20.6.2013

♫ Parapara that's what I want~ ♫

Oon tässä jo muutaman tovin miettinyt, et voisin tehdä postauksen paraparasta. Se kun tuppaa olemaan meikäläisen rakkaimpia harrastuksia ja muuttanut elämää suuntaan jos toiseen. Samalla pystyisin sit oikein kivasti hehkuttamaan Tanparaa, koska en oo tehnyt sitä (ainakaan tarpeeksi) aikaisemmissa postauksissa. Joten pidemmittä puheitta, aloitetaan !

PARAPARA - mitä se sitten on? 

Ikkunanpesu(tanssi)a?
Käsitanssia?
Hytkymistä/steppailua musiikin tahtiin?
Keisaritanssia?

Parapara on usein vieras käsite/nimitys ihmisille, jota on hyvä avata keskustelussa. 

Parapara on klubitanssi, joka on lähtöisin japanista ja siinä pääpaino on käsillä. Tästä johtuen jalkojen liikkeet ovat usein yksinkertaisia; steppausta edestakaisin, hytkymistä  jne. Paraparaan on tehty koreografioita jo valmiiksi, joita voi itsenäisesti opiskella parapara DVD'iltä ja esim. youtubesta. Tietysti voi myös halutessaan tehdä itse jotain koreografioita. :D Videoita katsellessa on hyvä pitää mielessä, että ihmisillä on omia tapojansa tehdä erilaisia liikkei. Suomessa järjestetään myös oppitunteja mm. Tampereella. 


Monesti paraparasta puhuttaessa ensimmäisenä tulee mieleen ns. perus eurobeat. Oon kans huomannut, et jos ei niinkään perehtynyt tanssiin, tää on ainoa, minkä ihmset aluks paraparaksi nimeää. Täytyy myöntää, et tää ajatus oli myös mun päässä kun alunperin aloin itsekseni muutamaa tanssia harjoitella, mutta mä "valaistuin" sit tunneilla. Siksipä ajattelin näyttää teille vähän muitakin tansseja, jotka poikkeavat peruskaavasta~



Teoriassa paraparaa voi tanssia melkeimpä mihin tanssiin tahansa. Jpop koreografiat on usein kans paraparaa ja niitä tanssitaan myös vähän väliä Tanparan tunneilla. Tällä kaudella oli mm. viimeisempi. Hinoi Team on myös meidän porukalle hyvinkin tuttu nimi!


Parapara pitää myös sisällään techparaa. Eron kyllä huomaa eurobeatiin, eikös? Eli liikkeet on erilaisia, vaikka samojakin löytyy. Lisäksi tässä ei oo steppi ei ole yleistä, vaan sen paikan vie hytkyminen ja jalannosto "hytkynhytkynjalannosto."
Myös erilaisten sarjojen tunnareihin yms. on tehty omat koreografiat. (kuten ylhäällä näette)


Myös Trapara kuuluu parapara käsitteen alle. Mä en oo niinkään perehtynyt tähän tyyliin, mut niin~ Jos siitä haluaa tietoa lisää, kannattaa ehkä kysyä joltain muulta. :D Mitä nyt videoita oon kattonu, ni itelle ainakin tulee mieleen, et se on aikalailla techparan ja eurobeatin yhdistelmä. Yleisesti ollaan paikallaan tai stepataan, kun taas käsienliikkeet on sellasia... ehkä monimutkaisempia(?) ja nopeita, kuten techparassa. But as I said, ei kannata vain mun sanaan luottaa~!


Sit on tämmösiäkin tapauksia, etten oo ihan varma mihin lohkoon ne kuuluu... jos ne ylipäätään kuuluu mihinkään näistä "pääluokista". Tälläisista esimerkkinä on mm. viuhkapara, josta ainakin allekirjoittanut tykkää todella paljon. Harmi, etten tällaisiin ole kovin usein törmännyt, mut kuka estää käyttämästä viuhkaa jossain muussa. :D

~~
Siinä nyt vähän tietoa ja videoita paraparasta, toivottavasti tää aukas edes vähäsen käsityksiä tanssista. Ainakin siis jos tästä ei mitään tiennyt. :'3

Mä siis tosiaan oon harrastanut paraparaa ryhmässä melkein 1½ vuotta. Mä olisn nähnyt näitä tansseja jo aikaisemmin ja harjoittelin itsenäisesti muutamia tansseja, mikä tosin tuntui hyvin tukalalta. Mä aloitin siis itsenäisesti nori nori nori:lla, Boom Boom Meccha Maccho:lla ja kaikkien conien kestosuosikilla, caramelldansen:illa. Mun ikuisuushaave oli, et pystyisin jossain vaiheessa oppimaan Hinoi Teamin Night of Fire:n.

