Ehkä mun siis pitäisi kuunnella tällaisia kappaleita ennen kirjoituksia tms. :D

--
Okei, siinä oli kaikki tältä erää. Seuraava postaus tulee käsittelemään mitä luultavimmin miittiä, joka oli viime viikolla. Mut siihen asti, moikka~ o/