Mä olin samoilla japanintunneilla Iinan kanssa. Meillä oli jotain parikeskusteluja luvassa, joten meidät laitettiin pariksi, koska kummatkin istu yksin. Sit rohkaistuin ja keskustelun jälkeen kysyin jotain tyylillä "ootko kiinnostunut jostain manga/anime/musiikki -osalta" tms. Ja meistä tuli kavereita. Mun pari kaveria, Kero & Senja, harrasti paraparaa kans. En silloin tuntenu heitä hyvin (oikeestaan tapasin ekan kerran), mut koska mun kaveri Essi oli hyvää pataa niin vietettiin sit iltaa yhdessä. Oltiin siis alunperin oltu Essin kanssa joulutorilla ja Kero & Senja tuli kaupunkiin, koska oli keskiviikko = paraparatunnit. Essi lähti kotiin vähän aikaisemmin, joten menin Ratinaan Keron ja Senjan kanssa. Sit näin Iinan kun se oli menossa tunnille.

Seuraavalla japanintunnilla sit puhuttiin vähän paraparasta ja Iina sai mut houkuteltua kokeilemaan. Olin tosi hermostunut ennen tuntia, mut onneks näin vähän aikaisemmin Senjaa. Käytiin syömässä ja lähdettiin tunnille. Tunnilla olikin tosi kivaa ja päätin, et voisin alkaa harrastaa tätä. Ensimmäiset kappaleet oli:

(Tässä vaiheessa muistutan, et tansseilla on eri versioita ja tyylejä = ei näytä samalta välttämättä. Etenkin silmälläpitäen tota ensimmäistä, Desperadoa :D)

Mä tosian sit jatkoin eteenpäin ja en oo kertaakaan katunut päätöstä. Vaikka tätä ei hardcore liikunnaksi voikkaan sanoa, niin kyllä tää nyt jotain kuitenkin on. Tanssiessa tulee helposti kuluttaneeksi tunteja ja voin sanoa, et kyllä tässäkin hiki tulee. Kaikkein parasta on, et itse saan ainakin tästä ihan hillittömästi energiaa. Ei oo yks tai kakskaan kertaa, kun meen tunnille ihan rättiväsyneenä, mut pois lähtiessä on ihan eri fiilikset!

Mulla on yleensä tosi vaikea tulla mihinkään ryhmään, varsinkaan kun tiedän et ne on jo suht. tiiviitä. Tää kuitenkaan ei ollut este TanParassa. Kun mä menin sinne, tuli heti sellainen hyväksytty fiilis. Kaikki on toistensa kavereita ja silleen~ (^w^) Kaikki otetaan mukaan keskusteluun, jos vaan halutaan jne. On ollu tosi piristävää aina nähdä näitä naamoja keskiviikkona ja lomakausina on ihan sellainen "...mitä?" fiilis. Lisäks kaikki saa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä, koska sellaisia tyhmiä kysymyksiä tunneilla ei ole olemassakaan jne.

Se mun piti kans sanoa, et siis kun tarkoitan kaikkia, se myös tarkoittaa _kaikkia_. Oon huomannu, et jossain ryhmissä (ihan kaikenlaista ryhmää tarkoitan) on sellainen kuilu opettajien ja oppilaiden välillä. TanParassa kaikki ovat kavereita keskenään. Opettajat hoivat opetuksen ja muut kuuntelee ja yrittää oppia perässä, mut silti kaikki on kavereita ja juomatauolla jutellaan yhdessä ringissä, you know. Sellaista, ei tarvitse pelätä -juttuja jne. :'D

Ennen mulla meni oikeesti ihan sairaan kauan oppia jotain tansseja, mut ryhmässä on paljon helpompi, sanon vaan. Kaikki nopeet kohdat mennään liike liikkeeltä ja ne hahmottaa sillon paremmin. Ja jos tunnilla ei ihan kässää niin ei hätää, koska videot tulee Tanparan sivulle/blogiin tunnin jälkeen, josta niitä voi katsoa. Muutaman kerran jälkeen on kertauskerta, jolloin kerrataan viimeisten kertojen tanssit jne.

Tän harrastuken ja ryhmän kautta oon päässy kans eroon aikalailla esiintymiskammosta. Ennen mua hirvitti mennä suuren yleisön eteen. En sano, ettei edelleen jännitä mut ei se oo poissulkeva tekijä. Se motivoi, ainakin mua, tekemään edelleen parhaansa. Meillä on sellasii pienempiä, "extemporee" esityksiä ollut mm. Tampere Kupliissa. Vuonna 2012 mentiin ulkona olevalle lavalle (et terveisiä vaan kaikille, jos siellä olitte ja näitte meidät).



Näiden pienempien lisäksi meillä on ollut myös isompia ja sellasia... oikeesti mietittyjä esityksiä. Kaikista suurimmat ja näyttävimmät on varmaankin olleet nyt kahden viimetraconin näytökset. Toinen avajaisissa ja toinen klo.3 Tamperetalon käytävällä (koska sää oli sateinen ja huono -.-;). Lisäksi ollaan esiinnytty Pirkanmaan Yksityiset Perhepäivähoitajat ry:n juhlassa, Koikkarinkoulun perhetapahtumassa (Koivistonkylän koulu) ja Tredussa valmistujaisissa.

Täältä voit katsoa videoit Traconin (2012) ja Perhepäivähoitajayhdistyksen juhlan esityksistä. Traconin (2011) esityksen voit taas nähdä täältä:
 

Esitys alkaa kohdasta about kohdasta 3:45
 
Myös tänä vuonna Traconin kansa saa paraparahuumaa päälleen, kun TanPara järjestää esityksen avajaisissa. (Olen siinä mukana, joten kaikki sinne!! ;3) Lisäksi, edellisten vuosien tapaan tarjolla on kanssa paraparaoppitunti, jonka pitävät TanParan opettajat.
 

Tunnin jälkeen otettu kuva Koikkarintapahtuman esitteeseen~
 
Meillä oli nyt viime kaudella kaksi elokuvailtaa. Me istuttiin Tytin luona katsomassa erästä Gal circle sarjaa. Ruokailut hoituivat nyyttäriperjaatteella ja oli kyl tosi kiva iltapäivä/ilta.
 
Eli siis nytpä kehoitankin, jos oot Tampereella / satut Tampereelle keskiviikkoisin, kannattaa käydä ainakin kokeilemassa. Tunnit ovat siis 18.30-20.00 Ratinassa (Tampere Stadionilla), balettisali 3:ssa. Uudet parailijat on aina tervettuleita seuraan. Kerran kokeilu ei tosiaan maksa yhtään mitään, kokeilu on ilmaista. Mukaan voi päästä myös kesken kauden, eli jos pari ensimmäistä kertaa jää välistä, ei huolta. Kausi on 25€, ja se sisällyttää hyvän seuran lisäksi ja hauskan tanssitunnin lisäksi cd'n, joka sisältää kaikki kauden kappaleet. Jokaisella Tanparalaisella on myös mahdollisuus päästä osaksi esityksiä, "tanssiuran" pituutta katsomatta.
 
Nyt tosiaan vietetään kesälomaa, eli tunteja ei ole. Meillä on kuitenkin syysleiri ennen tuntien alkua, 3.-4.8. Rosendahlin rannassa, jonne saa kanssa tulla. Ideana on, että pidetään päivä hauskaa (leiri kestää kuutisen tuntia per päivä) jutellen ja tanssien (joka päivälle 4 kappaletta). Suotavaa (muttei pakollista) on myös tuoda syötävää, jota voi myös jakaa muille. Leiri on euron per päivä, eli viikonloppu tekee 2€ ja tosiaan, vaikka leirinimellä mennään, yöt nukutaan omissa paikoissa, eli tämä on ikään kuin päiväleiri. Syksyn tunnit alkavat Traconin jälkeen, heti 18. päivä, keskiviikkona.

Tässä on toivon mukaan kaikki, jos jotain jäi hampaankoloon, kysyä saa ihan rohkeasti. Mä olen aina käytettävissä, jos osaan vastata. Kysymyksiä voi meilata myös TanParan ihanille opettajille, osoitteeseen paraparaTRE@gmail.com.
 
Lisää tietoja löytää siis tosiaan TanParan sivuilta. Osoitteen linkkasin jo ylemmäs, mut eipä se satuta, jos linkkaan kaksikin kertaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti